W. G. Sebald, LUONNON MUKAAN (1988/2022)
Hinta 24,90 €
"[...]
Maa on jo tulessa ja metsät
palavat kaikkialla, liekit rätisevät
hulmuavissa lehvästöissä
ja levittäytyvät Afrikan
rutikuiville tasangoille.
[...]"
Baijerilaisella pikkupaikkakunnalla Wertachissa syntynyt W. G. Sebald (1944--2001) nousi maailmanmaineeseen 90-luvun lopulla. Kertomuskokoelma Die Ausgewanderten (1992) oli ensimmäinen englanniksi (1996) käännetty teos kirjailijalta, joka oli opettanut Manchesterin yliopistossa 60-luvulla ja asunut Itä-Anglian yliopiston tutkijana Norwichissa 70-luvun alusta saakka. Tietokirjailijana aiemmin kunnostautuneen mutta vain suppeissa piireissä tunnetun kirjallisuudentutkijan asema merkittävänä taiteentekijänä vahvistui, kun myös esikoisromaani Schwindel (1990) ja toinen lajityypin muunnelma Die Ringe des Saturn (1995) saivat englantilaiset laitoksensa 1998--1999. Kaikkien huulille Sebald nousi viimeisellä työllään Austerlitz (2001), joka ilmestyi vain viikkoja ennen hänen kuolemaansa. Tämä lukuisia palkintoja voittanut romaani arkkitehtuurihistorioitsija-nimihenkilön menneisyyden kivulloisesta paljastumisesta ja eurooppalaisesta maailmansotatraumasta oli myös ensimmäinen suomeksi (Tammi 2002) saatettu teos kirjailijalta, jonka proosatuotantoa Oili Suominen on kääntänyt se mukaan lukien yhteensä puolen tusinaa nimekettä.
Sebald aloitti kuitenkin runokokoelmalla Nach der Natur (1988). Se jakaantuu kolmeen jo vähittäin 1984--1987 aikakaustoimitteissa päivänvalon nähneeseen sikermään, joista ensimmäisen pääosassa on maalari-kaivertaja Matthias Grünewald (n. 1480--n. 1530), toisen biologi-tutkimusmatkailija Georg Wilhelm Steller (1709--1746) ja kolmannen runoilija itse. Säkeet kaikissa näissä käsittelevät yrityksiä hahmottaa ja hallita luontoa ja historiaa. Kirjallisuusprofessori Rüdiger Görnerin sanoin osiot muodostavat triptyykin, joka mittailee sitä, minkä luonteista tai luontoista tapahtumista ovat taiteen tekeminen, tieteellinen tutkiminen ja itsensä löytäminen.
Nach der Natur ei herättänyt tuoreeltaan suurta mielenkiintoa edes saksankielisessä julkisuudessa. Frankfurter Allgemeine Zeitung puntaroi sen kyllä "vaikuttavaksi yritykseksi", mutta huomiota virisi muutoin lähinnä sveitsiläisessä lehdistössä. Vasta romaanikirjailijan nousu kuuluisuuteen on kirvoittanut uusia luentoja näistä runoista -- tai, kuten alaotsikko ehdottaa, yhdestä "elementaarirunosta". Valitettavasti vain huomio on kohdistunut ennen muuta niiden tapaan ennakoida ihastelun kohteiksi jo kuin varkain ehtineitä suorasanaisen mestarikerronnan toisintoja. Niinpä esimerkiksi The Guardianin kritiikissä tuoreesta englanninnoksesta 2002 valiteltiin, että proosaksi hyvin muovattavissa oleva aineisto ja koko sinänsä "lumoava siirtymäteos" oli pinnistettyä värssyttelyä kiusallisine säkeenylityksineen.
