Laura Tressel, PÄIVÄ (2023)

”Aamuinsuliinit pistetty. Aamulla oli jo varhain hereillä.
Aamupalalle tuli yöpaidassa, oli heräillyt itsekseen. […]”


Päivä kirjaa hoitotoimia aamusta yöhön ja a:sta ö:hön. Samalla se tulee näyttäneeksi jotain hoidettavista, hoidosta ja hoitajistakin. Ennen kaikkea se laittaa näytille elämän, joka luontuu -- aina -- vain tuen varassa, toisten avulla ja osana yhteiskuntaa.


”[…] Käytöksen muutokselle ei ole löytynyt somaattista syytä. Käännetty papiljotit hiuksiin. Kääntyy hyvin oikealle kyljelle ja saa tuotua jalat sängyn reunan ylitse ilman apua.”


Taideteoksena Päivän taustalta kajastaa esimerkiksi Päivä (2004), jonka läpi taas kuulsi Day (2003). Leevi Lehto purki ja kokosi Kenneth Goldsmithin uutisia kierrättävän epäluovuuden monumentin omaksi hersyväksi ”lisääväksi montaasikseen” ja ”halun koneelliseksi sommitelmaksi” (Kari Aronpuro). Uusin päivyyden tutkailu on runoksi muuntuva kokoelma lauseita muistisairaiden ympäriltä: valmiin aineksen sijaan potilaskirjaukset ovat sepitettyjä (joskin toden- ja ohjeistustenmukaisia ja, kuten tavataan sanoa, totuus- ja kokemuspohjaisia) ja vaihtelevasti suomea osaavien työn varassa pyörivä hoivapaikka kuvitteellinen. Aakkosittain jäsentyvä toisteinen kokonaisuus on kuin rekollektio siitä, mitä kaikkea emme tahdo tai tohdi muistaa. Samalla se on ylistys toimintakyvyltään rapistuville ja heistä huolehtiville omaisille ja ammattilaisille.

Laura Tressel on espoolainen kirjailija, fysioterapeutti ja muistisairaan läheinen. Hän järjestää runotapahtumia ja -piirejä hoivakodeissa. Tresseliltä on aiemmin ilmestynyt kokoelma Hengitys (WSOY 2020) ja useita monimediaisia tekstiteoksia muun muassa nokturno.fi-verkkotoimitteessa. Hänen tekstejään on julkaistu myös Nuori Voima- ja Tuli&Savu-lehdissä.

