Elina Saksala, KÄPY SATA VUOTTA -- TYÖVÄEN POTTUMAILTA KESKILUOKAN PUUTARHAJUHLIIN (2023)

Teollistuva maa törmäsi 1900-luvun alussa niin sanottuun sosiaaliseen kysymykseen. Maailman- ja kansalaissodan myötä äityneen monisyisen pulman yksi konkreettinen ulottuvuus oli asuminen. Niinpä eduskunta päätti 1920 alkaa myöntää lainoja yleishyödyllisille yhtymille ja osuuskunnille, jotka tahtoivat järjestää koteja jäsenilleen.

Helsingin Kalliossa kokoontui kymmenen kirvesmiestä, neljä sekatyömiestä, kaksi maalaria ja kaksi tehdastyöläistä, kaksi viilaria sekä yksi rappari, ulkotyömies, seppä ja rakennusmestari. Muutamassa viikossa he perustivat Asunto-osuuskunta Kävyn, anoivat lainaa ja rakensivat talkoilla ensimmäiset 12 paritaloa. Tapahtui syntymän ihme: yhdeksässä kuukaudessa siitä, kun joukko kokoontui pohtimaan mahdollisuuksiaan päästä uuteen asianmukaiseen kotiin, usealla heistä tuo unelma jo toteutui.

Nuoret arkkitehdit Martti Välikangas ja Akseli Toivonen yhdessä mahdollistivat Puu-Käpylän 165 talon rakentamisen muutamassa vuodessa. Kokonainen puutarhakaupunginosa kasvoi osaksi laajenevaa Helsinkiä ja osoitti elinvoimansa. Toisen maailmansodan pommituksissa alueella tuhoutui parikymmentä rakennusta ja useita vaurioitui. Kaikki rakennettiin uudestaan tai korjattiin. Seuraava uhka nousi taivaalle 60-luvun alussa, kun Puu-Käpylä aiottiin purkaa vanhentuneena. Taistelu rakennushistoriallisen ja -taiteellisen helmen ja ainutlaatuisen yhteisöllisyyden säilyttämiseksi kesti 12 vuotta. Lopulta edellisen 20-luvun klassismin häikäisevä esimerkki ja samalla niin uudesta standardoinnista kuin parhaan kansanrakentamisen perinteestä eli architettura minoresta ammentanut kokonaisuus ymmärrettiin suojella, ja elämä Kottbyssä saattoi kehittyä muun yhteiskunnan mukana.

”Helsingin ensimmäinen laajempaa aluetta koskeva säilyttävä asemakaava oli Puu-Käpylän asemakaava vuodelta 1971. Puu-Käpylä oli Ruoholahden Villojen ohella ensimmäisiä rakennussuojelukohteita Helsingissä. Näillä jo yli 40 vuotta sitten laadituilla asemakaavoilla Puu-Käpylästä suojeltiin yhteensä 152 puista asuinrakennusta. Asemakaava oli aikoinaan edistyksellinen, ja siihen sisältyi sekä sisätilojen että pihojen säilyttämistä koskevia määräyksiä. Puu-Käpylän ohella helsinkiläisistä arvoympäristöistä suojeltiin jo varhain mm. Kulosaaren huvilakaupunki ja Meilahden huvila-alue.”

Noin asia summattiin Riitta Salastien ja kumppaneiden teoksessa Helsingin yleiskaava. Kaupungin muutos ja kulttuuriympäristöt (Helsingin kaupunki, Helsinki 2014, 16). Nyt päästään tätäkin merkittävää tapahtumaa todistamaan sisältä päin, käpyläläisten näkökulmasta.

Käpy sata vuotta -- työväen pottumailta keskiluokan puutarhajuhliin käy asiallisesti ja elävästi läpi kiperiä vaiheita ja jatkaa nykypäivään saakka. Keskipisteessä ovat Puu-Käpylän talot ja ihmiset. Hienosti kuvitetun kirjan sivuilla pyyhältää viilareita, lentäjiä, sukeltajia, punikkeja, juopottelevia talonmiehiä, ilmatorjujia, huippu-urheilijoita, olympiatalkooväkeä, runoilijoita, dekkarikirjailijoita, punkkareita ja puutarhajuhlijoita.

Elina Saksala on aiemmin tehnyt esimerkiksi tietoteokset Asiaa ruudussa (2008), Ammattina juontaja (2012) ja Tuottajan käsikirja (2015) sekä taiteilijaelämäkerrat Sakari Kukosta (2017), Kisu Jernströmistä (2019), Eero Raittisesta (2020) ja Eija Ahvosta (2021).