Vastaavasti Pohjois-Carolinan Davidson Collegen professorin Mark McCullohin Understanding Sebald (2003) kuittasi esikoiskirjan yhdistelmäksi nykyaikaan ankkuroitumattomien hahmojen tarkkausta ja runollistetun muisteluksen vakuuttamatonta kokeilua. Kirjailijan todellinen ainutlaatuisuus pääsi tässä katsannossa voimiinsa vasta poesian jäätyä taa. Proosan ylivoima näkyy toisaalta siinä, kuinka Susanne Schedelin väitöskirjasta muokatussa Textbeziehungen als Mittel der Geschichtsdarstellung bei W. G. Sebaldissa (2004) koko Nach der Natur sivuutetaan ylimalkaisen tarkastelun jälkeen. Epäsuorasti tästä kertoo myös se, kuinka Sebaldin perehtymistä Stelleriin selitetään toistuvasti sillä, että hän innoittui Konrad Bayerin (1932--1964) suorasanaisesta kokeilusta der kopf des vitus bering (1964). Ehkei siis ihme, että ranskannos D'après nature (2007) tyypiteltiin Le Mondessa "kertoviksi runoiksi tai runoiksi laadituiksi kertomuksiksi".
Yalen yliopiston professorin Carol Jacobsin Sebald's Visionissa (2015) Nach der Naturille omistetaan kyllä erilliskatsaus. Kirjasta nostetaan kuitenkin esiin lähinnä samoja asioita kuin myöhemmistä romaaneistakin, esimerkiksi itsessään hyvä havainto kirjallisuuskriittisten ja -tutkimuksellisten juonteiden ujuttumisesta osaksi kaunokirjallisuutta. Samaan tapaan Edinburghin yliopiston professorin J. J. Longin W. G. Sebaldissa (2007) runokirjan osana on edustaa kirjailijan käsitystä ympäristötuhosta ja yleisemmin "luonnosta patologisena" tapauksena, eikä sen muotoa tai genreen mukautumista tai mukautumattomuutta pysähdytä erittelemään. Myös ensimmäisten joukossa Nach der Naturiin iskeytynyt Newcastlen yliopiston professorin Colin Riordanin artikkeli Sebaldille omistetussa Critical Companionissa (2006) keskittyy ennemminkin tekstien sisällöllisen "ekokeskeisyyden" setvintään eikä pureudu niiden runoluonteesen. A W. G. Sebald Handbook (2011) sisältää vielä vähemmän runoanalyysia. Yleinen kaksoispainotus pääaiheisiin ja kertomakirjallisuuteen (ja kaiken luomistyön autobiografisuuteen) tuntuu kenties arvattavammin myös englantilaisen ammattielämäkerturin Carole Angierin hiljan ilmestyneessä Speak, Silencessa (2021), ensimmäisessä täysimittaisessa volyymissa Sebaldin vaiheista aina lapsuudesta kohtalokkaaseen sydänkohtaukseen auton ratissa.
Runojen hyljeksinnän -- tai puntaroimatta jätetyn erityisyyden -- tekee entistä oudommaksi niiden ilmeisen merkittävä asema kirjailijan elämäntyössä. Hieman ennen Austerlitzia ilmestyi Lontoossa ensimmäisenä suoraan englanniksi painettuna Sebald-kirjana 23 lyhyen runon kokoelma For Years Now (2001). Ja viimeistään valittujen runojen koonnos Über das Land und das Wasser (2012) osoitti saksalaisen panostaneen tämän suunnan kirjoittamiseen paljon aikaa ja vaivaa aina vuodesta 1964 alkaen kuolemaansa saakka. Asiaa koetti ratkoa runoilija-kääntäjä George Szirtes omassa luvussaan antologiassa Critical Essays on W. G. Sebald (2015) tähdentämällä tapaa, jolla hänen saksalaisen ystävänsä runojen proosaisuus vastaa tämän proosan runollisuutta. Lähtöjään kiintoisa ristivalotus kallistui yhtä kaikki tavanomaiseksi esitykseksi siitä, miten ripeää etenemistä taiten vastustavassa Austerlitzissa voi kaiken aikaa tunnistaa "runouden koneiston hyrräävän kellarissa".