"Päivässä vilisevät muistamattomuus, erilaiset suhteet yksikön muihin asukkaisiin, pienet kommellukset, kohtaamiset, ruokailut, hoitotoimenpiteet, kipu ja sen lievitys, pysähtyneisyys, toisteisuus, muistelmat ja nopeasti vaihtelevat mielialat. [...] Kun hoitaja kuvaa omaa toimintaansa päähenkilön kanssa, ote on värikkäämpi, paikoin jopa humoristinen. [...] Silloin tällöin tekstiin välittyy myös ilo ja nautiskelu[.]
[...]
Kokoelman nimi, Päivä, viittaa moneen suuntaan. Yhtäältä se osoittaa teoksen muodollisiin esikuviin: Kenneth Goldsmithin Day-teokseen (2003) ja Leevi Lehdon -- jolle Tressel myös omistaa teoksensa sen alkulehdillä -- Päivään (2004), jotka noudattavat samaa yhden tekstilähteen uudelleenjärjestelyn logiikkaa. Goldsmithin Day sisältää The New York Times -lehden syyskuun 1. päivän 2000 numeron sanasta sanaan. Lehden sivut toistetaan vasemmasta yläkulmasta alkaen rivi riviltä tekemättä eroa uutisartikkelin, pääkirjoituksen tai mainoksen välillä ja piittaamatta typografisista tai graafisista asetteluista. Lehdon (puolestaan Goldsmithille omistettu) Päivä sisältää STT:n koko uutistarjonnan elokuun 20. päivältä 2003 virkkeittäin aakkostettuna. Uusi alkukirjain aloittaa uuden luvun, ja kappaleenvaihto tulee aina sanan toisen kirjaimen vaihtuessa. Tätä jälkimmäistä proseduuria Tresselin teos uskollisesti noudattaa.
Toisaalta ”päivä” kuvaa myös teoksen aihepiiriä. Hoitolaitoksessa muistisairaan ajan mitta on päivä. Päivät seuraavat toisiaan samankaltaisina mutta muodostamatta välttämättä merkitysten ketjua kokijansa mielessä. Samalla kun olemassa on vain tämä päivä, moni asia ei kuitenkaan tapahdu tänään vaan jonain toisena, kuvitteellisena päivänä. Muistisairaan päähenkilön koettu elämä kulkee korostetusti päivästä toiseen, kun lähimenneisyys on kadonnut jonnekin mielen tavoittamattomiin. Tresselin teokseen hahmottuu sen sporadisuuden ja kollaasimaisuuden ohella selvää kerronnallisuutta [...].
Jos teksti noudattelee hoitokirjausten rakennetta, sen synty jakautuu yksittäistä päivää pidemmälle ajanjaksolle. Päivä-otsikon alle koottuna korostuu kuitenkin potilaan elämän ja arjen sekä toisaalta hänen hoitajansa tai hoitajiensa työn toisteisuus: lukuisat päivät sulautuvat yhdeksi mahdolliseksi päiväksi. Kuten Lehdon teos, myös Tresselin Päivä alkaa aamun a:sta ja päättyy yön ö:hön. Eroa on teosten pituudessa. Yhden päivän uutissähkeet kattavat Lehdon romaanissa 236 sivua, kun taas hyvin samankaltaisesti taitettuna muistisairaan päivän tapahtumat mahtuvat Tresselin Päivässä 52 sivuun.
Kahden teoksen 'Hän'-jaksot muistuttavat toisiaan, mutta se saa kiinnittämään huomion myös eroihin. Lehdon tekstissä muodostuva hän on aktiivinen niin politiikan, talouden kuin urheilunkin saralla ja kommentoi mitä moninaisimpia aiheita. Tresselin hän puolestaan toimii maailmassa, joka yltää vain hieman hänen oman ruumiinsa ulkopuolelle. Silloin tällöin livahdetaan viereiseen huoneeseen pihistämään vessapaperirullia ja käväistään pihalla, muutoin keskitytään hygieniaan, ruokailuun ja perusruumiintoimintoihin. Ajoittain tekstissä välähtää kurkotus jonnekin näiden raamien ulkopuolelle. Hoitotoimenpiteiden ja medikalisoituneen arjen keskellä kuvitelmat ja toiveet ovat pieniä, mutta silti yhä olemassa:

'Grillimakkarasta haaveilee, välitetty toive keittiöön.' (s. 15)
'Haluaa kotiin. Haluaa permanentin. Haluaa, että hoitaja tilaa taksin. Haluaisi päästä jo pois.' (s. 16.)

