Alli Nissinen, TUNTEITA JA KAKSI MUUTA TEOSTA (2022)

Alina Augusta ”Alli” Nissinen (1866--1926) oli Iisalmessa viljelijäperheeseen syntynyt naisasialiikkeen aktiivi, lastenkulttuurin pioneeri, opettaja ja koulunjohtaja sekä toimittaja ja kirjailija. Hänet valittiin myös nuorsuomalaisen puolueen ehdokkaana kansanedustajaksi 1907 ja uudelleen eduskuntaan 1908 ensimmäisten valtiopäivien tultua hajotetuksi. Nissinen toimitti 1903--1926 Martta-järjestön Emäntälehti-orgaania ja 1903--1904 Tuulikki-nimistä lastenjulkaisua. Hän suomensi oppi- ja kaunokirjallisuutta sekä laati alkuperäisteoksiakin lapsille ja nuorille. Nissisen sanataitoja tarvittiin usein tiukan paikan tullen, kun hän esimerkiksi sai kirjoittaa muistorunon meikäläisen feminismin uranaukaisijan Adelaïde Ehrnroothin (1826--1905) kuoltua (Naisten Ääni 4/1906).

Aikuisille suunnatut opukset käsittävät muutamia erilaisia proosatöitä. Nyt yksiin kansiin otetuista kertomuksista Kuvaus maaseudulta (1893) on Suomi-yhtiön (1890--2017) tuottama tilapäätyö, jonka tarkoitus oli osoittaa henkivakuutuksen järkevyys myös maanviljelijöille. Laajempi Tunteita (1904) taas on WSOY:n kustanne, joka sai alaotsikon tai lajityyppimääreen Novelli ja keskittyy vastavalmistuneen pohjalaisen nuoren opettajan rakastumiseen Helsingissä. Kolmas lyhytproosan muunnelma Tunnustus (Otava 1911) on alarubriikkinsa mukaan Tosikuvaus elämästä ja viipyy lapsenhoitajan vastuulliseen tehtävään liian nuorena ja kuormitettuna joutuneen naisen yrityksessä käsitellä traumaansa.

Nissinen aloitti kirjalliset työnsä häthätää täysi-ikäisenä suomentamalla 1887 WSOY:lle brittiläisen tiedekasvattajan ja evoluution opettajan Arabella Buckleyn (1840--1929) teoksen Tieteen satumaailma (The Fairyland of Science, 1879). Tätä seurasivat oma lastenrunojen, -lorujen ja -tarinoiden kokoelma Pikku palleroisille (WSOY 1888) ja saksalaisen nuortenkirjan suomennos merikapteeni James Cookin (1729--1779) seikkailuista. Nissinen kokosi teoksen Maantieteellinen luettelo valmistavia kouluja ja kotiopetusta varten (WSOY 1891) ja käänsi ruotsista helsinkiläisen Svenska normallyceumin lehtorina toimineen Elis Lagerbladin (1845--1928) oppikirjan Valmistava maantiede (Förberedande geografi) (WSOY 1891). Hänen kynästään syntyivät Kuvauksia kansain elämästä (Weilin & Göös 1892) ja Valmistavan koulun lukukirja (WSOY 1892).

Näitä seurasi 1893 ensimmäinen kaunokirjallinen proosateos Kuvaus maaseudulta. Realistisen asiallista otetta tapaileva ja mutkikasta juonta punomaton esitys pyrkii osuvien tilanteiden ja tyyppien avulla todistelemaan, kuinka moderni riskinhallinta ja vahinkojentasausjärjestely kantavat tärkeää hedelmää tilallisille.

Nissinen sepitti peräti viisi lisänidettä värssyjä ja kertomuksia Palleroisille (WSOY 1891, 1893, 1895, 1897 ja 1902) ja laati 1895 WSOY:lle (ruotsinnoksen pohjalta) suomennoksen itävaltalaisen Bertha von Suttnerin (1843--1914) pasifistisesta romaanista Aseet pois! (Die Waffen nieder!, 1889). Hän käänsi (yhdessä Kaarlo Forsmanin (1851--1918) kanssa) Zachris Topeliuksen (1818--1898) Lukemisia lapsille -teoksen (Läsning for barn, 1865--1896) seitsemännen ja kahdeksannen osan (WSOY 1895 & 1897) sekä Otavalle tuoreeltaan Helsingin yliopiston maantieteen dosentin Ragnar Hultin (1857--1899) oppikirjan Suomen maantiede (Finlands geografi, 1896). Syntyi myös Martta-yhdistyksen kustantama suomenkielinen versio Vaasassa kasvaneen hedelmänviljelyn uranuurtajan Alexandra Smirnoffin (1838--1913) oppaasta Käsikirja yksinkertaisessa puutarhanhoidossa kansaa varten (Handbok i trädgårdsodling för allmogehem) (1901). Valtava urakka oli Hultin laajan Yleinen fyysillinen maantiede -esityksen yhtaikaa alkuteoksen (Allmän fysisk geografi) kanssa ilmestynyt suomennos (Kansanvalistusseura 1902).