Vinoumaa korjasi toden teolla vasta nykyään Northern Kentucky Universityn professorina toimivan Andrea Fielerin W. G. Sebalds Nach der Natur (2015). Siinä debyyttiluomukseen keskitytään runoteoksena: tekijä tukeutuu niihin esilukijoihin, jotka ovat tunnistaneet Nach der Naturissa monia myöhemmissä proosahelmissä työstyviä aihelmia, mutta hän ei lankea arvioimaan esikoista niiden valossa. Sen sijaan hän selvittelee runojen pohjatekstejä ja olomuotoa kirjoituksille rakentuvana kirjoittamisena, joka yhtä kaikki pystyy tavoittamaan kokemuksellisesti uskottavan ja kouraisevan poljennon. Yhtenä johtoajatuksena Sebaldilla korostuu ihmisen suistaminen valtaistuimeltaan: luomakunnan herraa kuvataan hänen esikoisessaan niin tekijänä kuin uhrinakin, osana lajien moneutta. (Australialainen kirjallisuustieteilijä Rosanne Kennedy oli jo 2012 liittänyt saksalaiskirjailijan posthumanistiseen käänteeseen kulttuurihistoriassa.) Yhdessä W. G. Sebald-Handbuchiin (2017) sisältyvän Lüneburgin Leuphana-yliopiston professorin Claudia Albesin kirjaesittelyn ja Tukholman yliopiston professorin Axel Englundin Landskapsläsningin (2016) kanssa Fielerin monografia kuuluu edelleen Sebaldin säeteoksen tärkeimpiin vastakaikuihin. Ruotsalaistutkija todisteli jo 2013 The German Quarterlyn artikkelissaan, että Sebaldin (myöhäisiä) runoja ei pidä katsoa jonkinlaisiksi pienoisversioiksi hänen proosaluomistaan: niillä on esimerkiksi säkeistykseen, rytmiin ja fonetiikkaan kiinnittyviä perilyyrisiä erityispiirteitä, joita tulee eritellä sellaisenaan.
Mainittava on myös Frank Schwambornin laajasti Sebaldin tuotannossa liikkuva ja Nach der Naturinkin mukaan ottava Moralismus und Prosodie (2017). Sitä tosin rasittaa muun muassa liiallisen puolusteleva ote Japanissa vaikuttavan professorin lähestymistavassa. Tähdellinen lisä Sebaldin säetaiteeseen paneutuvaan kirjallisuuteen on myös Birminghamin Aston-yliopiston tutkijan Uwe Schütten Figurationen (2014/2021), jossa painotetaan kuitenkin, että runoilijanviittaa kaipaamaton Sebald "tahtoi olla kertoja". Tässä teoksessa kootaan tekijän lyyriset vaikutteet niin, että taustaksi saadaan Friedrich Hölderlinin (1770--1843), Hugo von Hoffmannsthalin (1874--1929) ja Georg Traklin (1887--1914) lisäksi Nelly Sachs (1891--1970), Günter Eich (1907--1972), Karl Krolow (1915--1999), Ernst Herbeck (1920--1991), H. C. Artmann (1921--2000) ja Ernst Jandl (1925--2000). Näin Sebaldin lähtökohdissa korostuvat voimakkaasti niin itävaltalainen kirjallisuus kuin myös jännitteinen ja epäilevä suhtautuminen runon mahdollisuuksiin niitä kaiken aikaa ulosmitattaessa (jos myös miestekijyys). Temaattisesti Schütte sitoo Nach der Naturin "proosarunot" Saksassa 80-luvulla kuumenneeseen ekologiakeskusteluun. Toiseksi avainkysymykseksi nousee saksalaisen historiakokemuksen ja historiankirjoituksen monisäikeisyys sekä natsiajan muistamisessa että edeltävienkin vuosisatojen perinnön jakamisessa. Tähän keskusteluun Sebald ei osallistunut ainoastaan kansallissosialismin rikoksista muistuttamalla: hän aiheutti jonkin verran kohua esseekokoelmallaan Luftkrieg und Literatur (1999), jossa hän kiinnitti huomiota muun muassa saksalaisten siviilien kärsimysten ohittamiseen II maailmansodan loppuaikojen kuvauksissa.
