Julkaistu 27.11 2012

Vastarintaisten valtio on tiivistä, leikkisää ja leikkivää ja samalla punnitun lakonista runoutta.

Hannu-Pekka Heikkinen yllättää: Vastarintaisten valtio on älykästä, epigrammaattisen tiivistä ja melankolisen-hilpeää runoa osapuilleen Väinö Kirstinän Pitkän tähtäyksen LSD-suunnitelman (1967) käynnistämässä sivilisaatiokriittisessä perinteessä. Heikkisen ajatus todellisuuden ja kielen “huojunnasta” toteutuu nyt typografisena leikittelynä, jonka tuloksena monet runoista ovat useiden semioottisten ketjujen risteymiä tai törmäyskohtia. (“Saapuu rantaan / kolme toista / laukaten; / eläinten vallankumous.”) Paikoin lyyrinen ajatus purkautuu koneälymäiseksi ascii-kuvallisuudeksi. Kokoelman toisena osastona oleva pitkähkö “Taiteilijan kriittinen omakuva nuoruuden vuosilta” purkaa erilaisia taiteilijamyytin kliseitä onnistuen herättämään ne outoon, kalvaaseen eloon. Kokoelman päättävässä kolmannessa osastossa “Paluu luontoon” sanat alkavat hajota — mutta merkitys sen kuin jatkaa latautumistaan. Monet runoista tuovatkin mieleen nuoren Ezra Poundin roolirunot: niissäkin “draama pysähtyy monologiin hetkeksi ja jatkaa sitten” (Tuomas Anhava). Tai Artturi Siltalan sanoin: “tietyissä kohdissa teksti lakkaa äkkiä olemasta kaunokirjallista ja tuntuukin tapahtuvan juuri tässä” (Heikkisen Valo_-romaanista, _Nuori Voima / Kritiikki, kevät 2012).

Esittely ja myynti