"Käpy sata vuotta on erittäin tarkka ja kattava teos Asunto-osuuskunta Kävystä ja sen asukkaista. Tarkkuus selittyy osaksi sillä, että osuuskunnan arkisto vuodesta 1920 alkaen on kokonaisuudessaan tallella. [...] Faktoihin perustuvaa historiankirjoitusta täydentävät kirjan kymmenet [haastatteluin saadut] kertomukset taloyhtiön asukkaista. Ilot ja surut vuorottelevat, sillä asuminen oli monelle taloudellisesti raskasta varsinkin osuuskunnan alkuaikoina.
Osuuskunnan vaiheet limittyvät kirjassa koko Puu-Käpylän historiaan. Saksala käy tarkasti läpi yhteiskunnallisen tilanteen, jonka tuloksena osuuskuntamuotoinen asuinrakentaminen syntyi ja kehittyi Helsingissä 1920-luvulla. [...] Helsingin kaupunki valitsi uusien työväenasuntojen rakennuspaikaksi Käpylän, joka sijaitsi pääradan varrella ja lähellä Sörnäisten ja Vallilan teollisuusalueita. Kaupunki hyväksyi Birger Brunilan ja Otto-Ivar Meurmanin laatiman Käpylän asemakaavan vuonna 1920. Uusien pientalojen suunnittelijaksi valittiin arkkitehti Martti Välimäki.
Kaupungin omistama vuokra-asuntoyhtiö Kansanasunnot aloitti asuntotuotannon Käpylässä vuonna 1920. Samaan aikaan uusista asunnoista kiinnostuneet kaupunkilaiset perustivat Asunto-osuuskunta Kävyn ja Asunto-Osuuskunta Käpylän.
Osuuskunta Käpy sai nopeasti jäseniä. Tontit vuokrattiin Helsingin kaupungilta. Varsinainen rakentaminen rahoitettiin pääasiassa Helsingin kaupungin ja pankkien lainoilla.
Puu-Käpylän teollinen työskentelymalli oli täysin uutta suomalaisessa rakentamisessa. Asunto-osuuskunnat pystyivät hyödyntämään Kansanasuntojen sahaa, höyläämöä ja muita teollisia työkaluja, jotka oli pystytetty nykyiselle Akseli Toivosen kentälle. Siellä hirret sahattiin määrämittaan ja niihin työstettiin valmiit liitokset.
Hirret kuljetettiin tonteille kapearaiteista rataa pitkin. Sen jälkeen varsinainen rakentaminen sujui nopeasti. Työväenlehti Vapauden artikkelin mukaan kaksi miestä saattoi pystyttää paritalon seinät kahdessa viikossa.
Vuoteen 1924 mennessä Käpy oli rakentanut 36 paritaloa piharakennuksineen. Asuntojen alakerrassa oli keittiö ja olohuone, yläkerrassa huone, jota hallitsi hellakakluuni, hellan ja kaakeliuunin yhdistelmä.
[...] Kaupungin myöntämät lainat olivat ratkaisevan tärkeitä asunto-osuuskunnille. Ilman niitä rakentamista ei olisi saatu käyntiin.
Osuuskunnan toimintaa johti asukkaiden valitsema hallitus, johon kaupunki asetti omat edustajansa. Kaupungin edustajat poistuivat hallituksesta vasta vuonna 1953, kun viimeisetkin lainat kaupungille oli maksettu.
Osuuskunta Kävyn jäsenille lainat olivat kuitenkin melkoinen taloudellinen rasite. Asukkaat lyhensivät lainoja osana kuukausivuokraa. [...]
Monille vuokranmaksu tuotti vaikeuksia, ja osa alkuperäisistä asukkaista joutui luopumaan asunnoistaan. [...]
Sotien jälkeen rakennusmateriaaleista oli jatkuva pula. Välttämättömiäkin korjauksia jouduttiin lykkäämään tuonnemmaksi. Monien asuntojen perusvarustus oli vielä 70-luvun alkaessakin vaatimaton.
Kävyn hallituksen vuonna 1970 teettämän asukaskyselyn mukaan kahdeksassa asunnossa ei ollut mitään mukavuuksia, ei edes sisävessaa. 12 asunnossa oli lämmin vesi, kuudessa kylpyhuone ja kahdessa sauna. Noin puolta asunnoista lämmitettiin edelleen puulla.
Asuntojen kunto ja varustetaso olivat heikolla tolalla myös Kansanasunnot Oy:n vuokrataloissa. Osittain syynä talojen hitaaseen rapistumiseen oli epävarmuus Puu-Käpylän kohtalosta. Pitkin 60-lukua Helsingin kaupunki oli tehnyt suunnitelmia puutalojen korvaamisesta uusilla kerrostaloilla.
Vähitellen vastarinta tiivistyi ja näkyi myös kaupunginvaltuuston kokouksissa -- asukkaat tekivät selväksi, että he eivät halunneet luopua vanhoista puutaloistaan. Asia ratkesi, kun kaupunki totesi puutalot arvokkaiksi ja korjauskelpoisiksi.
Puu-Käpylä suojeltiin toukokuussa 1971. Kävyn asukkaat saivat uskoa tulevaisuuteen myös uudesta 50 vuoden maanvuokrasopimuksesta, joka astui voimaan vuoden 1973 alussa.
Suojelupäätös käynnisti koko Puu-Käpylässä peruskorjaukset. Samalla asuntojen hinnat kääntyivät jyrkkään nousuun. Vuonna 1971 Kävyssä tehtiin asuntokauppoja 18 000 markan keskihinnalla. Vuonna 1980 keskihinta oli noussut jo 210 000 markkaan.
80-luvulla taloihin ryhdyttiin tekemään isoja remontteja. Koska suojeltuja taloja ei saanut laajentaa, lisätila oli otettava kellarista. Käpy sata vuotta kertoo senkin, millaista oli asua talossa, jonka kellarissa räjäyteltiin dynamiittia."
Markku Rimpiläinen, Käpylä-lehti 8/23

