Leea & Klaus Klemola,  MAASEUDUN TULEVAISUUS (2015)

Leea & Klaus Klemola, MAASEUDUN TULEVAISUUS (2015)

Hinta 23,20 €

Kansallisteatterissa marraskuussa 2014 ensi-iltansa saanut kohuakin synnyttänyt "pastoraalinäytelmä ihmisistä ja eläimistä" kertoo ihmisen kaipuusta jonkin häntä itseään suuremman yhteyteen. ntamon ja Kansallisteatterin yhteistyönä julkaistu teos sisältää ensiesityksen tekstin ja liitteenään kaksi kohtausta, joita kantaesityksessä ei nähty.

Maaseudun tulevaisuus sijoittuu kuvitteelliseen tulevaisuuteen. Suomi on jakautunut kahteen lääniin, joista toisesta valtio on tavallaan vetäytynyt. Täällä eläimet ovat virallisesti saaneet läpi vaatimuksensa siitä että "jokainen heistä on laulun arvoinen". Tuotantoeläinten pito on täten käynyt kannattamattomaksi. Läänissä pitkäaikaistyöttömien eläinten lukumäärä on maan korkein. Kuten Leea Klemola on sanonut, näytelmän taustana on ajatus ihmisten ja eläinten välisestä ikiaikaisesta sopimuksesta, joka hyödyttää molempia ja jonka ihmiset ovat yksipuolisesti rikkoneet. "Nyt sitten näytelmän aikana tämä sopimus olisi tarkoitus sopia uudelleen eli millä ehdoilla eläimiä saa tappaa."

"Pelkkää päätöntä sekoilua, paljasta alapäätä ja panemista."
Facebook-palautteesta

"Teos kiinnittyy vahvasti kansalliseen näkökulmaan mutta on samalla sekä universaalisti inhimillinen että radikaalisti lajienvälinen ja yliluonnollinen."
Eeva Kemppi, Turun Sanomat

Toimituskulut

Postitse Suomeen (kirje / paketti)
3,00 €
Toimitusaika 7-10 päivää.

Tilauksesi tuotteet voidaan toimittaa seuraavilla toimitustavoilla.

ntamo, Helsinki 2015. 170 × 170 mm, 240 s. ISBN 978-952-215-560-3. Ulkoasu Make Copies, kannen kuvassa Klaus Klemola | Maksimi Kuorikoski ensiesityksen julisteesta (Juha Mustanoja, Krista Mäkinen, Tuomo Manninen). OVH eur 29,00, ntamo.net-hinta eur 23,20.

Ostoskorisi on tyhjä

Toimitusehdot

Yleistä
www.ntamo.net on tarvepainojulkaisija ntamon verkkosivusto ja -kauppa. Kauppa toimittaa tilauksia Suomeen ja muualle Eurooppaan.

Toimitusaika
Useimmissa tapauksissa tilaus lähetetään tilaajalle tilauspäivänä tai viimeistään sitä seuraavana päivänä. Jos tilattu kirja on käsivarastosta loppunut, se voidaan joutua tilaamaan Saksassa sijaitsevasta painosta, jolloin toimitusajaksi tulee 7—20 arkipäivää. Tällöin tilaajalle ilmoitetaan viiveestä ja hänellä on mahdollisuus perua tilaus, jos arvioitu toimitusaika ei vastaa hänen tarpeitaan.

Tilausvahvistus
Kun tilaus on vastaanotettu, saat siitä vahvistuksen sähköpostiisi. Säilytä tilausvahvistus siltä varalta, että sinun tarvitsee ottaa yhteyttä asiakaspalveluun.

Toimitustapa
Toimitustavat ovat kirje ja postipaketti tilauksen koosta riippuen. Kun tilaus on lähetetty, saat siitä vahvistuksen sähköpostiisi.

Toimitusmaksut Suomeen
Toimitusmaksu Suomeen on eur 3,00 kun lähetyksen paino on enintään 1 kg; painavampien tilausten toimitusmaksu on eur 10,00.

Toimitusmaksu muualle Eurooppaan

Toimitusmaksu muualle Eurooppaan on eur 10,00 kun lähetyksen paino on enintään 1 kg; painavampien tilausten toimitusmaksu on eur 20,00.

*Maksutavat *
1. Pankkien verkkomaksut: Nordea, Osuuspankki, Aktia, Nooa, POP, Ålandsbanken, Tapiola Pankki, Neocard
2. Luottokortit: Mastercard, Visa, Visa Electron

Palautusoikeus ja tilauksen peruutus
Asiakkaalla on oikeus peruuttaa tilauksensa kokonaan tai osittain ennen sen toimittamista. Tuote on mahdollista palauttaa 14 vrk sisällä tilauksen vastaanottamisesta. Palautettavan tuotteen on oltava samassa kunnossa kuin se on ollut vastaanotettaessa, käyttämätön ja myyntikelpoinen. Kirjan mukana on oltava tiedot tilauksesta, johon palautus kohdistuu, sekä verkkokaupassa maksetussa tilauksessa tilitiedot maksun palautusta varten.

Tekninen tuki
Kauppasovelluksen käyttöön liittyvissä ongelmissa pyydämme ottamaan yhteyttä sähköpostitse osoitteeseen info.ntamo@gmail.com.

Asiakaspalvelu
ntamo / Yargon
Suonionkatu 7 C 31
00530 Helsinki
+359-40-7358768
email: info.ntamo@gmail.com
alv.rek.