Juha Hurme, LEMMINKÄINEN (2018)

Juha Hurme, LEMMINKÄINEN (2018)

"Meillä pääasia on organisaation itsesäilyttäminen."

Näin sanoo Kyllikki. Hän kuuluu miehensä Flemingin ja tämän siskon Lemminkäisen kanssa jengiin, joka sisarusten Ema-äidin johdolla säätää lakia itselleen ja muille, milläpä muullakaan kuin vahvemman oikeudella. Porukan epäonneksi väkevyyttä ja mahtia on kuitenkin kertynyt vielä enemmän viisaalle rouva Louhivuorelle.

Juha Hurme palauttaa huimassa komediassaan voimaan kalevalaisen älyn, taidon ja neuvokkuuden perinteen. Sen valossa tyhmyys, pahuus ja vääryys paljastuvat itsekseen ja suistuvat asemistaan.

Lemminkäinen. Komedia inhimisistä tuhat ja yksi vuotta sitten on tekijänsä kolmas ohjaustyö Suomen Kansallisteatterille ja saa kantaesityksensä Pienellä näyttämöllä Kalevalan päivänä 28. helmikuuta 2018. Samalla se on Niemi-romaanistaan (Teos 2017) niin Finlandia- kuin kansanvalistuspalkitun dramatisti-prosaistin kuudes teos ntamolle, jolle hän laati myös jälkisanat näköispainokseen Volter Kilven kirjasta Pitäjän pienempiä (1934/2017).

Lemminkäinen ilmestyy Kansallisteatterin ja ntamon yhteistyönä.


Hinta
20,80 €

ntamo, Helsinki 2018. ISBN 978-952-215-724-9. 160 x 210 mm, 84 s. Ulkoasu & taitto Göran de Kopior, kannen kuva Tommi Mattila. OVH 26,00 euroa, ntamo.net-hinta 20,80 euroa.

Ostoskorisi

Ostoskorisi on tyhjä

Yhteensopivat

Samankaltaiset