Päivi Tapola, NÄYTÖSTEN VÄLILLÄ (2014)

Päivi Tapola, NÄYTÖSTEN VÄLILLÄ (2014)

Päivi Tapola, NÄYTÖSTEN VÄLILLÄ (2014)

Hinta 19,90 €

Lahjakkaana prosaistina ja esseistinä sekä elämäkertojen ja sotahistoriallisten teosten tekijänä tunnetun kirjailijan jännittävä, filosofinen, traaginen ja samalla ironinen romaani isäsuhteesta ja muistamisesta -– ja siitä, mitä sen takana on. "Kaikkein tärkein tapahtuu aina piilossa, kulisseissa -– näytösten välillä."

Päivi Tapolan (s. 1953) esikoisteos oli romaani Kuilu (WSOY 1985). Hän on toiminut myös lehtikirjoittajana ja kirjoittanut yli 200 esseetä, novellia, kolumnia, lehtiartikkelia ja haastattelua eri julkaisuihin. Yhteistyössä filosofi Sara Heinämaan kanssa syntyneissä teoksissa sekä omassa esseekokoelmassaan Äitini puutarhassa. Polkuja naiskirjallisuuteen (Kääntöpiiri/Like 2002) Tapola on keskittynyt naiskirjallisuuden perinteen esiintuomiseen. Lisäksi hän on käsitellyt Suomen poliittista, valtiollista ja sotahistoriaa kirjoittamassaan isoisänsä Kustaa Tapolan elämäkerrassa Ajan paino. Jalkaväenkenraali K. A. Tapolan elämä sekä teoksissaan Kenraalien kirjeet, Marsalkan kotiinpaluu ja Mannerheimin haastaja. Kenraali Harald Öhquist.

Toimituskulut

Postitse Suomeen (kirje / paketti)
3,00 €
Toimitusaika 7-10 päivää.

Tilauksesi tuotteet voidaan toimittaa seuraavilla toimitustavoilla.

ntamo, Helsinki 2014. 150 × 210 mm, 140 s. ISBN 978-952-215-502-3, paperikantinen. Ulkoasu Make Copies, OVH eur 25,00, verkkohinta eur 19,90.

Ostoskorisi on tyhjä

Toimitusehdot

Yleistä
www.ntamo.net on tarvepainojulkaisija ntamon verkkosivusto ja -kauppa. Kauppa toimittaa tilauksia Suomeen ja muualle Eurooppaan.

Toimitusaika
Useimmissa tapauksissa tilaus lähetetään tilaajalle tilauspäivänä tai viimeistään sitä seuraavana päivänä. Jos tilattu kirja on käsivarastosta loppunut, se voidaan joutua tilaamaan Saksassa sijaitsevasta painosta, jolloin toimitusajaksi tulee 7—20 arkipäivää. Tällöin tilaajalle ilmoitetaan viiveestä ja hänellä on mahdollisuus perua tilaus, jos arvioitu toimitusaika ei vastaa hänen tarpeitaan.

Tilausvahvistus
Kun tilaus on vastaanotettu, saat siitä vahvistuksen sähköpostiisi. Säilytä tilausvahvistus siltä varalta, että sinun tarvitsee ottaa yhteyttä asiakaspalveluun.

Toimitustapa
Toimitustavat ovat kirje ja postipaketti tilauksen koosta riippuen. Kun tilaus on lähetetty, saat siitä vahvistuksen sähköpostiisi.

Toimitusmaksut Suomeen
Toimitusmaksu Suomeen on eur 3,00 kun lähetyksen paino on enintään 1 kg; painavampien tilausten toimitusmaksu on eur 10,00.

Toimitusmaksu muualle Eurooppaan

Toimitusmaksu muualle Eurooppaan on eur 10,00 kun lähetyksen paino on enintään 1 kg; painavampien tilausten toimitusmaksu on eur 20,00.

*Maksutavat *
1. Pankkien verkkomaksut: Nordea, Osuuspankki, Aktia, Nooa, POP, Ålandsbanken, Tapiola Pankki, Neocard
2. Luottokortit: Mastercard, Visa, Visa Electron

Palautusoikeus ja tilauksen peruutus
Asiakkaalla on oikeus peruuttaa tilauksensa kokonaan tai osittain ennen sen toimittamista. Tuote on mahdollista palauttaa 14 vrk sisällä tilauksen vastaanottamisesta. Palautettavan tuotteen on oltava samassa kunnossa kuin se on ollut vastaanotettaessa, käyttämätön ja myyntikelpoinen. Kirjan mukana on oltava tiedot tilauksesta, johon palautus kohdistuu, sekä verkkokaupassa maksetussa tilauksessa tilitiedot maksun palautusta varten.

Tekninen tuki
Kauppasovelluksen käyttöön liittyvissä ongelmissa pyydämme ottamaan yhteyttä sähköpostitse osoitteeseen info.ntamo@gmail.com.

Asiakaspalvelu
ntamo / Yargon
Suonionkatu 7 C 31
00530 Helsinki
+359-40-7358768
email: info.ntamo@gmail.com
alv.rek.