Teemu Helle: Oy

Teemu Helle: Oy

Teemu Helle, OY (2010)

Hinta 16,90 €

Oy päättää Teemu Helteen “Vastuu”-trilogian, jonka aiemmat osat ovat sorta vala ja Kiss ash (molemmat ntamo 2009). Viitekehyksenä on nyt nyt: tilanne, missä kaikki on kaupan eikä mikään ole pyhää.

"Trilogian päätösosa Oy on kirjoista selkein ja samalla selkeimmin yhteiskunnallisin. Se lähtee oletuksesta, että maailma on läpikotaisin kaupallistunut ja että enää mikään ei ole pyhää. Kirjalla on napakka ja iskevä nimi. Veikkaisin nimeä satiiriksi, sillä teksti on napakka hyökkäys globalisaation kiillotettua ja mainosmaista todellisuudenkuvaa vastaan. [...]

Oy käsittelee länsimaalaisittain vaikeita aiheita kuten kolmannen maailman työläisiä ja vanhusten hankalaa asemaa. Useimmin teksti onnistuu ylittämään itselleen asettaman korkean riman. Runot piirtävät pessimistisen kuvan tilanteesta, jonka korjaaminen alkaa olla mahdotonta.

Siinä missä trilogian kahdessa edellisessä osassa pilkahteli toivoa, Oy:n runot eivät tarjoa edes toivoa. Kirjan mukaan maailma on peruuttamattomasti turmeltunut paikka. [...]

Oy rytyyttää eteenpäin rohkeasti, mutta säilyttää silti hallinnan. Tekstissä on auktoriteettia. Viha ei läiky yli, vaikka sitä riittääkin reilun 70:n sivun verran. On miellyttävää huomata, että Helle siirtyy koko ajan kohti hallitumpia kokonaisuuksia."

Esa Mäkijärvi, Kiiltomato

Toimituskulut

Postitse Suomeen (kirje / paketti)
3,00 €
Toimitusaika 7-10 päivää.

Tilauksesi tuotteet voidaan toimittaa seuraavilla toimitustavoilla.

ntamo, Helsinki 2010. 190 × 190 mm, pehmeäkantinen, 74 s. ISBN 978-952-215-096-7. Taitto Teemu Helle & Make Copies, kansi Make Copies. OVH 21,20 euroa, ntamo.net-hinta 16,90 euroa.

Ostoskorisi on tyhjä

Toimitusehdot

Yleistä
www.ntamo.net on tarvepainojulkaisija ntamon verkkosivusto ja -kauppa. Kauppa toimittaa tilauksia Suomeen ja muualle Eurooppaan.

Toimitusaika
Useimmissa tapauksissa tilaus lähetetään tilaajalle tilauspäivänä tai viimeistään sitä seuraavana päivänä. Jos tilattu kirja on käsivarastosta loppunut, se voidaan joutua tilaamaan Saksassa sijaitsevasta painosta, jolloin toimitusajaksi tulee 7—20 arkipäivää. Tällöin tilaajalle ilmoitetaan viiveestä ja hänellä on mahdollisuus perua tilaus, jos arvioitu toimitusaika ei vastaa hänen tarpeitaan.

Tilausvahvistus
Kun tilaus on vastaanotettu, saat siitä vahvistuksen sähköpostiisi. Säilytä tilausvahvistus siltä varalta, että sinun tarvitsee ottaa yhteyttä asiakaspalveluun.

Toimitustapa
Toimitustavat ovat kirje ja postipaketti tilauksen koosta riippuen. Kun tilaus on lähetetty, saat siitä vahvistuksen sähköpostiisi.

Toimitusmaksut Suomeen
Toimitusmaksu Suomeen on eur 3,00 kun lähetyksen paino on enintään 1 kg; painavampien tilausten toimitusmaksu on eur 10,00.

Toimitusmaksu muualle Eurooppaan

Toimitusmaksu muualle Eurooppaan on eur 10,00 kun lähetyksen paino on enintään 1 kg; painavampien tilausten toimitusmaksu on eur 20,00.

*Maksutavat *
1. Pankkien verkkomaksut: Nordea, Osuuspankki, Aktia, Nooa, POP, Ålandsbanken, Tapiola Pankki, Neocard
2. Luottokortit: Mastercard, Visa, Visa Electron

Palautusoikeus ja tilauksen peruutus
Asiakkaalla on oikeus peruuttaa tilauksensa kokonaan tai osittain ennen sen toimittamista. Tuote on mahdollista palauttaa 14 vrk sisällä tilauksen vastaanottamisesta. Palautettavan tuotteen on oltava samassa kunnossa kuin se on ollut vastaanotettaessa, käyttämätön ja myyntikelpoinen. Kirjan mukana on oltava tiedot tilauksesta, johon palautus kohdistuu, sekä verkkokaupassa maksetussa tilauksessa tilitiedot maksun palautusta varten.

Tekninen tuki
Kauppasovelluksen käyttöön liittyvissä ongelmissa pyydämme ottamaan yhteyttä sähköpostitse osoitteeseen info.ntamo@gmail.com.

Asiakaspalvelu
ntamo / Yargon
Suonionkatu 7 C 31
00530 Helsinki
+359-40-7358768
email: info.ntamo@gmail.com
alv.rek.