Tuottelias ja niin korkea- kuin populaarikulttuurista kiinnostunut Schütte on ehtinyt julkaista maanmiehestään myös johdanto-opuksen Einführung in Leben & Werk (2011), Interventionen-tutkielman (2014) kirjallisuuskriittisistä töistä, antologian Über W. G. Sebald (2016), yleisesityksen W. G. Sebald (2018), esseekokoelman Annäherungen (2019) ja kokonaishahmotuksen W. G. Sebald. Leben und literarisches Werk (2020). Näistä uusin kuvaa debyyttiä tekijänsä "vähiten luetuksi tekstiksi". Schütte kuitenkin muistuttaa, että Nach der Natur innoitti monia kuvataiteilijoita. Hän lisää, että muuan siitä inspiroitunut artisti on yhdysvaltalainen runoilija ja laulaja-lauluntekijä Patti Smith, joka luonnehti taannoin pientä vihkoa "melkoiseksi päihteeksi". (Kuten vaikkapa Deane Blacklerin Reading W. G. Sebald (2007) jo teroitti, muita Sebaldin varhaisia ja vaikutusvaltaisia ymmärtäjiä ovat olleet Susan Sontag, Anita Brookner ja J. M. Coetzee.) Schütten kirjankin valossa Sebaldin uran ehkä tärkein edesauttaja on ollut Hans Magnus Enzensberger (s. 1929). Yhdessä Nach der Naturin kustantaneen Franz Grenon (s. 1948) kanssa tämä saksankielisen kirjallisuuden kansainvälinen monitoimija loi kirjasarjan Die Andere Bibliothek, jossa Die Ausgewanderten, Schwindel ja Die Ringe des Saturn (1995) kaikki ilmestyivät Nach der Naturin jatkoksi. Enzensbergerin runokokoelmista etenkin Der Untergang der Titanic (1978) ennakoi Sebaldin sivilisaatiohistoriallisia näkymiä.
Nach der Naturia on helppo tyypitellä oppineeksi runoudeksi. Sebald (jonka saksalainen kirjallisuusvaikuttaja Iris Radisch letkautti ylisummaan ryöstöviljelleen kielenkäytössään "korkeasti eleganttia lukeneistosävyä") väitteli jo 1973 Döblinin romaaneista, julkaisi useita muita tietoteoksia ja eteni 1987 eurooppalaisen kirjallisuuden professoriksi, joten syventyminen niin Stellerin tilanteeseen kuin Grünewaldin arvoitukselliseen tapaukseen näyttävät avaavan yhtaikaa intellektuaalihistoriallisia ja sanataiteellisia mahdollisuuksia. Runokirjaa sietää kuitenkin lukea myös tiheänä yrityksenä tavoittaa tapahtumien luonne ja kulku poeettisin keinoin: nämä tekstit eivät ole tarkoitushakuisen kerroksisia vaan paremminkin tekevät oikeutta katsomisen, tuntemisen, ajattelemisen ja sanomisen koko lailla arkiselle mutta sitäkin peruuttamattomammalle mutkikkuudelle. Sebaldilaista proosaa ja poesiaa saattavat hyvinkin yhdistää verraton yksityiskohtien runsaus ja niiden taiturimainen sommittelu, pysäyttävän tehokkaat siirtymät yleisempiin huomioihin sekä kielen yhtaikainen kirkkaus ja paksuus, mutta yksittäisiä nimekkeitä olisi varmastikin paras kuulostella ja koetella erityispiirteittäin. Englanninnoksen (2002), espanjannoksen (2004), ranskannoksen (2007), italiannoksen (2009) ja ruotsinnoksen (2011) lisäksi Nach der Naturia pääsee nyt tutkailemaan myös suomennoksena.