Tunteita ilmestyi 1904 jo moneen ehtineen tekijän ensimmäisenä omaehtoisena aikuisille tarkoitettuna suorasanaisena teoksena. Se sai alaotsikon Novelli ja mahtui 73 sivulle. Nissinen ei kuitenkaan jatkanut kaunokirjailijana vaan keskitti tarmonsa kasvatus- ja koulutusalalle, naisyhdistystoimintaan ja 1907--1908 alkaen myös lainsäädäntötyöhön. Eduskunnassa hän ajoi, kuten Venla Sainio on koonnut, muun muassa naisten avioitumisiän nostamista viidestätoista vuodesta kahdeksaantoista ja vaimoille oikeutta hallita omaisuuttaan sekä kovempia tuomioita lapsiin kohdistuvista siveellisyysrikoksista ja oikeuksia avioliiton ulkopuolella syntyneille lapsille. Au-lasten asemasta valtiopäivillä puhuessaan hän edustajatovereineen vetosi modernisti muun muassa 'lasten oikeuksiin' ja 'ihmisoikeuksiin' (myös erillään vanhempien oikeuksista) (ks. esim. Naisten Ääni 6--7/1907). Omalla alallaan Nissinen myös pyrki edistämään opettajien samapalkkaisuutta.

Lehtikirjoituksessaan "Naisten asemasta" (Kansanvalta 8/1907) hän esitti mainion tulkinnan muun muassa yleiseen ja yhtäläiseen äänioikeuteen sekä muihin mullistaviin uutuuksiin johtaneesta yhteiskuntahistoriallisesta kehityksestä. Sen mukaan "väkivallan käsi" oli riistänyt "Suomen mieheltä lain ja oikeuden turvan", poistanut vapauden ja "estänyt rauhallisen toiminnan jalojen aatteiden" puolesta. Nissinen viittasi arvattavasti 1899--1905 vallinneeseen ja suurlakkoon huipentuneeseen kireään aikaan, jota on tavattu kutsua ensimmäiseksi sortokaudeksi. Ankara koettelemus oli hänen mukaansa kirkastanut hallitsevalle sukupuolelle sen, "mitä on elämä ilman oikeuksia" ja ilman sellaisen lain suojaa, "jonka koko kansa on valmistanut". Tämä havahdutti "epäjohdonmukaiseen" ja "väärään" naisen asemaan yhteiskunnassa: toinenkin sukupuoli tuli päästää "täydelliseen kansalaisarvoon". Nissinen muistutti saman tien, että kunnallisvaaleissa oltiin yhä vanhanaikaisella kannalla; niissä yleinen äänioikeus toteutui vasta 1920. Hän myös mainitsi avioliittolainsäädännön uudistamistarpeesta ja tärkeydestä kohentaa "lapsien oikeustilaa". Tämän jälkeen Nissinen otti etäisyyttä naisten (ja miesten) "erikoisasioista" ja esitti demokraattisen politiikan ydinteesinsä:


"Kaikkien kysymysten ja kaikkien oikeiden ja hyvien asioiden tulee olla koko kansan yhteisiä asioita."


Muutaman vuoden tauon jälkeen tuttu nimi ilmestyi jälleen uutuuskirjan nimiösivulle. Alkuperäisteos Hopeakauha (WSOY 1909) on täysimittainen satu- ja kertomuskokoelma. Pian sen jälkeen julkaistiin Nissiseltä satunäytelmä Pentti-mylläri kuninkaan hovissa (WSOY 1910). Hän myös suomensi 1909--1913 Peter Christen Asbjørnsenin (1812--1885) ja Jørgen Moen (1813--1882) toimittaman mittavan kolmiosaisen kokoelman norjalaisia kansansatuja.

