Julkaistu 2.5 2013

ntamo julkaisi huhtikuun lopulla neljä uutta teosta: prosaa, esseitä ja runoa. Turkulaisen Toni Harjun pienoisromaanin kokoinen Köyhän Kamasutra on villisti rönsyilevä mutta oudon ehyt kertomus eräästä hullusta perheestä. Oululaisen Esko Karppasen esseekokoelma Unohduksen tällä puolen keskittyy pyhän käsitteeseen ja tutkii samalla esseemuodon rajoja laajeten mm. fantasiakertomuksen suuntaan. Porvoolaisen Hannimari Heinon alkaa meri yhdistää hänen kiitetyn esikoisensa tavoin innovatiivisen typografian mielenliikkeiden herkkään rekisteröintiin, teemoinaan rajanylitys ja ero. Helsinkiläisen Juhani Ihanuksen ensimmäinen englanninkielinen kokoelma On the Road to Narva the Kabbalist ottaa osan tematiikastaan Ihanuksen ja Jyrki Pellisen yhteiskokoelmasta Narvan tiellä (2007), mutta kasvaa itsenäiseksi kokonaisuudeksi (see English presentation below). Kaikkien neljän teoksen tarkemmat esittelyt alempana.

Toni Harju: Köyhän Kamasutra

Nimetön ja hahmotonkin mies on haastateltavana – vähän kuin hakisi elokuvaosaan, vähän kuin olisi psykiatrisen tutkimuksen kohteena. Vähin erin päästään miehen “tarinaan”, joka taas muuntuu hänen – hullun ja hullunkurisen – perheensä tarinaksi: “Mies”, “Vaimo”, “Isä”, “Äiti”, “Veli”, “Sisko” ovat pääjaksot. Perheenjäsenet tapaamme keskusteluissa miehen kanssa, joskaan emme voi olla ihan varmoja, ovatko he oikeita henkilöistä vai hänen mielensä projisioita.

Selkeän ja eheän rakenteensa raameissa Köyhän Kamasutra etenee assosiatiivisena ryöpytyksenä. Tekniikka on pikemmin 2000-luvun proosarunon kuin perinteisen narraation, ja sen myötä henkilöhahmojen mitätön surkeus kasvaa monumentaalisiin mittoihin. Toni Harjulla onkin harvinainen kyky suurentaa pienentämällä, ja taito saada kliseet elämään ihan vain hiukkasen syrjäyttämällä niitä vakiokäytöstään – samaan tapaan kuin vaikkapa John Ashbery tekee runoudessaan.

Köyhän Kamasutra on “käsikirjoitus” ja siinä syntyy sellainen. Kirjoista on tehty paljon elokuvia: samalla kun tämä teos edustaa uutta avausta “uuden suomalaisen proosan” ilmaantumisessa, se tuntuisi osallistuvan tuloillaan olevaan trendiin, jossa elokuvista tehdään kirjoja. Hullunkuriset perheenjäsenet ovatkin tavallaan niin kuin Aki Kaurismäen henkilöhahmot olisivat, jos he viitsisivät puhua. Lukijan etuoikeutena on hämmästellä, miten suvereeneja ja vapaita kieli ja kirjallisuus sittenkin ovat myös nopeiden leikkausten ja montaasin alalla melkein kaikkiin muihin ilmaisumuotoihin verrattuna.

Toni Harju (s.1972) on oululainen, Porin kautta Turkuun siirtynyt kierrätystyöläinen ja käsikirjoittaja.

Esilukijain sanomaa:

“Siinä on kauneutta ja groteskia, lyyrisyyttä ja banaalia, rinta rinnan ja samassa paketissa. Toisaalta teksti on sujuvaa, iskevää, toisaalta häiritsevää ja outoa. Se rönsyilee mutta vyöryy ja siinä on idea: synkkä ja surkuhupaisa tarina yksilöstä, perheestä ja hulluudesta. Ja siitä, mikä on loppujen lopuksi totta ja dokumenttia, mikä kudosta ja kuvitelmaa? Kuka puhuu ja kenelle? Onko sillä väliä? Miksi?” – aborre körkkö

”Kasvaa oman itsensä parodiaksi tavalla, joka loppupeleissä ei jätä lukijalle muuta neuvoa kuin ymmärtää.” – Make Copies

Esko Karppanen: Unohduksen tällä puolen

Esko Karppasen punnitut ja tiiviit mutta puheliaat esseet ovat filosofis-kaunokirjallisia yhtä hyvin sisällön kuin tyylinkin puolesta. Niissä – usein hyvinkin syvällinen – pohdinta voi äkkiä muuttua sepitteeksi tai pastissiksi, ja kuvitteellinen antaa tilaa ajatuksellisille hypyille ja pirueteille. Koko ajan kokeillaan myös esseemuodon rajoja, ja kas, ne osoittautuvat liikkuviksi ja notkeiksi.