Teoksen kääntäjä Kari Aronpuro (s. 1940) debytoi runokokoelmalla Peltiset enkelit (1964) ja kollaaširomaanilla Aperitiff -- avoin kaupunki (1965). Hän on näistedes kuulunut kotimaisen ordkonstin kärkeen. Merkkiteoksiin kuuluvat esimerkiksi runoteokset Kirjaimet tulevat (Kirjayhtymä 1986), Tasanko 967 (Kirjayhtymä 1991), Kihisevä tyhjä (2010) ja pelkkää barnumia (2014) sekä romaani Kääntäjän floppi (2015). Aronpuron aiemmista käännöstöistä mainittakoon Werner Aspenströmin lyriikkavalikoima Vuosikertomus (2011), Hans Magnus Enzensbergerin Mausoleumi (2013), yhdessä Silja-Maaria Aronpuron kanssa suomennettu David Marksonin Lukijan luomislukko (2015) sekä Ezra Poundin Pisan cantot
(ntamo 2018), joka toi suomentajalleen niin Kääntäjäkarhun kuin Tampereen
kaupungin kääntäjäpalkinnon ja vaikutti sekä Alex Matson
-palkinnon että Kordelinin säätiön erikoispalkinnon myöntämisiin. Aronpurolta on julkaistu tällä vuosituhannella kaksi runokoostetta, Vesa Haapalan toimittama Retro (2010) ja Tuomas Taskisen agensööraama Rouheimmat (2021).
Luonnon mukaan ilmestyy Palladium-kirjojen ja ntamon yhteiskuntanteena. Siurossa kotipaikkaansa pitävä runoilija-kääntäjä J. K. Ihalaisen Palladium on hiljattain julkaissut Aronpuron Kootut runot neljässä osassa.
"[...] ja luen
tuhatseitsemänsataaluvun
luonnonkuvauksista, miten
viheriöivä maa uppoaa
Juran sinisiin varjoihin
ja lopuksi vain ikijää
Alpeilla kimaltaa
heikosti. [...]"
"[...] fyysinen, kaunis ja karmaiseva [...].
Laajoja kuvia on runsaasti. [...] Alpeilla syntyneenä kirjailija on lukittu katsomaan kokonaisuuksia. [...]
Kari Aronpuron suomennos on erinomaisen onnistunut."
Erkki Kiviniemi, Kulttuuritoimitus 28/ix/22
"[R]unoteos [...]
on eräänlainen triptyykki. Kaksi ensimmäistä osaa vievät menneisyyteen,
ja viimeinen osa avaa ikkunan nykyisyyteen erittäin vaikuttavalla
tavalla. Sebaldin esikoisteos [...] muistuttaa Grünewaldin triptyykkiä, joka kuvataan alussa. Runoteoksen kolmessa taulussa hahmottuu kolmen miehen elämä ja kärsimys kolmella eri aikakaudella.
Kahden ensimmäisen runon tyyli ei ole sitä, mitä pidetään yleensä runoutena: se ei ole kielellä leikkivää, ei metaforia ja symboleja viljelevää. Se on runoutta 'luonnon mukaan', realistista proosaa muistuttavaa, erityisen tarkasti kirjoitettua.
[...]
'Synkkä yö väistyy' -runo
poikkeaa jyrkästi edellisistä. Aivan kuin Sebald avaisi oven ja kävelisi
ulos. Nykyhetki ja elämä masentavuudessaan hyökyvät runoon. Edellisten
runojen kertovuus korvautuu vaikuttavilla kokemuksilla, mutta maailma
ympärillä on raunioitunut kuin rikkoutuneet kivitaulut.
[...]
Kari Aronpuron käännös tavoittaa hienosti Sebaldin tarkan ja harkitun tavan ottaa lukija luontevasti mukaan[.]
[Toisessa runossa] aiheena on tutkimusmatka maailman
ääriin 1700-luvulla. [...] Tämäkin Sebaldin runo on hyvin konkreettinen, ja merkitykselliset kohdat nousevat esiin harvakseltaan. [...]
[H]änestä itsestään kertova
päätösjakso on nykyaikaista runoutta täydessä loistossaan. Triptyykin
muut osat, jotka ovat saaneet realisminsa dokumenteista ja
konkreettisista paikoista, korvautuvat nyt elävillä hetkillä. [...] [T]uhon jälkeiset maisemat vyöryvät esiin[.] [...]
Tämä kolmesta pitkästä runosta
viimeisin on erityisen vaikuttavaa, järisyttäen vyöryvää pitkää runoa.
Triptyykin aikaisemmat osat kalpenevat tämän melankoliaa ja raunioita
kuvaavan lopun rinnalla, ehkä siksi että siinä välittyy ulkoilma.