Keskellä tätä intensiivistä faabeleiden työstämisen vaihetta näki päivänvalon myös Nissisen kolmas aikuisproosan alkuperäisteos. 93-sivuinen Tunnustus laskettiin 1911 liikkeelle tällä kertaa Otavan kustanteena.

Viisikymmenvuotiaana Nissinen julkaisi tekstikokoelman Lasten toverina (WSOY 1916). Ennen kuolemaansa hän ehti viimeistellä pieninä kirjasina näytelmän Kun Martta-yhdistys perustettiin Korpikylään (Martta-yhdistys 1916), kuva-albumin Kotini (Taru 1920) ja muisteluksen Martta-liiton perustamisajoilta (Bokspedition 1924). Nissinen saatetaan nykyään tietää lähinnä eräiden lastenlaulujen sanoittajana -- tunnetuimpina ”Jänis istui maassa” ja "Piiri pieni
pyörii". Hän suomensi ruotsalaisen Alice Tegnérin (1864--1943) viisuja, ja hänen tekstejään sävelsi muiden muassa nuori Ilmari Hannikainen (1892--1955), sittemmin myös esimerkiksi Sylvi Raitio (1894--1955), Armas Maasalo (1885--1960), Juhani Pohjanmies (1893--1951) ja Olavi Ingman (1903--1990).

Taiteen ystävänä kunnostautunut monilahjakkuus kuoli Helsingissä 59-vuotiaana ja haudattiin Hietaniemen hautausmaalle ns. taiteilijakukkulan tuntumaan. Nissinen testamenttasi Punavuoressa (Uudenmaankatu 24) sijainneen koulutalonsa tontteineen päivineen Marttaliitolle. Se rakennutti 1956 paikalle Marttatalon, jossa toimi 1958--2008 Marttahotelli. (Marttaliitto muutti 2008 isompiin tiloihin Lapinlahdenkadulle.) Kuvataidekokoelmansa konkari jätti Iisalmen kaupungin museoitavaksi.

"Moderni maailmannainen" on Sainion tiivistys Nissisen tuhattaiturimaisesta ja ajan henkeä herkästi kuulostelleesta ja neuvokkaasti ohjailleesta habituksesta. Tutkija mainitsee lisäksi, että iisalmelainen esiintyi mielellään puukko vyöllä pääkaupungissakin: tätä Hjeltin veistokoulun oppilasajoilta juontanutta tapaansa hän vaali jopa kansanedustajiksi valittujen naisten ryhmäkuvassa 1907. Parlamentaarikkoa ei selvästikään pelottanut olla myös originelli persoona.


"[O]n meidän velvollisuutemme pyrkiä yhä enemmän eteenpäin sivistyksessä, edistyksessä ja hyödyttävissä riennoissa. Meidän tulee muistaa, että meidän velvollisuutemme on jättää lapsillemme jotakin parempata kuin mitä itse olemme esi-isiltämme vastaanottaneet. [...] Mutta voidaksemme ihmiskunnan edistyksen hedelmiä oikein runsaassa määrin hyväksemme käyttää, tulee meillä olla sivistystä. Tieto on valtaa, se on vanha totuus. Ahkeruudella ja pontevuudella on meidän käytävä käsiksi tietojen levittämiseen ja tietojen hankkimiseen. Paljon on työtä tekemättä, paljo [sic] on vielä valon ja valistuksen puutetta armaassa synnyinmaassamme.
Uuden ajan riennoista siis ensimmäisenä olkoon sivistyksen riento. 'Kaikki lapset kouluun', se muistakaamme aina. Siitä kylvöstä on nouseva paras sato. Ja sen sadon jälkeen on maahamme tuleva kaikki muu edistys ja kaikki muut keksinnöt paljoa suuremmassa määrässä kuin ennen. Ja maamme on varttuva ja voimistuva, kansamme on kasvava ja valistuva uljaaksi sivistyksen ja edistyksen vartijaksi kylmässä pohjolassa."
Alli Nissinen, Uuden ajan riennot. Kansanvalta. Viikkolehti valtiollista ja yhteiskunnallista valistusta varten. 9/1906 (25/v/06)


