Juha Hurme, EUROPAEUS (2014)

Juha Hurme, EUROPAEUS (2014)

Hinta 18,40 €

Juha Hurmeen kirja on myötätuntoinen mutta pureva nykykomedia, jonka päähenkilönä on David Emmanuel Daniel Europaeus (1820--1884), kansanrunouden kerääjä, merkittävä kielitieteilijä, Runebergin, Kiven, Snellmanin ja Lönnrotin aikalainen, ja viimemainitun tarkkanäköinen kriitikko. Hurmeen komediassa kosmopoliittinen idealisti ja originelli kulkee pääkallo kainalossa, tekee tiliä tutkimustensa tuloksista ja selvittää välinsä niin oman aikansa vaikuttajien kuin tämän päivän suomalaisuuden kanssa. ”Jumala ei ole niin turhantarkka vaan pitää hyvistä vitseistä!”

Europaeus on osa Juha Hurmeen näytelmätrilogiaa. Sen muut osat ovat Porin Rakastajat-teatterissa 19.10.2013 ensiesitetty Suomalaisten puolustus päähenkilönään Daniel Juslenius (1676-–1752) ja Maailmankaikkeus (2014). Kirja julkaistaan ntamon ja Suomen Kansallisteatterin yhteistyönä.

Juha Hurme (s. 1959) on suomalainen ohjaaja ja kirjailija. Hurme oli perustamassa Yövieraat-teatteria (1988–1998) ja Nälkäteatteria (1998–). Hän oli Ylioppilasteatterin taiteellinen vastaava vuosina 1994-–1997. Hurme toimi myös Rauman kaupunginteatterin taiteellisena johtajana 1995–-1997. Vuosina 2002–2005 hän oli Teatteri Telakan johtajana. Hänen esikoisromaaninsa Volvo Amazon ilmestyi syksyllä 2007. Hurme on Kustavin Volter Kilpi -viikon taiteellinen johtaja.

Toimituskulut

Postitse Suomeen (kirje / paketti)
3,00 €
Toimitusaika 7-10 päivää.

Tilauksesi tuotteet voidaan toimittaa seuraavilla toimitustavoilla.

ntamo, Helsinki 2014. 110 × 170 mm, 84 s., ISBN 978-952-215-503-0, paperikantinen. Taitto Make Copies. OVH eur 23,00; ntamo.net-hinta eur 18,40.

Ostoskorisi on tyhjä

Toimitusehdot

Yleistä
www.ntamo.net on tarvepainojulkaisija ntamon verkkosivusto ja -kauppa. Kauppa toimittaa tilauksia Suomeen ja muualle Eurooppaan.

Toimitusaika
Useimmissa tapauksissa tilaus lähetetään tilaajalle tilauspäivänä tai viimeistään sitä seuraavana päivänä. Jos tilattu kirja on käsivarastosta loppunut, se voidaan joutua tilaamaan Saksassa sijaitsevasta painosta, jolloin toimitusajaksi tulee 7—20 arkipäivää. Tällöin tilaajalle ilmoitetaan viiveestä ja hänellä on mahdollisuus perua tilaus, jos arvioitu toimitusaika ei vastaa hänen tarpeitaan.

Tilausvahvistus
Kun tilaus on vastaanotettu, saat siitä vahvistuksen sähköpostiisi. Säilytä tilausvahvistus siltä varalta, että sinun tarvitsee ottaa yhteyttä asiakaspalveluun.

Toimitustapa
Toimitustavat ovat kirje ja postipaketti tilauksen koosta riippuen. Kun tilaus on lähetetty, saat siitä vahvistuksen sähköpostiisi.

Toimitusmaksut Suomeen
Toimitusmaksu Suomeen on eur 3,00 kun lähetyksen paino on enintään 1 kg; painavampien tilausten toimitusmaksu on eur 10,00.

Toimitusmaksu muualle Eurooppaan

Toimitusmaksu muualle Eurooppaan on eur 10,00 kun lähetyksen paino on enintään 1 kg; painavampien tilausten toimitusmaksu on eur 20,00.

*Maksutavat *
1. Pankkien verkkomaksut: Nordea, Osuuspankki, Aktia, Nooa, POP, Ålandsbanken, Tapiola Pankki, Neocard
2. Luottokortit: Mastercard, Visa, Visa Electron

Palautusoikeus ja tilauksen peruutus
Asiakkaalla on oikeus peruuttaa tilauksensa kokonaan tai osittain ennen sen toimittamista. Tuote on mahdollista palauttaa 14 vrk sisällä tilauksen vastaanottamisesta. Palautettavan tuotteen on oltava samassa kunnossa kuin se on ollut vastaanotettaessa, käyttämätön ja myyntikelpoinen. Kirjan mukana on oltava tiedot tilauksesta, johon palautus kohdistuu, sekä verkkokaupassa maksetussa tilauksessa tilitiedot maksun palautusta varten.

Tekninen tuki
Kauppasovelluksen käyttöön liittyvissä ongelmissa pyydämme ottamaan yhteyttä sähköpostitse osoitteeseen info.ntamo@gmail.com.

Asiakaspalvelu
ntamo / Yargon
Suonionkatu 7 C 31
00530 Helsinki
+359-40-7358768
email: info.ntamo@gmail.com
alv.rek.