Ratkaiseva ero kirjallisiin edeltäjiin nähden syntyy juuri lähdemateriaalissa. Siinä missä Lehto ja Goldsmith järjestelivät uudelleen määrättynä päivänä ilmestyneitä uutissähkeitä ja lehtitekstejä, on Tresselin materiaali sepitteistä. Fiktiivisyys selittynee sillä yksinkertaisella seikalla, että tämänkaltaisia autenttisia tekstejä suojaa vahva tietosuoja: edes potilaan omaisella ei ole pääsyä täydellisiin potilastietoihin. Materiaali synnyttää kuitenkin voimakkaan autenttisuuden vaikutelman toisteisuuksineen, kiireen tuntuineen, turhautumisineen, kielellisine kömmähdyksineen ja inhimillisine hetkineen.
Menetelmälliset ja kokeelliset teokset, jollaisena Päivää voidaan perustellusti pitää, kommentoivat usein paitsi aiheitaan myös niihin liittyviä tekstilajeja ja käytänteitä. Suomen lähi- ja perushoitajaliitto SuPer ry määrittelee rakenteisella kirjaamisella tarkoitettavan 'tiedon kirjaamista ja tallentamista yhteisten, etukäteen sovittujen rakenteiden avulla'. Hoitajan tehtävään kuuluu potilastyön lisäksi kirjata asiakkaan tai potilaan tilaan, tutkimuksiin ja hoitotoimiin liittyviä asioita päivittäin. Valtaosin kyse on sähköisten potilastietojärjestelmien käyttämisestä ja tapahtumien purkamisesta järjestelmän käyttöliittymään sopivaksi. Näin pyritään tallentamaan ja välittämään hoitotiedot ja turvaamaan potilaan (sekä hoitajan) oikeudet.
Rakenteisessa kirjaamisessa yksittäiset kirjaukset muodostavat potilaskertomuksen, joka Sosiaali- ja terveysministeriön (2012) mukaan on 'jatkuvaan muotoon laadittu, aikajärjestyksessä etenevä potilasasiakirja'. Millainen tämä kertomus sitten Päivän valossa on? Lähdemateriaalissa kerrottu persoonineen katoaa näkyvistä, ja useampi henkilö tai identiteetti sulautuu yhdeksi homogeeniseksi potilaan hahmoksi, kun painopiste on hoitotoimenpiteiden ja -tapahtumien jäljitettävyyden varmistamisessa. Rakenteisessa kirjaamisessa potilaan tekstuaalinen identiteetti pilkkoutuu ja piiloutuu palasiksi erilaisten pudotusvalikkojen ja valintaikkunoiden taakse.
Kirjaesineeseen koottuna, aakkostettuna ja painettuna merkintöjen kokonaisuus avautuu lukijalle toisenlaisella tavalla. Kuten Espen Aarseth toteaa teoksessaan Cybertext. Perspectives on Ergodic Literature (1997, 78), painettu kirja on muotona ainutlaatuinen juuri sikäli, että se tarjoaa rajoittamattoman pääsyn kaikkiin teoksen tekstoneihin ja skriptoneihin.
Tutkimusartikkelissaan 'Electronic Health Records reshaping the socio-technical practices in Long-Term Care of older persons' (2020) Antti Hämäläinen ja Helena Hirvonen käsittelevät kirjaamista teknologiana ja pakollisena, turvaa antavana käytäntönä. Hoitohenkilökunnan haastatteluihin pohjaava tutkimus valottaa, kuinka sähköiset potilastietojärjestelmät parantavat työntekijöiden vastuuta mutta ne koetaan myös epäjärjestelmällisiksi, kehittymättömiksi ja rasittaviksi. Järjestelmät voivat heikentää hoivan jatkuvuutta ja hienovaraisuutta.
Tresselin teoksen sillään arbitraarinen rakenneperiaate, aakkostus, rinnastuu rakenteisen kirjaamisen arbitraarisiin piirteisiin ja toimii näin jonkinlaisena vastaesimerkkinä kohteidensa kerronnallista identiteettiä muokkaavasta voimasta. Päivää voisi tästä näkökulmasta tulkita implisiittisenä kommentaarina kirjaamiskäytännöille, sillä se tuo näkyville kirjausten jonkinasteisen satunnaisuuden, työntekijöiden turhautumisen ja vaikutukset kirjausten kohteen identiteettiin. Teoksen päähenkilö on kaiken aikaa tekstin aihe mutta samalla oudon poissaoleva.
Päivän sivuilla kirjatut ja kirjaajat levittäytyvät lukijan tarkasteleviksi tavalla, joka avaa näkymiä -- tai vähintään uteliaan kiinnostuksen -- myös kirjausten ulkopuolelle jäävään kokemustodellisuuteen. Mistä kaikesta potilaskertomus ei kerro, mitä jää kirjausten ulkopuolelle? Aakkostettuna teksti tuo esiin uusia näkökulmia hoivayksikön arkeen ja luo samalla yksittäisiä runokuvamaisia läsnäolon, lämmön, kivun ja haavoittuvuuden hetkiä, jotka kutsuvat lukijaa asettamaan oman kerrotun ja kertovan itsensä teoksen tarjoamiin rooleihin:

