K. H. Wiik, KOVAN KOKEMUKSEN OPETUKSIA (1918–1919/2018)

K. H. Wiik, KOVAN KOKEMUKSEN OPETUKSIA (1918–1919/2018)

Kovan kokemuksen opetuksia. Sananen Suomen työväelle on maanalaisessa Helsingissä kevätkesällä 1918 kirjoitettu selonteko kansalaissodan syistä ja seurauksista.

"Sosialidemokratiamme suurimmat ulkonaiset voitot eivät ole olleet uutteran, kestävän työn tuloksia, vaan seurauksia epäsäännöllisten ulkonaisten olojen aiheuttamista kumousmaisista purkauksista (vv. 1905 ja 1917). Ei siis ihme, ettei työväkemme tajuntaan ole päässyt täysin juurtumaan ymmärrys yhteiskunnallisen kehityksen lainalaisuudesta ja ettei hitaalle, rauhalliselle parlamentaariselle toiminnalle ole opittu antamaan riittävää arvoa."

K. H. Wiik (1883--1946) muistetaan ehkä parhaimmin yhtenä nykyisen Vasemmistoliiton (1990--) edeltäjän eli yleisdemokraattiseksi tarkoitetun vasemmistopuolueen SKDL:n (1944--1990) perustajista. Hän aloitti kansanedustajana jo 1911 SDP:n (1899–-) riveissä ja edusti puoluetta, kunnes tuli erotetuksi syksyllä 1940.

Vasemmistodemariksi ja oppositiososialistiksi tyypitelty Wiik oli julkisen uransa alussa itsenäisyysmielinen työväenliikkeen kannattaja. Keskiluokkaisen helsinkiläisperheen lahjakas poika radikalisoitui vähin erin mutta piti kiinni sekä kansanvaltaisuuden periaatteista että rauhanaatteesta. Hän nousi sosialistien piirissä tärkeisiin asemiin erityisesti yleissivistyksensä, kielitaitonsa ja kansainvälisten yhteyksiensä ansiosta. Ensimmäisen maailmansodan aikaan hän asioi yhtä lailla jääkärien kuin bolševikkien kanssa. Tilanteen kiristyessä loppuvuodesta 1917 Wiik vastusti aseellista vallanottoa ja erosi SDP:n puoluetoimikunnasta sisällissodan kynnyksellä.

Tammikuussa alkaneen sodan aikana hän toimi punaista Suomea hallinneen kansanvaltuuskunnan ulkoasiaintoimituskunnassa lähinnä kääntäjän tehtävissä palkatta ja päätösvallatta. Kun saksalaiset sotilaat valtasivat Helsingin huhtikuussa, Wiik piiloutui yli vuodeksi pääkaupungin ja ympäryskuntien vaihteleviin kätköpaikkoihin. Hän laati jo kesäksi kovasanaisen esityksen mielestään epäviisaasta vallankumoukseen ryhtymisestä ja kapinan kaikinpuolisesta turmiollisuudesta. Samalla Wiik kuitenkin läksyttää porvarileiriä pitkittyneestä kyvyttömyydestä ymmärtää suurta sosiaalista kysymystä ja tekee tilaa sodanjälkeiselle sosialistiselle ajattelulle ja toiminnalle yhteiskunnallisesti välttämättömänä uudistusvoimana.

Wiik oli toisen vuoden 1918 sotaa tuoreeltaan eritelleen Juhani Ahon tapaan taustaltaan lehtimies. Hän ehti vaikuttaa esimerkiksi Folktribunen- ja Arbetet-julkaisuissa sekä Arbetarenissa, jonka toimitukseen hän palasikin sodan jälkeen. Wiikin ja Ahon analyyseissa sodasta on mukana paljon tunnekuohua, omahyväisyyttä ja opportunismiakin. Mutta siinä missä vanhempi edustaa taisteluissa voittaneen puolen näkemyksiä, nuorempi etsiytyy punaisten johtoon kohdistetun (itse)kritiikin tietä hahmottelemaan maassa tosiasiassa vallalle hivuttuvaa järjestelmää.


