Hans-Magnus Enzensberger, MAUSOLEUMI (2013)

Hans Magnus Enzensberger (s. 1929) on sukupolvensa johtavia saksankielisiä runoilijoita -- ja myös kustantaja, esseisti ja monipuolinen kulttuurivaikuttaja. Häneltä on aiemmin suomennettu teokset Mitä on olla saksalainen (1971, esseitä), Numeropiru (1997, nuortenkirja), Robertin aikamatka (1998, nuortenkirja) ja Runoja 1950-–2000 (2000, suom. Markku Into).

Kari Aronpuron suomennoksena julkaistavassa Mausoleumissa (1976) Enzensberger asettaa häpeilemättä näytteille kolmenkymmenseitsemän läntisen perinteen ns. suurmiehen ruumiit -– poikkeuksellisesti avattuina. Ironia ja satiiri ovat viiltäviä, mutta lukija pidetään tietoisena siitä, että myös nämä välineet tulevat kritikoidusta perinteestä: "Ase: mutta ketä vastaan? Työkalu:/ mutta mihin?" -- Mausoleumi on kiehtovaa, pelottavaa ja pelottavan kaunista luettavaa.

Kari Aronpurossa Enzensberger on saanut vertaisensa suomentajan: Mausoleumi on samalla kahden mestarin kohtaaminen, jonka jäljiltä myöskään Aronpuron runous ei -- jälleen kerran -- ole entisensä.


"[K]äsillä oleva käännös on eurooppalaisen runouden merkkitapaus, teos johon on latautunut 'ikuisuusarvoa'. Kyse ei ole runokokoelmasta, vaan teoksesta. Mausoleumi näyttää, millaiset ovat runon kielelliset ja kirjalliset mahdollisuudet. Saatesanoissaan Aronpuro kuvaa tekstejä balladeiksi edistyksen historiasta. Enzensberger 'sanoutuu irti perinteisistä eeppisen runouden konventioista. Hän ei noudata totuttuja kieli- ja ajatteluvaateita.'
Mausoleumissa kirjailija läpivalaisee kolmenkymmenenseitsemän läntisen perinteen 'suurmiehen' myytit: kirjailijoita, kirjanpainajia, lääkäreitä, matemaatikkoja, keksijöitä, tilastotieteilijä, taikuri, tutkimusmatkailija, taloustieteilijä, diktaattori…
Tekstien satiiri on viiltävää ja tuo totuttuihin näkemyksiin uusia kulmia. Mikä on oikein ja mikä väärin? Mikä aitoa, mikä väärennettyä? Miten moraali joustaa ja muuttuu historian peilaamana? Enzensbergerin omin sanoin: 'Suuruudenhulluus on tauti, josta ei parane nopeasti.' [...]
Mausoleumi on innostava teos, kielellisen intensiteettinsä lisäksi se herättää kiinnostusta kuvaamiinsa henkilöihin ja pistää penkomaan tietoa: Giovanni Piranesin grafiikka, käykö se yksiin tekstin kuvausten kanssa? Oliko Charles Darwin rajoittunut ja laiska autisti? Mitä mietti V. M. Molotov eläkepäivinään? Entä Alan Turingin luonnekuva, matemaattisen neron, joka kutoi käsineensä itse.
Kääntäjän saatesanoissa kysytään: 'Mitä on historia? Mitä on edistys, ja mitä seuraamuksia on länsimaisen kulttuurin edistyksellä?' Aronpuro mainitsee myös poikkeuksellisen pitkästä suhteestaan Enzensbergerin runouteen. Olisi vaikea kuvitella Mausoleumille luontevampaa ja tarkemmin työhönsä suhtautuvaa suomentajaa, varsinaista sukulaissielua.
Mausoleumi palauttaa uskoani runoutta suurempaan runouteen. Pitkien ja proosamaisten tekstien massasta on vaikea valita esimerkkiä, mutta tarjoan tähän viimeiset säkeet runosta, joka ajoittuu quattrocentoon eli myöhäiseen keskiaikaan. Kuten arvaattekin, kyseessä on metallityömies ja keksijä Johann Gutenberg:
'Gensfleish, vanha peilintekijä Mainzista,/ saamamiesten velkoma, puolisokea, ei suitsutukselle tuoksuen, vaan/ vernissalle ja noelle/ haisten. Hän häipyi sulan metallin/ höyryyn. Tämä tässä, musta/ valkoisella paperilla, jäi jäljelle:/ Keinotekoisen kirjoittamisen taito,/ quattrocenton lyijyinen jälkimaku'"
Juha Siro, Mitä tapahtuu todella -blogi 5/vii/19