Lopussa siis luonto viittaa elämään, siihen, miten nykyisyys vallitsee raunioiden keskellä.
Samalla tämä loppu valaisee ja saa menneisyyden hehkumaan: kärsimyshistoriatkin saavat valonsa tästä mihin on tultu."
Risto Niemi-Pynttäri, Maailmankirjat 29/ix/22
"Myöhään debytoineen
kirjailijan tuotannossa yksi silmiinpistävä piirre on suorastaan
kadehdittava lukeneisuus ja kyky assosioida omaksutun tietoaineiston
sisällä. Esimerkiksi Saturnuksen renkaissa
hän hyppelehtii kevyesti taidokkaasta essee- ja reportaasimaisesta
matkakerronnasta filosofiaan sekä sillianekdootteihin ja -faktoihin.
Sebaldin taito on niin ilmiömäinen, että se voi muuttaa lukijansa kirjallisuuskäsityksiä.
Myös Luonnon mukaan
on häkellyttävä teos [...], [...] jo[...]ssa näkyy Sebaldin historiantuntemus ja sen
soveltaminen kirjallisuuteen eri henkilöiden kautta.
[...] Sebaldin
modernistinen runous on poikkeuksellisen kertovaa[.] [...] Helposti
voisi hämmentyä, että miksi teos on ylipäätään kirjoitettu runon
muotoon, mutta taidehistoriaan jatkuvasti viittaava kirja ehdottaa
tulkintaa triptyykistä. Nimenomaan runomuodossa Luonnon mukaan avautuu kauniisti osa kerrallaan kuin alttaritaulu. Proosamuoto arkistaisi ja laimentaisi tulkintaa. [...]
Suosittu
mielipide on, että Sebaldin kirjoitustyyli soveltuu paremmin
romaanimuotoon, johon hän debyyttinsä jälkeen ensisijaisesti keskittyi.
Silti esikoisteoksen liian vähälle huomiolle ei tunnu olevan muuta
perusteltua syytä kuin se, että romaani on runoteosta populaarimpi ja
helpommin myytävä muoto. [...]
Runo[t] [...] etenevät [...]
kronologisesti kohti kliimaksia. Luonnontieteilijä on ajan metodien
mukaan myös tutkimusmatkailija, jonka tarina jännittyy uhrausten ja
saavutusten välille.
Sebaldin
runojen teema kautta linjan on ihmisen kaoottinen suhde luontoon; halu
ja yritys hallita sekä tulkita luontoa mahdottomuuden uhalla, joka
joht[aa] lopulta alistumiseen.
Eniten lyyriseen kurkottaa teoksen viimeinen sikermä, 'Synkkä yö väistyy',
joka lähtee liikkeelle Sebaldin vanhemmista, sodan kauhuista ja niiden
keskellä alkaneesta raskaudesta. Tämä on ollut esimakua siitä humaanista
tematiikasta, jota Sebald on käsitellyt myöhemmässä tuotannossaan.
Omaelämäkerrallinen,
uneen päättyvä runo on teoksen hienoin niin kielellisesti kuin
rakenteellisesti. Se saa suorastaan toivomaan, että ihmiset alkaisivat
sankoin joukoin ostaa runokirjoja, niin ehkä runomuotoisia elämäkertoja
tehtäisiin. [...]
[L]ukiessa kädet kihelmöivät
innostuksesta, iho menee kananlihalle, silmät kostuvat liikutuksesta. Luonnon mukaan on tällainen teos."
Arttu Seppänen, Helsingin Sanomat 3/xii/22
"Löytöretki vailla vertaa!"
Raija Hakala, Kirjareppu 18/xii/22
"[T]ietoa ja sen esitystapoja ei poetisoida, vaan tieto itse muodostaa lyyriseen kokemukseen vertautuvia reittejä muun muassa taiteen, historian ja maantiedon tiheyksiin. Lisäksi teos houkuttelee pohtimaan yleisen ja yksityisen tiedon eroja varsin epätyypillisellä tavalla. Se tuntuu ehdottavan, että myös sillä, minkä voimme tietää vain yhdessä ja melkoisella vaivalla, kuten historiankirjoituksessa ja taiteen tulkintatraditioissa koeteltujen näkökulmien moneu[della], on sittenkin annettavaa juuri yksilölle.