Varakkaan yhdeksänlapsisen maanviljelijäperheen nuorimmaisena varttunut Nissinen kasvoi varhain kiinni yhteiskunnalliseen ja kulttuuriseen toimeliaisuuteen. Ratkaiseva heräte tuli samanikäisen Anni-toverin (1866--1911) kotoa Kuopion Kanttilassa ja tämän äidiltä Minna Canthilta (1844--1897), joka iski yhteen esimerkiksi konservatiivisena Kuopion piispana 1885--1897 (ja arkkipiispanakin 1899--1930) vaikuttaneen Gustaf Johanssonin (1844--1930) kanssa naisen yhteiskunnallisen aseman vahvistamisesta. Nissinen joutui 16-vuotiaana ottamaan emännöintivastuun synnyinkodissaan hänen äitinsä kuoltua 1885. Hän kuitenkin jatkoi samalla opintojaan ja valmistui opettajaksi 1888. Nissinen tuli opintojensa lopulla tekemisiin huonommin tunnetun mutta aikansa voimahahmoista monipuolisimpiin kuuluneen Vera Hjeltin (1857--1947) kanssa ja aloitti Helsingin suomalaisen yhteiskoulun (1886--) uskonnon ja maantieteen opettajana 1889. Kolmannen legendaarisen, liberalismia ja humanismia yhdistelleen vaikuttajan, jo niin Martoista kuin Naisasialiitto Unionista tutun Lucina Hagmanin (1853--1946) kanssa alkoi myös ammatillinen yhteistyö samana vuonna, kun Nissinen liittyi tämän perustaman ja 1887--1894 johtaman valmistavan koulun opettajakuntaan. (Hagman oli toinen nainen, joka valittiin nuorsuomalaisten riveistä eduskuntaan 1907.) SYK:n perustajiin kuuluneen ja siellä rehtorina toimineen Hagmanin johdolla aloitti puolestaan 1899 Helsingin uusi yhteiskoulu, johon Nissinenkin siirtyi 17 vuodeksi. Tässä välissä hän ehti 1894 ostaa itselleen Hagmanin niin ikään omistaman yksityisen valmistavan koulun, jota hän sitten johti aina kuolemaansa saakka. Kaikki Nissisen poliittis-yhteiskunnalliset pyrinnöt, järjestöriennot ja kirjalliset hankkeet siis hoituivat pedagogisten ja hallinnollisten töiden ohessa. Sivistysalan toimijana hän oli tinkimätön yhteiskouluaatteen kannattaja.

Kirjoituskoonnos Tunteita sisältää siis kolme alkuperäistä proosateosta muuten lähinnä lasten- ja oppikirjoista sekä suomennoksista koostuvasta tuotannosta. Uskomattoman tuottelias Nissinen oli kielellisesti lahjakas ja notkeakynäinen. Ei ole tiedossa, halusiko hän jossain vaiheessa elämäänsä panostaa enemmänkin sanataiteilijuuteen, mutta tässä julkaistava tekstikolmikko tarjoaa (parin näytelmän ja esitelmän sekä muisteluksen lisäksi) mahdollisuuden puntaroida yhden merkittävän vaikuttajan ja kulttuuripersoonan lähestymistapaa suorasanaiseen fiktioon.

”Me talonpojat emme saa katsoa epäluulolla kaikkea, mitä herrat ovat keksineet.”

Kuvaus maaseudulta (1893) on kirjallisuushistoriallisesti erikoislaatuinen ja mielenkiintoinen debyytti. Tämä pitkäksi novelliksi, pienoisromaaniksi tai kertomukseksi tyypiteltävissä oleva 40-sivuinen kirjoitus on tilausteksti, jonka teetti fennomaanien poliittisen ryhmittymän luoma Henkivakuutusosakeyhtiö Suomi. Tarvittiin tätä vahinkotasausmenettelyn erityismuotoa riittävän taitavasti puoltava tarina, joka voisi saada maanviljelijäperheet ottamaan vakuutuksen kuolemantapausriskin hallitsemiseksi. Markkinointipainotuksin etenevä Kuvaus esittelee Tahvolan talon ja kuvailee sen kohtalokkaita vaiheita keskittyen Loviisa-emännän tapaukseen ja korostaen henkivakuutusta isänmaallisena tekona, koko maan hyvinvoinnin ja vaurauden tukitoimena. Erityisesti tähdennetään, että siinä missä vaikkapa torpparit jo ymmärtävät turvata perhe-elämän ja suvun onnen jatkuvuuden moderneilla keinoilla, vauraat talolliset eivät vanhakantaisuudessaan ota vieläkään oivaltaakseen nykyaikaisia konsteja. Fraktuuralla painetun kirjan valmistuksesta huolehti kuopiolainen O. W. Backmanin pränttäämö (1889--). Esteettistä punnintaa sen osaksi ei tullut, joten kirja sai jäädä finanssihistorialliseksi kuriositeetiksi. Myöhemmin vakuutusalallakin nähtiin suomalaisuusliikkeen jakaantuminen, kun Salama perustettiin 1910 vanhasuomalaisten yhtiöksi, siinä missä Suomi päätyi nuorsuomalaisten eli nissisläisten käsiin.

