Leevi Lehto ja 50 taiteiilijavuotta

Syksyllä 1967 esikoisrunokokoelmansa julkaissut kirjailija Leevi Lehto viettää 50-vuotistaiteilijajuhlaansa torstaina 28. syyskuuta klo 19 Ravintola Kaisaniemessä.

Tänä syksynä tulee kuluneeksi 50 vuotta Leevi Lehdon (s. 1951) esikoisrunokokoelman Muuttunut tuuli (Otava 1967) ilmestymisestä. Samalla ntamo julkaisee hänen uuden esseeteoksensa ”Suloinen kuulla kuitenkin tuo oisi.” 50-vuotistaiteilijajuhla Ravintola Kaisaniemessä 28. syyskuuta alkaen klo 19.00 on Gaudeamuksen, Poesian ja -- Lehdon 2007 perustaman –- ntamon yhteinen tapahtuma

”Leevi Lehdosta on tullut 2000-luvun kirjallisuutemme ydinhahmoja – aloitteentekijänä, innoittajana, mahdollistajana. Vaikutus kulttuurielämään on ulottunut kauas ensimmäisen kotikentän eli runouden ulkopuolelle: Lehto on opittu tuntemaan ainutlaatuisen monipuolisena ja neuvokkaana kääntäjänä, kustantajana ja keskustelijana. Puolen vuosisadan työn kruunaa tuleva uusi esseeteos, joka painokkuudessaan ja lennokkuudessaan osoittaa hänen olevan ajattelijana ja kirjoittajana elämänsä vedossa.”, toteaa filosofi ja kustantaja Jarkko S. Tuusvuori.

Juhlassa Lehdon työn eri puolia valottavat puheenvuoroissaan Charles Bernstein, Liisa Enwald, Markku Eskelinen, Anna Helle, Sakari Hänninen, Teemu Ikonen, Juri Joensuu, Juha-Pekka Kilpiö, Aleksis Salusjärvi, Anssi Sinnemäki ja Taneli Viljanen. Lisäksi esiintyvät Anna-Maija Oka (laulu), Norma Chardonnay-Shampanskaja (burleski) ja Saara Lehto (tanssi). Illan juontaa kesäkuussa ntamo-kustantajaksi ryhtynyt Tuusvuori.

Tilaisuuteen on 25 euron pääsymaksu, joka sisältää uuden esseekirjan, lasillisen kuohuvaa ja eteispalvelumaksun. Pääsylipun voi lunastaa:

http://www.ntamo.net/product/848/leevi-lehdon-50-taiteilijajuhla--uusi-esseekirja

Tilaisuudessa on myös kirjamyyntiä: pop-up-kirjakauppa RUNOALUEen erikoisvalikoima on Leevi Lehdon kuratoima.

”Suloinen kuulla kuitenkin tuo oisi.” Suomenkielisen maailmankirjallisuuden mahdollisuuksista ja vähän muustakin. Esseitä 2007–2010. 140x200 mm, 230 sivua, ISBN 978-952-215-681-5, OVH eur 25,00. Sisältää seitsemän kirjallisuusesseetä: pääosissa James Joyce ja Ulysses sekä suomalaiskollegat Otto Mannisesta ja Volter Kilvestä Antti Nyléniin. Laaja uusi avausessee yllättää näkökulmallaan ja toteutuksellaan.

Leevi Lehto on julkaissut teokset Muuttunut tuuli (runoja, Otava 1967; näkoisp. ntamo 2016), Rakkauden puheesta (runoja, Otava 1969), Ihan toinen iankaikkisuus (runoja, Otava 1991), Janajevin unet (romaani, Taifuuni 1992), Kielletyt leikit (runoja, Otava 1994), Ääninen (runoja, Like 1997), Päivä (kokeellinen proosateos, Kirja kerrallaan 2004; ntamo 2012), Ampauksia ympäripyöSrivästa raketista (runoja, Savukeidas 2004), Lake Onega and Other Poems (runoja, Salt 2006; ntamo 2017), Toinen runous (runot 1991-–2004, ntamo 2007), Alussa oli kääntaminen. 2000-luvun poetiikkaa (esseitä, Savukeidas 2008) ja Khaijamin lauluja (runosuom. Kiamars Baghbanin kanssa, ntamo 2009). Hänen suomennoksiaan – yhteensä yli 40 kirjaa – ovat mm. Gilles Deleuzen & Felix Guattarin Mitä filosofia on? (Gaudeamus 1993), John Ashberyn Vuokaavio (Jack-in-the-Box 1993) ja James Joycen Ulysses (Gaudeamus 2012). Hänet tunnetaan myös ääni- ja digitaalisen runouden kehittäjänä.