Teoksen nimi saa milteipä lukuohjeeksi muotoutuvan jäsennyksensä säkeissä: 'Todennäköisesti Grünewald on maalannut luonnon mukaan/ tuonpuoleisesta lankeavan valon/ viimeisen häivähdyksen'. Teoksen enteet (vainot, oudot värit, tulipalot) ja muut yliajalliset kaaret ovat jatkuvasti -- ikään kuin korostetusti -- tämänpuoleisia. Historialliset syy-yhteydet lähenevät kuitenkin siinä määrin uskomattomuutta, että niissä alkaa kuvioitua kohtalon ja muiden näkymättömien sormien jälkiä.
[...]
Temaattisesti kysytään, mikä muodostaa näkyvän maailman, mitä muuta vakiintuneiden uskomusten ja tunnettujen karttojen ulkopuolella on -- ja miten löytää takaisin, kun kaikki tunnettu on romahtanut tieten vuosisatojen jäljiltä?
Vesa Haapalan [...] mukaan sarjoissa ei tyypillisesti ole niitä tulkinnan tai arvottamisen tarpeisiin kiteyttävää yksittäistä runoa. Ei nytkään. [...]
[...] Sebald on löytänyt uuden monihahmotteisuuden keinon. Siinä lukija saa tilaa kielen pehmeärajaisuuden sijaan tiedon itsensä etiikasta. Siitä, että asioita esitetään rauhallisesti, jolloin mieli kuitenkin syöksähtelee runokuvien innoittamana kertojan ehdotuksia edistäen ja kärjistäen, mutta kaiken aikaa tiedon takaisin kutsumana spekulaation (katsoa tarkasti -- miettiä [...]) edestakaiseen liikkeeseen.
[...]
Teoksen proosamainen runokieli kykenee sidostamaan yhteyksiä, siirtymiä, spekuloimaan. [...] Sebaldin säejaot [...] venyttävät etenkin kuvaavien lauseiden dynamiikasta pidempiä kuin mihin suorasanaisessa on tottunut[.] [...] Säejakojen myötä virkkeiden dynamiikka ei väljähdy niin kerkeästi, minkä seurauksena kieli voi olla -- hieman yllättäenkin -- suorempaa kuin mitä se niin kutsutussa suorasanaisessa yleensä on. [...]
Aronpuron suomennos tavoittaa erinomaisesti nämä Sebaldin ilmaisurakenteet ja rekisterit. Se kykenee pelkkien sanavalintojen (flagellanttiveljet, mustetolpponen, jäytyminen, kanttaiviikonkulkue) ja virkerakenteiden ('Avignon, metsäisä') avulla siirtämään teoksessa viipyilevää uneksuntaa eri vuosisatoihin ja erilaisiin maailmankatsomuksiin."
Kristian Blomberg, Tuli&Savu 4/22
"Luonnon mukaan saattaa tekijän säemuotoisen esikoisteoksen saataville Kari Aronpuron oivallisena käännöksenä. Sebaldin monipolviset lauseet saavat säkeiksi pätkittyinä paikoin herkullisen ryteikköisiä muotoja. Ilmaisutyyli kytkeytyy olennaisesti teoksen herättämään kysymykseen historiallisen tiedon laadusta ja luonteesta. Vanhat taideteokset, kirjalliset lähteet ja valokuvat näyttäytyvät teoksessa ensisijaisesti tiedon lähteinä. Syntaktisesti mutkikas kerronnallinen säe upottaa historian syheröihin tehokkaasti. [...] Sebaldin esikoinen on vakaasti omilla jaloillaan seisova runoteos."
Miikka Laihinen, Turun Sanomat 30/xii/22
"Kokoelma etenee [...] noin 300 vuoden hyppäyksin ja tarkastelee eri
aikojen ja alojen avartamaa kuvaa taiteen ja tutkimuksen tekemisestä.
