Jussi Kotkavirta, TUHKAA & TIMANTTIA II (2022)

"Ei ole mitään todellisuutta sinänsä, josta muodostettaisiin havaintoja, vaan havainnot perustuvat aina oletuksille, käsitteille, merkityksille tai merkitysrakenteille, jotka ovat muodostuneet yksilöllisesti ja sosiaalisesti."

Tätä lujaa kantaa voi pitää kirjan yhtenä pääasiana tai lähtökohtana. Sen mukaisesti tekstikokoelman kirjoituksissa pohditaan ja kritisoidaan käsitystapoja ja merkitysrakenteita perifilosofiseen tyyliin mutta tiiviissä yhteydessä ihmisten omakohtaisiin ja jaettuihin elämäntilanteisiin ja -kokemuksiin. Filosofisen otteen puutteet sysäävät pohtimaan asioita muinkin keinoin mutta tuon otteen pysyvä hedelmällisyys palvelee myös noita muita pyrintöjä.

"Hienovaraisten käsitteellisten erottelujen ja rakennelmien" itseisarvoisuus ei riitä, jos haluaa ymmärtää niiden "yhteyden ihmisten tosiasialliseen elämään ja kokemiseen". Tällaiset ajatukset johtivat filosofi Jussi Kotkavirran (1954--2021) perehtymään syvällisesti psykologiaan, kouluttautumaan psykoanalyytikoksi ja avaamaan vastaanoton 2010. Kirjassaan Tuhkaa ja timanttia I hän tarkasteli useilta eri näkökannoilta filosofisen perinteen ja lähestymistavan sekä psykoterapian ja -analyysin eroja ja yhteyksiä. Tuhkaa ja timanttia II jatkaa tätä traditioiden välistä keskustelua ja yhden poikkeuksellisen lukeneen ja kokeneen älykön, tutkijan ja ammattiauttajan pohdintaa tärkeimmistä elämänkysymyksistä. Filosofi suhtautuu avoimen kriittisesti myös omaksumaansa freudilaisen psykoanalyysin ajatus- ja teoriavarantoon, josta hän ammentaa monipuolisesti. Tiedonjanon ja
ymmärtämishalun lakkaamattomuudesta kielivät näissä myöhäistöissä esimerkiksi viittaukset saksalaisen sosiologin Hartmut Rosan viimeaikaisiin teoksiin ja ekologi Maria Katajavuoren julkaisuun Kuoleman ja elämän kysymys (Atena 2018). Oppineelle oli yhtä tärkeää lukea klassikoita jatkuvasti uudelleen kuin myös seurata eri alojen kiehtovimpia ajankohtaiskeskusteluja.

Tuhkaa ja timanttia II kokoaa syöpään kuolleen Kotkavirran viimeisiä tekstejä tekijän itsensä hahmottelemaksi kokonaisuudeksi. Kirjassa puntaroituja aiheita ovat muun muassa unien merkitys, kuvien voima sekä 'ajan hengen' ja 'sisäisen maailman' luonne. Vakavasti sairastunut mutta viimeiseen asti vastaanottotyötäkin tehnyt Kotkavirta myös pohtii kuolemaa ja Sigmund Freudin kiistellyn 'kuolemanvietti'-käsitteen (Todestrieb) kyseenalaista antoisuutta. Teoreettisesti vaativimpia artikkeleita ovat kenties tarkastelu 'persoonallisen' ja 'alipersoonallisen' suhteista psykoanalyysin piirissä sekä esitys tämän koulukunnan anti-foundationalistiseksi eli perimmäisiä perustuksia tarvitsemattomaksi itseymmärrykseksi. Muutkin luvut on varustettu viittein ja kirjallisuusluetteloin: sanomiset sidotaan lähteisiin ja debatteihin otetaan osaa.

Teos on kuitenkin kokonaisuudessaan pitkälti yleistajuinen ja tekijälleen tyypillisesti asiantuntevaan ja kärsivälliseen tapaan mutkikkuuksia valaiseva. Sivuilla nostetaan esiin muun muassa häpeä kulttuurisena, sosiaalisena ja psyykkisenä ilmiönä, jota tutkaillaan erityisen kiintoisassa ja käytännöllisessä rinnakkaiskirjoituksessa myös työelämän pulmakysymyksenä. Kotkavirta pureutuu lisäksi mindfulnessin eli 'tietoisen läsnäolon' oppien ja tekniikoiden suosioon. Omaelämäkerrallisimmassa päätöstekstissä hän antautuu käsittelemään juoksemisen vetovoimaa ja toiston hurmaa. Kahdestatoista kirjoituksesta valtaosa on ilmestynyt aiempina versioina, mutta puupiirrostöistään tunnetun kuvataitelijan Jussi Juurisen printeillä värikuvitettu Tuhkaa ja timanttia II esittää ne uudistettuina tätä ennen julkaisemattomien luomien ohella.

Jussi Kotkavirta oli G. W. F. Hegelistä 1993 väitellyt merkittävä ja pidetty yliopisto-opettaja ja -tutkija sekä arvostettu terapeutti. Hän teki mittavan elämäntyön myös kääntäjänä ja laajallekin lukijakunnalle suunnattujen, tyypillisesti jotakin tärkeää yhteiskunnallista tai kokemuksellista teemaa käsittelevien kirjojen, artikkelien ja esitelmien laatijana. Tuhkaa ja timanttia -kirjoissaan hän pitäytyy hyvinkin kurinalaisesti nimenomaan filosofisten ja psykoanalyyttisten (tai laajemmin psykologisten ja psykoterapeuttisten) aihelmien parissa (ks. myös artikkeli Antologiassa), mutta ne todistavat hienosti tekijän avaraa sivistyneisyyttä, luontevaa valistavuutta ja uteliasta elämänasennetta. Kotkavirta on kallisarvoinen ajattelija.

"Juoksin yhä enemmän ja se tuntui aina vain paremmalta."