'Äitiään odottanut saapuvaksi koko iltavuoron ajan.' (s. 51.)"
Laura Piippo, Kiiltomato 16/iv/24

"Luvut vaihtuvat alkukirjaimen mukaan, ja kappale vaihtuu aina virkkeen ensimmäisen sanan toisen kirjaimen vaihtuessa. Tresselin Päivä noudattaa samaa menetelmää. Luvut koostuvat vain yhdestä virkkeestä aina parin sivun mittaisiin virkerykelmiin. Ja kyllä, puhun luvuista, en osastoista, sillä miellän Päivän ensisijaisesti proosateokseksi, vaikka se on kustantajan sivuilla tituleerattu runoudeksi.
Teoksen kieli jäljittelee hoitajien kirjaamia potilaskertomuksia muistisairaista. Virkkeiden välittämien aikatasojen runsaus tiivistyy hienoksi kuvaukseksi niistä lukuisista huolenpidon hetkistä, joita hoivakodin seinien sisällä tapahtuu päivittäin. Potilas hahmottuu työn ja kielen mekaanisuudesta huolimatta monien vaivojen jäytämänä, emotionaalisesti laidasta laitaan kiikkuvana subjektina, jonka mieleen ja kehoon uppoavat erilaiset hoitomuodot ja lääkeannokset. [...]
Teoksen nimi tuntuu valjenneiden eroavaisuuksien valossa hieman kryptiseltä. Mitä päivä merkitsee Tresselin Päivässä? Lehdon teoksen menetelmä on tiukasti sidottuna päivään ajallisena määreenä. Tresselin teoksen kohdalla asia onkin hieman mutkikkaampi. [...] [A]inakin tiukka rajaus sairaalamiljööseen sekä aakkostukseen perustuva rakenne tuovat teokseen lajityypin mukaista syklisyyttä. Syklisen rakenteen kautta teokseen voisi suhtautua realistisena kuvauksena klinikan jokapäiväisestä elämästä, sekä yhden päivän aikana tuotetusta tietomäärästä.
[...] Ehkä Tresselin Päivän lukeminen tiukasti Lehdon teosta vasten on eräänlainen leevimäinen ansa, ja teosta tulisikin lukea vain sen omien vahvuuksien valossa. Lukukokemukseni keskiöön nouseekin se, kuinka taidokkaasti Lehdon Päivässä käytetty muoto on valjastettu uudenlaisen kirjallisen luomistyön välineeksi.
On myös itsessään arvokasta, että kokeellinen kirjallisuus pureutuu hoivatyön olemukseen. Vaikka sairaanhoitoalalla työskentelee yli 150 000 ihmistä, on ala kotimaisen kaunokirjallisuuden kontekstissa häpeällisen tutkimaton. Sairaalakuvausten kaanonia määrittää edelleen Thomas Mannin Taikavuoren (1924) kaltaisten teosten raskas perinne, jossa sairastava mies filosofeeraa muiden sairastavien miesten keskellä. Tresselin teos kurottaa henkilökohtaisen ja kliinisen ilmaisun takaa kohti yleistä ja kaivaa esiin osan niistä risteilevistä tuntemuksista, joita hoivan hetkellä on mahdotonta ilmaista."
Otso Venho, Runografi, toukokuu 2024

