Julkaistu 15.1 2013

Yleisradion Tanssiva karhu -runouspalkinto myönnettiin 14. tammikuuta 2013 Maria Matinmikolle hänen teoksestaan Valkoinen (ntamo 2012). Palkinto myönnettiin nyt ensimmäistä kertaa esikoisteokselle

Yleisradion Tanssiva karhu -runouspalkinto myönnettiin 14. tammikuuta 2013 Maria Matinmikolle hänen teoksestaan Valkoinen (ntamo 2012). Palkinnon luovutti YLE Kulttuurin päällikkö Minna-Mari Parkkinen. Palkinto myönnettiin nyt ensimmäistä kertaa esikoisteokselle. 3500 euron palkinnolle oli ehdolla kaikkiaan seitsemän runoteosta. Valkoinen oli taannoin ehdolla myös Helsingin Sanomien esikoiskirjapalkinnon saajaksi.

Tanssiva karhu -palkinnon raati, johon kuuluivat Minna Joenniemi, Marit Lindqvist, Tarleena Sammalkorpi ja Sinikka Vuola, perusteli ratkaisuaan seuraavasti:

“Valkoinen on hienovireisesti suggestiivinen sarja peräkkäisiä, päällekkäisiä, toisensa läpäiseviä tiloja. Sen kauneus on sekä konkreettisuutta ja analyyttisyyttä että pyrkimystä kielelliseen vaistoelämään, jossa lauseet liikehtivät vapaina mutta vailla tympeää mielivaltaisuutta.

Valkoisen tekstifragmenttien unenomainen logiikka on tuttua mutta ikään kuin unohtunutta yhteiskieltä; lukija seuraa näkyjä, jotka herättävät henkiin syvempiä impulsseja ja kerrostumia. Valkoisuus ja sen assosiaatiot toimivat teoksen nimeä myöten johtomotiivityyppisenä elementtinä. Tekstin asemointistrategia kirjan sivuilla sekä teoksen puhujien ja puhetilanteiden herkeämätön läsnäolo muodostavat yhdessä johtomotiivielementin kanssa jännittävän, laajan pinnan, kuin kollektiivisen kokemusvaraston.

Matinmikon esikoisteos pyrkii kirkkauteen ja notkeuteen hyvin kunnianhimoisesti ja tässä tavoitteessa editointityö olisi suureksi tueksi nuorelle kirjailijalle.

Valkoinen on taideteos. Se ei turvaudu perinteisiin odotuksiin vastaamiseen eikä muuhun viihdyttämiseen. Päinvastoin se nostaa esiin tärkeitä kokemuksia: mitä tämä on, mitä nyt tapahtuu. Hyvin harva kirja saa lukijan kysymään ja ihmettelemään. Maria Matinmikon ehdotus runoteokseksi ilmentää syvää luottamusta sekä lukijaan että mielikuvitukseen. Juuri tämä luottamus saa Valkoisen säkenöimään.”

“Kouristavan nöyrä kiitos palkintoraadille, ntamolle ja kaikille muille kirjan tiimoilla vaikuttaneille. Tämä on sanoinkuvaamaton kunnia, pitkän työn hedelmä ja syvästi onnelliseksi tekevä tapahtuma. Kiitos.” – Maria Matinmikko

Lisätietoja ja arvostelukappalepyynnöt:
Leevi Lehto
040-1609262, leevilehto[at]gmail.com

Haastattelupyynnöt:
Maria Matinmikko
mmatinm[at]mappi.helsinki.fi

Lue lisää ja osta (eur 15,10)