Wiikistä poliittisen historian lisensiaatintutkielmansa laatinut ja kaksiosaisen elämäkerran kirjoittanut Erkki Tuomioja korostaa Kovan kokemuksen opetuksissa "valistustyön" painotuksia. Työväenliikettä tarkastellaan siinä "kulttuurikysymyksenä", joka oli Wiikin "koko historiankäsityksen johtoteema". Kuten Tuomioja kertoo, teos ilmestyi joulukuun alussa 1918 Kansanvallan kustanteena ensin anonyymisti tekijänään "Vanha sosialidemokraatti", jonka mainittiin olevan "kauan työväenliikkeessä tehokkaalla tavalla mukana ollut tunnettu puoluetoveri". Pari viikkoa myöhemmin julkistettiin kuitenkin –- laajasti jo tiedostettu -- kirjoittajan henkilöllisyys, kun ryhdyttiin keräämään varoja toista painosta varten. Siihen präntättiin Wiikin nimi.

"Maanalaisuuden kausi oli myös Wiikille ankaran itsetilityksen ja menneen toiminnan perusteellisen arvioinnin aikaa. Pitkässä, omaa menneisyyttään tilittävässä kirjeessään vanhalle ystävälleen, aikoinaan sosialidemokraatteja lähellä olleelle kirjailija Arvid Mörnelle [(1876--1946), jonka luona Kirkkonummella Wiik myös piilotteli ennen vain pari viikkoa kestäneeseen säilöönottoon johtanutta ilmoittautumistaan Helsingin poliisille 12/iii/19] elokuussa 1918 Wiik itse vertaa läpikäymiään kokemuksia Johannes Kastajan erämaavaellukseen.

Wiik toteaa kirjeessä, ettei hän sinänsä kadu mitään tekemisistään aikaisemmilta vuosilta, ei myöskään vallankumousvuoden ajalta. [...] 'Ajan myötä olen ruvennut ajattelemaan, että minussa sittenkin olisi ollut ainesta parempaan [...]'

Samankaltaisia äänenpainoja saattaa löytää myös Wiikin keväällä ja kesällä 1918 pääosin [SDP:n kansanedustajasta (1909–-1910) menestyväksi taidekauppiaaksi ja galleristiksi 1916 alkaen sukeutuneen Ivar] Hörhammerin [(1884--1953)] luona kirjoittamasta kirjasta Kovan kokemuksen opetuksia. [...] Koska kirja kuitenkin on menneen itsetutkiskelun pohjalta tarkoitettu opiksi tulevaisuudelle [...] [, sitä ei] leimaa kovinkaan korostunut henkilökohtainen itsekritiikki, paremminkin päinvastoin. [...]

Vaikka poliittiset ja inhimilliset seikat siihen ymmärrettävästi olisivat voineet johtaakin, ei Wiikin ole kirjassaan tarvinnut syyllistyä sellaiseen jälkiviisauteen, joka ei olisi sopusoinnussa hänen oman toimintansa kanssa kriittisenä vallankumousvuonna. Hänen analyysinsä on epäilemättä jälkikäteen terävämpää, mutta ei ristiriidassa sen kanssa, mitä hänen toiminnastaan ja ajattelustaan tiedämme mm. hänen hyvin seikkaperäisen päiväkirjansa valossa."

Erkki Tuomioja, K. H. Wiik. Puoluesihteeri ja oppositiososialisti 1–-2. Tammi, Helsinki 1979--1982.



Hinta
22,90 €

ntamo, Helsinki 2018; näköispainos originaali(n 3. painokse)sta: Kansanvalta 1918 (1919). ISBN 978-952-215-727-0. 130 x 190 mm, pehmeäkantinen, 116 s. Ulkoasu Göran de Kopior. OVH 29,90 euroa, ntamo.net-hinta euroa 22,90 euroa.

Ostoskorisi

Ostoskorisi on tyhjä

Yhteensopivat

Samankaltaiset