Kaj Nyman, ARKKITEHTUURI, KÄYTTÄJÄN TAIDE (2023)

"Hyvän ympäristön aikaansaaminen on ihmislajille elinehto."


Tässä kirjassa rakennustaide ymmärretään olennaisesti käyttäjiensä eli tavallisten kansalaisten asiaksi. Sen mukaisesti mielletyssä arkkitehdin työssä korostuisivat "ympäristövalinnat" ja arkkitehtuurissa pitkäkestoinen viihtyisyys eli noiden käyttäjien mahdollisuus kokea yhteensopivuutta, huolenpitoa, turvaa, ymmärrettävyyttä, merkityksellisyyttä ja iloa. Koska suunnittelu ja rakentaminen eivät monestikaan tuota mitään tällaista, kirja esittää vakavia epäilyjä vallitsevaa ajattelu- ja toimintatapaa kohtaan.

Debattia ja polemiikkia taajaan ja pitkään harjoittanut Kaj Nyman on tunnettu suomalaisen arkkitehtikunnan ryöpyttäjänä viimeistään väitöskirjastaan Husens språk (Arthouse 1989) alkaen. Uusi teos Arkkitehtuuri, käyttäjän taide esittelee uuden peitsentaittotavan: yhtäältä tämä esseistisesti, yleistajuisesti ja elämäkerrallisesti polveileva opus maustuu paikoin hersyvästä itseironiasta ja toisaalta kirjoittaja tulee nyt koonneeksi suoranaisen arkkitehtuurikriittisten perinteiden kavalkadin näkemystensä tueksi. Tämä tekee Nymanin työstä ohittamattoman niin rakennusalan ammattilaisille kuin laajemmallekin lukijakunnalle.

Vielä 1980 ammattikunnan johto saattoi näpäyttää julkista kiistaa käynyttä edustajaansa oman pesän likaamisesta. Enimmäkseen torjuva suhtautuminen aktiiviseen keskustelijaan vaihtui 2019 kertaheitolla, kun SAFA myönsi Nymanille Otto-Iivari Meurman -palkinnon ansioitumisesta kaupunkisuunnittelijana, tutkijana ja kouluttajana. Tässä välissä hän ehti vaikuttaa esimerkiksi Oulun yliopiston yhdyskuntasuunnittelun professorina 1991--2002.

Nyman ei ole kuitenkaan menettänyt teräänsä nykyarkkitehtuurin arvostelijana. Hän moittii etenkin sankari- tai kulttiarkkitehtien kritiikitöntä ihailua ja niin monotonista kuin epäekologista nykytekemistä, jossa on hukattu elintärkeitä periaatteita vuosituhantisesta maailman asuttamisen historiasta. Niinpä suitsutetaan merkillisiä julkisivuja, jotka näyttävät vaikuttavilta lennokkikamerakuvissa, mutta silmän tasalla olevien rakennusosien ja pihojen miellyttävyys jää sivuosaan.


"Viihtyminen saa uuden, entistä vastuunalaisemman merkityksen. Olento, joka ei viihdy, ei osaa elää sopusoinnussa ekosysteeminsä kanssa. Ei ole vain toivottavaa vaan peräti välttämätöntä, että ihmiset viihtyvät ympäristössään. Arkkitehdilla on isompi tehtävä kuin saatoimme kuvitellakaan. Hän ei voi sivuuttaa arkkitehtuurin vaikutusta maailman tilaan miltään osin, koska viihtyminen koostuu ympäristön ja sen käyttäjän välisestä vuorovaikutuksesta kaikin tavoin. Luovalle itsekritiikille on nyt tarvetta enemmän kuin koskaan aiemmin."


Arkkitehtuuri, käyttäjän taide muodostuu kahdeksasta luvusta. Niissä päästään esimerkiksi pohtimaan oven (ja portaalin) asemaa rakennuksessa ja kokemuksessa sekä seurailemaan tekijän kanssa sitä, miten hän itse aikoinaan suoriutui Peltosaaren kaavoittajana Riihimäellä tai pääkaupunkiseudun kuntien suunnittelun yhteensovittajana. Niin ikään selviää, miksi Savonlinnan pääkirjasto edustaa Nymanille huonoa ja Turun uusi kirjasto hyvää nykyarkkitehtuuria. Erityistarkastelujen rinnalla kulkee koko ajan yleiskysymys siitä, miten tämä kaikkia ihmisiä heidän arjessaan koskettava toiminta pitäisi hahmottaa ja miten siinä onnistumista punnita. Siksi Nyman ammentaa arkkitehtuurikeskustelujen omapäisiltä hahmoilta (Alvar Aallosta Nils Erik Wickbergiin, Steen Eiler Rasmussenista Aldo van Eyckiin, Kenneth Framptonista Jan Gehliin, Jane Jacobsista Bruce Allsoppiiin ja Leslie Sklairiin sekä architettura minoren löytäjistä Bernard Rudofskyyn) ja etsii tapoja ravistella asenteita ja ajatustottumuksia.

Nymanin ensimmäisiä töitä arkkitehtina oli 70-luvun alussa suunnitella Sipoon kunnan Söderkullan taajamaa. Kirjailijana hän merkittävimpiä teoksiaan mainitun dissertaation jälkeen ovat olleet Talojen kieli (Rakennusalan kustantajat & Sarmala 1998), Sinisilmäisyyden aika. Suunnittelun myyttejä 1950--2000 (Rakennusalan kustantajat & Sarmala 2003), Arkitekturen som brukskonst (Oulu University Press 2006) ja Arkkitehtuurin kadotettu kieli (Multikustannus 2008). Hän on tehnyt erityisen paljon yhteistyötä etenkin artikkeleiden muodossa Aalto-yliopiston strategisen kaupunkisuunnittelun professorin Raine Mäntysalon kanssa. Nymanin viimeaikaisista puheenvuoroista mainittakoon "Arkkitehti viihtymisen asiantuntijana, ennen ja nyt" (Arkkitehti 4/2022, 49--54).


"Toisin kuin muut taiteet arkkitehtuurin taide vaikuttaa välittömästi jokaiseen, joka joutuu sen kanssa tekemisiin riippumatta henkilön omista mieltymyksistä. On ensisijaisen tärkeää, että arkkitehti on perillä ihmisten arkisesta elämästä. Mitä enemmän hän liikkuu ihmisten joukossa, sitä paremmin hän tietää, millainen ympäristö hänen pitää saada heille aikaan, ja sitä paremmaksi taiteilijaksi hän tulee. Näin on, koska arkkitehtuurin taide on taidetta ensi-sijaisesti käyttäjilleen, ei arkkitehdeille ja muille taiteen tuntijoille. Rakennustaiteen estetiikka ei ole tämän taiteen tekijöiden oma asia."