Eija Komu, KARJALAINEN LEGENDA (2023)

”heinikko taittuu
joku on kävellyt sen
lyhyeksi ja ovesta
peremmälle vilpoisissa
huoneissa yhä
avaamattomat kirjat”


Näissä enimmäkseen niukkasanaisissa runoissa teksti kulkee välillä ajatelman, välillä elegian ja välillä muuhun muotoon. Liikutaan tyypillisesti rakentamattomassa maastossa vieromatta kuitenkaan seuraa tai kansanlaulujen ja populaarikulttuurin maisemia. Myös hartaat sävelet helähtävät.

Eija Komu on Pielisjärveltä kotoisin oleva ja Somerolla asuva kirjoittaja. Hän on toiminut etenkin kriitikkona ja toimittajana. Komu valmistui Joensuun yliopistosta 1985 ja puolusti siellä 1995 kirjallisuustieteen väitöskirjaansa Armon tyhjiössä. Kristillinen eksistentialismi eräissä Mika Waltarin, Helvi Hämäläisen ja Paavo Rintalan 1950-luvun romaaneissa (SKS). Karjalainen legenda on varhaisesta teini-iästä saakka aktivisesti myös runoja kirjoittaneen Komun debyyttikokoelma. Se on pelkistynyttä mutta ilmeikästä jälkeä alusta loppuun.


"hulmahdat kohti
läpi kullan ja oranssin syksyn
kun aurinko laskee
sisään”

"Runokirjan tematiikka on laaja. Se kulkee ihmissuhteista luontoon ja musiikkiaiheisiin. Karjalainen legenda kuplii myös kansanuskonnosta."
Leena Ruskeenniemi, Forssan Lehti 28/vi/23

"Teksti on punnittua. [...] Lopputulos on [...] sujuva ja sisällyksekäs. [...] Ydin tulee kirkkaana esille."
Sauli Kaipainen, Somero-lehti 1/viii/23

"Pääteemat ovat ihmissuhteet, luonto ja musiikki. Kansanperinne on vahvasti taustoittamassa Komun tekemisiä."
Tiina Eskelinen, Lieksan Lehti 3/viii/23

"[...] Karjalainen legenda on poikkeuksellisen punnittua ja kypsää tekstiä, joka saattelee nopeasti omaan maailmaansa. [...] Aforistisista tokaisuista pohdiskeleviin elegioihin kulkeva tiivis ilmaisu vie luontoon, kansanperinteeseen ja populaarikulttuuriin. Tiiviistä ilmaisusta huolimatta ja usein myös juuri sen ansiosta runot pursuvat tunnetta -- välillä hunajaa ja välillä jotain hiukan katkerampia nesteitä.
[...] [M]ukana on ilahduttavaa leikittelyä, joka saa mielikuvituksen kutkuttelevalla tavalla lentoon. Esimerkiksi kysymykset luontoyhteydestä ja sukupuolikoodatuista tavoista yhteiskunnassamme heräävät eloon sadun keinoin runossa 'prinsessa ja sammakko'. [...] Yhteiskunnallisuus on läsnä myös turhautumisena jämähtäneisyyteen ja pikkusieluisuuteen[.] [...] [T]urhautuminen yhdistetään käynnissä olevaan globaaliin ekokatastrofiin. Teemme mietintöjä ja palkkaamme konsultteja samalla kun paha sade jo laskeutuu.
Teoksen tiiviys kannustaa viivyttelevään, rauhalliseen lukemiseen. Harvojen sanojen ja lyhyiden runojen kätköistä löytyy valtavan paljon. Kannen kuvan Ruskealan marmori on kovaa, mutta huokoista ja sen sävy on pehmeä ja lämmin. Paikantaminen Ruskealaan tuo mukaan ikävän. Erinomainen kuvaus teoksen sisällöstä. [...] Komun Karjalainen legenda on hyvin haudottu esikoinen."
Pasi Huttunen, Karjalainen 10/ix/23

"Hallitseva tai ainakin lähtökohtainen teema on syksy. [...] Komu rohkenee käyttää peruslyyristä, konventionaalia kuvastoa, mutta hän tekee sen tuoreesti. [...] Muistumia on  [...] Jacques Prévertiltä ja muualta sellaisesta runoudesta, joka ei ole karttanut eikä kauhistunut avointa tunteellisuutta. Paitsi eurooppalaista ja karjalaista Komun runoteoksessa on jotain kaukoitämaista, klassisesti japanilaista tai kiinalaista miniatyyria."
Esko Karppanen, Vartija 11/ix/23

"Nimen perusteella arvelin, että Karjalainen legenda on paksu järkäle. Eija Komun runot ovat kuitenkin usein vain viiden säkeen mittaisia ja säkeetkin toisinaan hyvin lyhyitä[.] [...] Kokoelman mitassa Komun runoilmaisu tuo mieleen yhtäältä itäisen erakkorunoperinteen ja toisaalta kotimaisen niukan modernismin. Kieli pyrkii vähäeleiseen kauneuteen ja runot ovat vahvasti kuvallisia[.] [...] Välähdyksenomaisissa hetkissä tihentyy toisinaan jotakin merkittävää, välillä ne avautuvat tuokiokuviksi. 
Karjalainen legenda tarkastelee inhimillisiä, tärkeitä kokemuksia: lapsuutta ja vuodenaikoja, uskoa ja parisuhdetta. 'sinuun minä totuin/ kiinnyin niin kuin lehti tuuleen'. Vaikka aiheita on paljon, sillisalaattimaista vaikutelmaa teos ei anna. [...]
Kun käki lakkaa kukkumasta juhannuksen tienoilla, vanha kansa tietää, että se on saanut kurkkuunsa vihneen, hiljentynyt ja muuttunut haukaksi. 'on kesän viimeinen yö/ käki muuttuu haukaksi/ nyt uskaltaa/ kuolla'. Komun luontohavainnoissa on yllättäviä käänteitä, jotka liittyvät usein nimenomaan kansanperinteestä nouseviin kuviin. Otsikkoon lainaamani Komun uudissana, myyttikestit, sopisi myös kokoelman nimeksi. Teos viittaa monipuolisesti kansanperinteeseen ja tuo sen rinnalle myös kristinuskon. Myös viimeksi mainittua se käsittelee persoonallisesti. [...]
Jumala näyttäytyy runossa itseä suurempana, anteliaana läheisenä, joka yllättää hyvässä. Teoksessa tulee esiin uskon vaikutus ympäristösuhteeseen, se ilmenee runoissa pyhän tai ihmeellisen tunnistamisena. Tällaisessa uskossa näen yhtäläisyyttä myös taiteen tekemiseen. Molemmissa on kyse jonkin salatun huomaamisesta ja ilmaisemisesta. 
Kesä ja syys ovat kokoelman keskiössä, ne ovat elämän keskipäivää ja iltapäivän seesteisiä hetkiä. Komu on toiminut kriitikkona ja kirjoittanut runoja kymmeniä vuosia, tämä on hänen esikoisteoksensa. Karjalainen legenda on ystävällinen kirja, jonka lukee vaivatta vaikka riippumatossa."
Saara Laakso, Runografi 16/viii/24