"Käpyläläisen asunto-osakeyhtiö Kävyn ympärille nivoutuva kirja heijastaa koko Helsingin lähihistoriaa, ja manifestoi hiljaisesti vanhan rakennuskannan säilyttämistä. […] [T]akakansikin kertoo jo olennaisen: 'Miten asukkaat puolustivat kotejaan, kun silmäätekevät halusivat jyrätä koko alueen.' […] Käpy sata vuotta asettuu osaksi tärkeää Helsingin kaupunginosista kertovien historiakirjojen helminauhaa. […] Samalla kirja on manifesti lyhytnäköistä kaupunkisuunnittelua vastaan ja ihmislähtöisen viranomais- ja poliittisen päätöksenteon puolesta. […] Saksala on käynyt läpi sadan vuoden ajalta talonkirjoja, kokouspöytäkirjoja, arkistoja, kirjallisuutta ja lehtileikkeitä sekä haastatellut Kävyn asukkaita eri aikakausilta ja ammattikunnista. Ahkera työ luo kirjalle tukevan perustan: kepeän vilkaisun sijaan se on alkuperäisistä lähteistä pulppuava historiantutkimus.
Saksalan kirja osoittaa, ettei Puu-Käpylä ole mikään yksittäinen ja irrallinen pala, vaan elimellinen osa koko Helsingin kokoista peliä. Jokaisen asemakaavan kudoksessa on sisään rakentuneena päätöksenteko. Jokaisen maisemaan nousevan tai siitä purettavan talon talon rakenteissa ovat raha ja politiikka. Kirja kuvastaa laajemminkin Helsingin lähihistoriaa. […]
[Teos] herättää ajattelemaan nykypäivän kaupunkisuunnittelua, esimerkiksi tiivistämisrakentamista, kokonaisten taloryhmien purkamista uuden tieltä.
Näemmekö yhtään selkeämmin historian suuria kaaria ja niiden katveessa piileviä pieniä arvoja kuin he, jotka 1960-luvulla halusivat purkaa Puu-Käpylän tai vähän myöhemmin Puu-Vallilan?
Olemmeko yhtään erilaisia kuin ne voimat, joiden omaan aikaansa köytetyn arvomaailman näkyvimmät käpälänjäljet olivat pölypilvien laskeuduttua paljastuneet kivikasat? Jäljelle jäivät vain valokuvat, joita voi katsella vaikkapa Antti Manninen klassikkokirjasta Puretut talot. Sata tarinaa Helsingistä (HS-kirjat 2005).
Käpy sata vuotta -kirja etsii ja löytää alati ja rajulla tavalla paisuvan Helsingin ja naapurikuntien alkujuurta ja identiteettiä. Sen rinnakkaisteoksina mainittakoon Laura Kolben Kulosaari -- unelma paremmasta tulevaisuudesta (Otava 1988), valokuvaaja Matti Koivumäen kuvakirja Puu-Vallilan kasvot (Helsinki-Seura 2001) tai Jari Auvisen Puu-Pasila. Idylli rautatien varrella (Laaksonen), monien muiden ohella.
[…]
Vaikka kaupunginosakirjojen kanssa voi toki pitsireunaisen puuvillanenäliinan kera surkutella kadonnutta maailmaa, kirjojen suurin arvo ei ole nostalgiassa. Ne [ovat] esimerkillisiä ylöspanoja kaupunkisuunnittelun historiasta, siitä, mistä ja kuinka tähän on tultu, osin virheiden ja osin onnistumisten kautta. Käpy sata vuotta -kirja kuuluu jälkimmäisiin."
Kimmo Oksanen, Helsingin Sanomat 3/i/24