Leena Jäppilä, PUITSE (2022)
Hinta 22,90 €
"Hiroshima ja Nagasaki muuttivat koko maailman hajoamisalttiiksi kahdella iskulla."
Nämä kirjoitukset syventyvät perustavimpiin kysymyksiin ja pohjimmaisiin kokemuksiin. Vanha maailma oli paikka ja olosuhde ennen ydinaseita: sen raunioilla kasvaneiden on hyvä palata tuolloin tällöin lähtökohtiin. Tekijää lapsena ja nuorena 50-luvulta lähtien puhutelleet taideteokset paljastuvat uudelleen tarkasteltuina yleisesti ajassa olleiksi ja edelleen vaativiksi.
Lukijankin pohdittaviksi valikoituvat niin Thomas Mannin Tohtori Faustus, Hermann Hessen Arosusi ja Mika Waltarin Sinuhe kuin myös Yasunari Kawabatan ja Yasushi Inouen proosa sekä Akira Kurosawan ja Ingmar Bergmanin valkokangasteokset. Yhtaikaa lähtemättömin heräte ja ohittamattomin nykyhetken seuralainen on kuitenkin Albert Camus'n Rutto. Kaikesta käsittelyyn otetusta syntyy ilmavaa ja ilmeikästä esseistiikkaa.
Kirjailija Leena Jäppilä tunnetaan ennen kaikkea Bach-teoksestaan Pieni kantaattikirja (Kansanvalistusseura 2011) ja Carpelan-esseekokoelmastaan Tuulessa, tuulessa (ntamo 2014). Runokokoelma Teistä kaikista tämä (ntamo 2020) sai hyvän vastaanoton ja johti säveltäjä Juhani Haapasalon kahteen laulusarjaan. Jäppilä on koulutukseltaan filosofian maisteri kirjallisuustieteestä. Hän on työskennellyt Ylen musiikkitoimittajana ja opettanut niin musiikinhistoriaa ja tanssia kuin myös kirjallisuutta ja kirjoittamista.
"Oli jälleen ilo lukea Leena Jäppilän laadukkaita, omaäänisiä esseitä. Länsi ja Itä, kulttuuriset erot, kohtaavat niissä: eurooppalaiset ja japanilaiset kirjallisuuden ja elokuvataiteen mestarit. Esseistin kiinnostuksen juuret ulottuvat syvälle lapsuuteen, uniin, opiskeluajan vaikutteisiin. Varhaiset elämykset ovat syvenneet ja saaneet uusia painotuksia pitkällä matkallaan vastaanottajan mielessä. Mitä Nobel-kirjailija Yasunari Kawabata ilmaisee puiden kautta, puitse? Miten hänen Vuoren jyly -romaaninsa päähenkilö heijastaa puihin ja muuhun luontoon sisäisen elämänsä liikahduksia? Tyynenä ja tarkkaavana lukijana Jäppilä tavoittaa hennoimmatkin kärhet."
Eila Kostamo, Facebook-ryhmässä Kirjallisuuden ystävät 1/xii/22
"Jäppilä on oikeassa. Klassikot kannattaa kahlata vielä kerran uudelleen läpi. [...] Jäppilän teosta lukiessani havahdun elämään takaisin. Ja se on jo yksistään hyvän kirjan merkki. Puitse ravistelee ajattelemaan asioita syvällisemmin ja peilaamaan niitä historian valossa."
Rauha Kejonen, Ylä-Karjala 7/i/23
Toimituskulut
- Postitse Suomeen (kirje / paketti)
- 3,00 €
- Toimitusaika 7-10 päivää.
Tilauksesi tuotteet voidaan toimittaa seuraavilla toimitustavoilla.
Puitse. Esseitä. ntamo, Helsinki 2022. 148 x 210 mm, pehmeäkantinen, 208 s. ISBN 978-952-215-869-7. Ulkoasu & taitto Göran de Kopior, kannen kuva Matti Melanen. OVH 29,00 euroa, ntamo.net-hinta 22,90 euroa.