Lehto sijoittui 1967 toiseksi Parnasson lyriikkakilpailussa. Muita hänelle myönnettyjä huomionosoituksia ovat Nuori Voima -palkinto ansioituneesta työstä runouden monimuotoisuuden edistämiseksi 2007, Uudenmaan taidetoimikunnan Artium Cultori -palkinto 2013, Mahdollisen kirjallisuuden seuran vuoden paras proosateos -palkinto 2013, Eino Leinon palkinto 2015 sekä Nihil Interitin Vuoden runousteko -palkinto 2016.

Ostoskorisi on tyhjä

Toimitusehdot

Yleistä
www.ntamo.net on tarvepainojulkaisija ntamon verkkosivusto ja -kauppa. Kauppa toimittaa tilauksia Suomeen ja muualle Eurooppaan.

Toimitusaika
Useimmissa tapauksissa tilaus lähetetään tilaajalle tilauspäivänä tai viimeistään sitä seuraavana päivänä. Jos tilattu kirja on käsivarastosta loppunut, se voidaan joutua tilaamaan Saksassa sijaitsevasta painosta, jolloin toimitusajaksi tulee 7—20 arkipäivää. Tällöin tilaajalle ilmoitetaan viiveestä ja hänellä on mahdollisuus perua tilaus, jos arvioitu toimitusaika ei vastaa hänen tarpeitaan.

Tilausvahvistus
Kun tilaus on vastaanotettu, saat siitä vahvistuksen sähköpostiisi. Säilytä tilausvahvistus siltä varalta, että sinun tarvitsee ottaa yhteyttä asiakaspalveluun.

Toimitustapa
Toimitustavat ovat kirje ja postipaketti tilauksen koosta riippuen. Kun tilaus on lähetetty, saat siitä vahvistuksen sähköpostiisi.

Toimitusmaksut Suomeen
Toimitusmaksu Suomeen on eur 3,00 kun lähetyksen paino on enintään 1 kg; painavampien tilausten toimitusmaksu on eur 10,00.

Toimitusmaksu muualle Eurooppaan

Toimitusmaksu muualle Eurooppaan on eur 10,00 kun lähetyksen paino on enintään 1 kg; painavampien tilausten toimitusmaksu on eur 20,00.

*Maksutavat *
1. Pankkien verkkomaksut: Nordea, Osuuspankki, Aktia, Nooa, POP, Ålandsbanken, Tapiola Pankki, Neocard
2. Luottokortit: Mastercard, Visa, Visa Electron

Palautusoikeus ja tilauksen peruutus
Asiakkaalla on oikeus peruuttaa tilauksensa kokonaan tai osittain ennen sen toimittamista. Tuote on mahdollista palauttaa 14 vrk sisällä tilauksen vastaanottamisesta. Palautettavan tuotteen on oltava samassa kunnossa kuin se on ollut vastaanotettaessa, käyttämätön ja myyntikelpoinen. Kirjan mukana on oltava tiedot tilauksesta, johon palautus kohdistuu, sekä verkkokaupassa maksetussa tilauksessa tilitiedot maksun palautusta varten.

Tekninen tuki
Kauppasovelluksen käyttöön liittyvissä ongelmissa pyydämme ottamaan yhteyttä sähköpostitse osoitteeseen info.ntamo@gmail.com.

Asiakaspalvelu
ntamo / Yargon
Suonionkatu 7 C 31
00530 Helsinki
+359-40-7358768
email: info.ntamo@gmail.com
alv.rek.