"[E]i kiinnity mihinkään yksittäiseen konkreettiseen päivään, vaan ainoa materiaalinen yhteys vuorokauteen on aakkosjärjestyksestä seuraava jäsennys, jossa kirja alkaa aamusta ja päättyy öihin. [...] [O]n vain hyvä, että [Tresselin] uusi Päivä eroaa [Lehdon] vanhasta. [...] Tresselin tiukempi rajaus tuo teokseen fyysisen tilan tuntua[.] [...]
Käsitteellistä kirjallisuutta on kritisoitu monesta: elitismistä, itsetarkoituksellisesta vaikeudesta, ruumiin unohtamisesta jne. Tresselin Päivän aakkostusmenetelmä on mekaaninen, mutta sisällössään se pysyy vahvasti yhteydessä kehoon ja perustarpeisiin. [...]
Päivien rinnastuminen ohjaa näkemään yhtäläisyyksiä uutisissa ja potilaskirjauksissa. Kumpiakaan ei koskaan kerrota ensimmäisessä persoonassa (koin... tein...), joten kertoja on kummassakin häivytetty. [...]
Lehdon teoksessa absurdit leikkaukset uutisvirrassa saavat huvittumaan tietoyhteiskunnan vieraantuneisuuden äärellä, kun taas Tresselin teoksen herättämät tunteet määrittyvät hankalammin. [...] [L]aitosarjen keskeltä voi löytää ihmimillisyyden hetkiä[.] [...] Tresselin rajaus on hienotunteinen sikäli, että kuolevista vanhuksista ei teoksessa puhuta. Aakkostuksen luoman fragmentaation voi nähdä myös empaattisena eleenä kirjan kuvaamia muistisairaita kohtaan.
Aakkostus ja neutraali sävy tuovat tekstiin myös hallinnan ja ammattimaisuuden tunnelmaa. [...] [K]ielioppi- ja kirjoitusvirheiden käyttämi[nen] teoksessa [...] muistutta[a], että hoivatyötä tekee Suomessa paljon ihmisiä, joiden äidinkieli ei ole suomi. [...]
Tresselin Päivä [...] terästyy erotessaan edeltäjästään. Se, kuinka paljon Päivät sävyttävät toisiaan uutiskielen ja hoivatyön kielen rinnastuessa, on kiehtovaa. Olisikin hienoa nähdä suomalaisessa kirjallisuudessa useammin vastaavanlaista versiointia, jossa merkitys kumpuaa tekstejä yhdistävästä menetelmästä"
Tuomas Taskinen, Nuori Voima 2/2024

"[A]idolta hoitotyön ja hoitamisen kuvaukselta tämä tuntuu [...]. Kirjaukset ovat ohjeistusten mukaisia. Kirjasta välittyy hyvin, millaisia toimenpiteitä hoitamiseen kuuluu. Näkyy hoitotyön toisteisuus, rutiinit ja rytmit, jotka päivään muodostuvat. [...]
Entäs itse asiakas? Välillä kirjauksista pilkahtaa muistisairaan persoonaa: harmistuksia, ilonaiheita, mieltymyksiä, suhteita toisiin asukkaisiin ja niin edelleen. Toisinaan kirjaukset ovat hyvin niukkoja, toisinaan kirjaaja on sanaillut notkeammin, jotkut hoitajista taas osaavat suomea heikommin. Vaikka kirjaukset ovat ohjeenmukaisia, niissäkin näkyy pilkahdus persoonallisuutta siellä täällä.
[...] Päivä [...] tuo hienosti esille hoitamisen arjen toisteisuuden ja samana toistuvat rakenteet. Tällä tavoin kirjattuna hoitotyö näyttäytyy yleisenä ilmiönä, ei yksittäistapauksina. Hoivaa suljetaan laitoksiin pois silmistä ja pois mielestä.Päivä tuo sitä taas näkyville tavalla, joka on kirjallisesti kiinnostava ja toisaalta hoitotyötä kunnioittava."
Mikko Saari, Kirjavinkit.fi 18/vii/24

"kiehtova yhdistelmä menetelmällistä kirjallisuutta ja muistisairaiden hoitotyön arjen kuvausta"
Lux Humana -blogi 5/ix/2024