Esseiden virikkeet ulottuvat antiikin mytologisista taruista klassikkokirjailijoiden kautta moderniin kaunokirjallisuuteen. Teksteissä kohtaavat toisensa ja lukijan muiden muassa Eeva-Liisa Manner, Marguerite Yourcenar, Eino Leino, Stéphane Mallarmé, Klaus Mann ja Pedro Calderón de la Barca. Laaja essee Marja-Liisa Vartion lyriikasta lähestyy aihettaan psalmialluusioiden, eksistentiaalifilosofian ja juutalais-kristillisten myyttien lävitse.

Fantastisessa aineksessa sukelletaan kansanperinteen kauhukertomuksiin ja tehdään matkaa eräiden tunnettujen draamateosten kuvitteellisissa jälkinäytöksissä.

Esko Karppanen on valmistunut filosofian kandidaatiksi Oulun yliopistosta vuonna 1982 ja filosofian lisensiaatiksi Helsingin yliopistosta vuonna 1987. Hän on työskennellyt koti- ja ulkomaisissa yliopistoissa, muun muassa Venetsiassa. Karppanen on kirjoittanut muun muassa italialaisista kirjailijoista, lausuntataiteesta ja sonettirunoudesta (vrt. jälkisanat Liisa Enwaldin suomennoksessa Rilke: Sonetit Orfeukselle, TAI-teos 2003 / ntamo 2012).

Hannimari Heino: alkaa meri

Alkaa meri käyttää samantapaista tiivistahtisen montaasin, merkitsevää lähenevän typografian ja virtaavan puheen yhdistelmää kuin Hannimari Heinon esikoiskokoelma punaisia vesikasveja lammen pinnalla mutta järistys tapahtui meren pohjassa (ntamo 2009). Mutta kun esikoista hallitsi läsnäolo, myös liikkeessä, tanssissa (”Läsnäolo kuvastuu Heinon runoissa esimerkiksi kieppumisena tai tanssinomaisena liikkeenä”, Jari Olavi Hiltunen, Kiiltomato), nyt hallitseva teema, ajatus ja metafora on lähtö – rajanylitys, poissaolo.

Meri ja ranta muodostavat kokonaisuutta hallitsevan vastakohtaparin, ja niiden sisällölliset, rytmiset, typografiset ja topografiset kosketukset piirtävät sen maiseman ja tunnekartan. Heino saa lukijan kokemaan lähtemisen, rajanylityksen eksistentiaalisena perusehtona, jota kokoelman ”henkilöhahmot” – nuoruuden rajaa ylittävä tyttö (”Vastapurskautettuna vaahdosta”), ulapalle kotimaastaan lähtevät (”Tutka”), eron partaalle tullut pariskunta (”Kuunvalovettä”), siirtotyöläinen (”Ruusuja”) ja kypsään ikään ehtineet kylpylävieraat (”Tammikuun aurinko”) tottelevat.

Alkaa meri – kiertämätön, läpi mentävä, elämänkokoinen tehtävä.

”Heinon runot käyvät myös tanssiinkutsusta, anarkistisesta elämänhalun julistuksesta. Fonttikoon vaihdokset ja säkeiden vallaton sirottelu sivuille antavat satubaletille ja katkaistulle musiikille omintakeisen poljennon. (…) Heinon kokoelma on päättyvän vuoden mieliinjäävimpiä runoteoksia.” – Jani Saxell Hannimari Heinon esikoiskokoelmasta Uusimaa-lehdessä.

“(…) suuri ja universaali nivoutuvat hienosti pieneen ja kouriintuntuvaan.” Jari Olavi Hiltunen samasta kirjasta Kiiltomato.netissä

Hannimari Heino (s.1963) on Porvoossa asuva runoilija ja suomentaja. Hän on suomentanut erityisesti italialaista runoutta ja proosaa sekä toiminut myös sanataideohjaajana ja italian kielen opettajana. alkaa meri on hänen toinen runokokoelmansa.

Juhani Ihanus: On the Road to Narva the Kabbalist

Juhani Ihanus' first English collection is a tour of poems for exploring the mindscapes of the northern Kabbalah. Neither truths nor dooms act here as guiding stars, but the road to wisdom is marked by itchy silence and obscure insight. While riding the chariot, the Fair Kabbalist is at full lick emptying all the cups of light and sliding faked cards from the sleeves.

Puzzling emanations embrace the blissful path, and reading hands hover on the verge of these disconcerting and enwrapping texts.

Juhani Ihanus is a poet, a literary critic, an established poetry therapist, and a cultural psychologist. On the Road to Narva the Kabbalist, loosely based on his collaborations with the Finnish poet, Jyrki Pellinen, is his first book of poetry in English.