Pertti Julkunen, NOMENKLATUURAPÄIVÄKIRJA (2015)

Pertti Julkunen, NOMENKLATUURAPÄIVÄKIRJA (2015)

Pertti Julkunen, NOMENKLATUURAPÄIVÄKIRJA (2015)

Hinta 31,00 €

”Nomenklatuuran varsinainen tehtävä jakaantuu sisäiseen ja ulkoiseen puoleen. Ulkoisena tehtävänä on nostaa nomenklatuuran kaikki jäsenet tavallisten ihmisten yläpuolelle ja pitää heidät siellä. Sisäisenä tehtävänä on jäsenten keskinäisen arvojärjestyksen arviointi ja uudelleenarviointi.”

Nomenklatuurapäiväkirja on Pertti Julkusen Kirjastopäiväkirjasta (ntamo 2013) käynnistyneen sarjan neljäs jäsen -– ja ensimmäinen, jonka näkökulma on tekijän mukaan ennalta päätetty. Yht.tri Julkunen palaa akateemisen väitöskirjansa teemaan käsitellen sitä mahdollisimman epäakateemisesti -– lähtien ”tarpeista, jotka minulla on kirjoituspäivänä sattunut olemaan käsillä ja sen mielialan vallassa, jonka kulloisenkin kirjoituspäivän aamu on minuun virittänyt”. Julkusella on edelleen paljon sanottavaa myös kirjastoista ja teatterista -– ja Helsingin Sanomista.

”Lippuihimme on kirjoitettava: kaikkien maiden tavalliset ihmiset, te yksinäiset hullut, yhtykää vihdoinkin!”

Pertti Julkunen on journalisti, kriitikko ja yhteiskuntatieteilijä. Hän on julkaissut tieteellisiä tekstejä yliopistojen julkaisusarjoissa sekä yleistajuisia kirjoituksia noin sadassa eri aikakaus- ja sanomalehdessä. Julkusen väitöskirja Julkisuus ja nomenklatuura (Acta Universitatis Tamperensis, 2005) käsittelee eliittien muodostumista julkisuudessa.

Toimituskulut

Postitse Suomeen (kirje / paketti)
10,00 €
Toimitusaika 7-10 päivää.

Tilauksesi tuotteet voidaan toimittaa seuraavilla toimitustavoilla.

ntamo, Helsinki 2015. 190 x 190, 556 s., ISBN 978-952-215-620-4, paperikantinen. Ulkoasu Make Copies. OVH eur 39,00; verkkohinta eur 31,00.

Ostoskorisi on tyhjä

Toimitusehdot

Yleistä
www.ntamo.net on tarvepainojulkaisija ntamon verkkosivusto ja -kauppa. Kauppa toimittaa tilauksia Suomeen ja muualle Eurooppaan.

Toimitusaika
Useimmissa tapauksissa tilaus lähetetään tilaajalle tilauspäivänä tai viimeistään sitä seuraavana päivänä. Jos tilattu kirja on käsivarastosta loppunut, se voidaan joutua tilaamaan Saksassa sijaitsevasta painosta, jolloin toimitusajaksi tulee 7—20 arkipäivää. Tällöin tilaajalle ilmoitetaan viiveestä ja hänellä on mahdollisuus perua tilaus, jos arvioitu toimitusaika ei vastaa hänen tarpeitaan.

Tilausvahvistus
Kun tilaus on vastaanotettu, saat siitä vahvistuksen sähköpostiisi. Säilytä tilausvahvistus siltä varalta, että sinun tarvitsee ottaa yhteyttä asiakaspalveluun.

Toimitustapa
Toimitustavat ovat kirje ja postipaketti tilauksen koosta riippuen. Kun tilaus on lähetetty, saat siitä vahvistuksen sähköpostiisi.

Toimitusmaksut Suomeen
Toimitusmaksu Suomeen on eur 3,00 kun lähetyksen paino on enintään 1 kg; painavampien tilausten toimitusmaksu on eur 10,00.

Toimitusmaksu muualle Eurooppaan

Toimitusmaksu muualle Eurooppaan on eur 10,00 kun lähetyksen paino on enintään 1 kg; painavampien tilausten toimitusmaksu on eur 20,00.

*Maksutavat *
1. Pankkien verkkomaksut: Nordea, Osuuspankki, Aktia, Nooa, POP, Ålandsbanken, Tapiola Pankki, Neocard
2. Luottokortit: Mastercard, Visa, Visa Electron

Palautusoikeus ja tilauksen peruutus
Asiakkaalla on oikeus peruuttaa tilauksensa kokonaan tai osittain ennen sen toimittamista. Tuote on mahdollista palauttaa 14 vrk sisällä tilauksen vastaanottamisesta. Palautettavan tuotteen on oltava samassa kunnossa kuin se on ollut vastaanotettaessa, käyttämätön ja myyntikelpoinen. Kirjan mukana on oltava tiedot tilauksesta, johon palautus kohdistuu, sekä verkkokaupassa maksetussa tilauksessa tilitiedot maksun palautusta varten.

Tekninen tuki
Kauppasovelluksen käyttöön liittyvissä ongelmissa pyydämme ottamaan yhteyttä sähköpostitse osoitteeseen info.ntamo@gmail.com.

Asiakaspalvelu
ntamo / Yargon
Suonionkatu 7 C 31
00530 Helsinki
+359-40-7358768
email: info.ntamo@gmail.com
alv.rek.