Nimellinen luonto esiintyy runoissa lähinnä objektina -- ymmärtämisen,
tavoittamisen ja vangitsemisen kohteena -- olivat sen kuvaukset ja siitä
ammentavat vertaukset kuinka vilpittömiä tahansa. [...]
Monet Luonnon mukaan -kokoelman lukijat ovat nähneet sen
runoissa enimmäkseen Sebaldin myöhempien proosateosten aihioita ja
tulevien teemojen ensimmäisiä iteraatioita. Esikoisen runot jäävät
tekijänsä proosatuotannon varjoon, eikä niitä yleisesti ottaen pidetä
erityisen onnistuneina. Tekstissä kieltämättä on erikoista
tietokirjamaisuutta: lyyrisiä keinoja käytetään kitsaasti, eivätkä edes
säejaot tunnu kovinkaan tarpeellisilta. Silti lyhyitä kertomuksia on
miellyttävä lukea. Teoksen poetiikka on parhaimmillaan rakenteeseen
sulautuvissa listoissa ja niukkuudessaan yllättävinä näyttäytyvissä
lyyrisemmissä katkelmissa[.] [...] Runot on kääntänyt itsekin pitkän runoilijan uran tehnyt Kari Aronpuro,
ja asiantuntijuus näkyy rehellisessä käännösjäljessä, joka ei
liioittele Sebaldin lyyrisyyttä kadottamatta kuitenkaan tekstin
ajoittaista kauneutta.
Sebaldin runojen epärunollisuus tuntuu voimakkaimmin avauksissa,
jotka muistuttavat pahimmillaan tasaamatonta tietosanakirjan
tekstipalkkia. Epätyydyttävä runo saattaa kuitenkin olla kutsu
opettelemaan sen tavoille. Ehkä Sebaldin poetiikkaa on runoissakin
ymmärrettävä romaaneista tutun hybridisen tyylin kautta. Ainakin
historia näyttelee teoksessa merkittävää osaa, joten mikseivät runot
hyödyntäisi myös lähteidensä tyyliä? Onhan esimerkiksi mahdollista, että
runojen omituiset avaukset ovat tarkoituksellisen suoraviivaisia, koska
niiden on määrä toimia eräänlaisena kutsuna, joka luo perustan ja
vakiinnuttaa todellisuuden. Samoin kuin Sebaldin proosassa, on
runoissakin näemmä oltava yhteys todellisuuteen, joka voidaan vasta
pystytetyksi tultuaan saada natisemaan liitoksissaan."
Carlos.L, Runografi ii/23
"Sebaldin teoksille on tyypillistä esitellä yksinäisiä harhailijoita, jotka vaeltavat Euroopassa halki ajan ja maiseman teräviä kulttuurihistoriallisia huomioita tehden. [...] Luonnon mukaan on haikean havainnoitsijan esikoisteos, josta on nyt mahdollista nauttia Kari Aronpuron taitavana käännöksenä. Runot ovat ehtaa Sebaldia: niistää piirtyy surumielinen matka mestarimaalari Grünewaldin päivistä Sebaldin omaan lapsuuteen sodanjälkeisen ajan Saksassa. [...] [N]ykyhetki, historia, runous, kulttuuri ja ihminen ovat erottamattomasti yhtä."
Niilo Rantala, Kotimaa 13--14/23
Toimituskulut
- Postitse Suomeen (kirje / paketti)
- 3,00 €
- Toimitusaika 7-10 päivää.
Tilauksesi tuotteet voidaan toimittaa seuraavilla toimitustavoilla.
Luonnon mukaan. Perusruno (Nach der Natur. Ein Elementargedicht, 1988). Suom. Kari Aronpuro. Palladium & ntamo, Siuro & Helsinki 2022. 148 x 210 mm, kovakantinen, 112 s. ISBN 978-952-725-639-8. Ulkoasu & taitto Göran de Kopior, kannen kuva Marra Lampi, Vihreä (2009), sekatekniikka (maalaus), 80 x 80 x 8 cm. OVH 30,00 euroa, ntamo.net-hinta 24,90 euroa.