Tunteita (1904) kuului WSOY:n kaunokirjalliseen tarjontaan Maila Talvion (1871--1951) ja Selma Anttilan (1867--1942) teosten rinnalla. Tämä Nissisen luoma seuraa Marjan tietä avioliitossa olevaan mieheen rakastuvaksi opettajaksi. ”Kevyttä, helposti sulavaa lukemista”, arvioi Karjala-lehti novellia, jossa oli ”käytetty kynää varsin sujuvasti”. Laatokka näki julkaisussa ”taitavasti kuvattua” ja ”eletyltä” tuntuvaa ainesta, kun taas Viipurin Sanomat piti juonta ”vähäpätöisenä” mutta ”sommittelua hyvänä”. Mikkelin Sanomat teilasi ”puolivalmiilta luonnokselta” vaikuttavan ”mitättömän” ja ”laimean” kirjan ”tunteettomaksi”.

Tunnustus (1911) kohtasi tasaisempaa suopeutta. Siinä köyhän torpan tytöstä aikuistunut ja avioitunut Leena palaa kovaan lapsuuteensa ja tekee tiliä sydäntään eniten painaneista koettelemuksista, joilta hän ei ole saanut rauhaa, ei varsinkaan eräältä karmivasti epäonnistuneelta lapsenlikkapestiltä. Nuori J. A. Hollo (1885--1967) kiitti Valvojassa uutuutta ”koruttomasta vilpittömyydestä”, joka nimenomaan lyhyessä muodossa tuo esiin ”elämän totuuden” peräti ”vaikuttavin värein”, sen sijaan että etsiydyttäisiin koristeellisemman ja laveamman taideromaanin lajityyppiin. Naisten Ääni teroitti, että teos ilmentää tuntemusta niin lasten psykologiasta kuin kansan elämästä: se tekee ”elävän ja todellisen vaikutuksen”. Ilkkaa kirja miellytti niin paljon, ettei arvostelussa mainittu ilmeinen tendenssimäisyyskään häirinnyt tätä ”rukousta niiden onnettomien puolesta, joita jo varhaisimmassa lapsuudessa kohdellaan raa’asti ja ymmärtämättömästi”. Kokkolan puntarissa ”liikuttava” ja ”kaunis” Tunnustus oli ”onnistuneinta” aikuisille suunnattua Nissistä, kun taas Uusi Suometar irvaili ”sileän sadun ja naiivin kertomuksen välimuodolta” tuntuvaa teosta ”kolmas- tai neljäsluokkalaisen ainekirjoituksen” tasoiseksi tekeleeksi. Tämä vanhasuomalaisten sivallus erottuu vastaanotossa poikkeuksellisena. Savotarkin tosin puhui ”pettymyksestä”: vaikka ”kieli on kirjassa moitteetonta, esitystapa muotorikasta ja sujuvaa”, juututaan kerronnassa liiaksi päähenkilön kolkkoihin kasvuoloihin. Helsingin Sanomat kuitenkin otti ja kehaisi Tunnustusta ”vakavan asiallisesta” kerronnasta ja huomiota ansaitsevasta aiheesta: arviossa osattiin yhdistää Nissisen ”kertoelma” väsynyttä lapsenhoitajaa kuvaavaan Anton Tšehovin (1860--1904) novelliin ”Saisinpa nukkua” (1888).

Nissinen oli älykäs, uuttera ja aikaansaava yhteiskunnallinen toimija. Hänen taiteelliset ekskursionsa täydentävät kuvaa modernin kirjallisuuden ja kulttuurin läpimurron ajan suomalaisista kerrontatavoista sekä kirjallisuudesta instituutiona.


Kirjallisuutta
Venla Sainio, Alli Nissinen (1866--1926), kansanedustaja, koulunjohtaja, kirjailija. Teoksessa Suomen Kansallisbiografia 7. Toim. Matti Klinge ym. SKS, Helsinki 2006.
Venla Sainio, Alli Nissinen -- kansanedustaja, opettaja, yhteiskunta-aktiivi. NaistenÄäni.fi 2017.