Hilja Tamminen, VAINON AJOILTA (1923/2023)

”Täytit maljan nestein hehkuvin,
tyhjensin sen huulin janoisin.
Sain nyt polton siitä sieluun ain’,
kiertää tulivirta suonissain.”


Viipurilainen ompelija Hilja Tamminen (1889--1932) julkaisi vain yhden kirjan. Lehtitekstit huomioiden hänen proosaa ja draamaakin sisältävä tuotantonsa on kuitenkin laaja ja monitahoinen. Tamminen myös vaikutti 30-luvun alussa päätoimittajana, mikä ei sekään ollut tavanomaista naiselle, varsinkaan kouluja käymättömälle ja vankilassa istuneelle.

Vaatimattomista oloista tullutta mutta lahjakasta kirjailijaa ei ole tunnettu eikä muistettu kovinkaan hyvin. Elämänvaiheista ja kirjoitusten kokonaisuudesta on tuskin kellään ollut koskaan pitävää kokonaiskäsitystä. Se tiedetään, että Tamminen sai aloittaa uransa Hilja Liinamaa-Pärssisen (1876--1935) suojattina. Tämä oli valmistunut 1896 opettajaksi, debytoinut runoilijana 1900, toiminut 1907--1918 SDP:n kansanedustajana ja kuulunut 1918 punaisten vallankumoushallintoon eli kansanvaltuuskuntaan, kunnes oli paennut Neuvosto-Venäjälle, jäänyt kiinni Virossa 1919 ja päätynyt Hämeenlinnan vankilaan maaliskuussa 1920. Siellä naiset tapasivat, koska Tamminen oli saanut tuomion valtiopetoksen valmistelusta osallistuttuaan kumoukselliseksi katsotun aineiston levittämiseen Karjalankannaksella. Päästyään vankilasta Pärssinen julkaisi kesäkuussa 1923 runokokoelman Jälleen vapaana (ntamo 2018) ja nuoremman vuoro koitti loppuvuodesta esikoisteoksellaan Vainon ajoilta.

Se sisältää 54 runoa jaettuna viiteen osastoon. Kaikki alkaa neljätoistasivuisella nimitekstillä ”Ballaadi vainon ajoilta”, jonka tapaan suurin osa kirjasta keskittyy vankeuden teemaan ja sisällissodan koettelemukseen. Niin rakenteessa kuin aiheistossa seuraillaan Pärssisen teosta. Runokeinot ovat varsinkin alkupuolella kalevalaiseen perinteeseen sidottuja, mutta valtaosin liikutaan riimikaavaa ABAB noudattavan laulumuodon muunnelmissa. Säkeiden takaa kuuluvat valkoisen terrorin kumu, voittajien kostomentaliteetti ja pitkä vitkuttelu laillisiin oloihin palaamisessa. Mukana on myös rakkauslyriikkaa ja elämänkatsomuksellisia kirjoituksia.

Vainon ajoilta sai hyvät arvostelut Sosialistissa. Pärssisen kehuva erittely päättyi Sosialidemokraattiin. Oikeiston tai keskustan lehdet eivät teosta huomioineet, mutta kirjailija oli löytänyt jo vuoden 1922 aikana paikkansa julkisessa sanassa. Etenkin sosiaalidemokraattiset Toveritar ja
Työläisnuoriso foorumeinaan ilmestyi Tammiselta runsaasti säe- ja kertomakirjallisuutta, jota päätyi myös demarien urheilu- ja raittiuslehtiin sekä vappu- ja joulujulkaisuihin. Kehittyvät taidot ja kohonnut arvostus huipentuivat vuoden 1930 aikana, jolloin hän avusti kaikkia johtavia työväen sanoma- ja aikakauspainatteita sekä porvarillisiakin aviiseja ja alkoi päätoimittaa laajalle lukevalle yleisölle suunnattua kaunokirjallista viikkomakasiinia Seppoa. Hänen tilapäärunojaan tarvittiin nyt kamppailussa lapuanliikkeenä ruumiillistunutta äärioikeistosuuntausta vastaan, samalla kun Tamminen osoitti kykynsä myös vapaamman taide- ja viihdesepitteen luojana. Keskellä lamaa ja pulaa ei häneltä kuitenkaan julkaistu toista kirjaa, ja liian varhainen kuolema vatsakalvontulehduksen takia koitti jo marraskuussa 1932, kuten ei-sosialistinen lehdistökin sitten uutisoi. Työläisnaisten Urheilulehti sai seuraavan vuoden alussa jakaa ilmeisesti Pärssisen (nimimerkin ”H. P.”) laatiman lyhyen muistosanan. Siinä huomioitiin niin runot kuin proosa ja todettiin, että kirjoitukset ”tulkitsivat syvästi ja lämpimästi köyhän väen elämää ja myöskin nuorten naisten harrastuksia”. Näin siis pantiin merkille sekä yleinen yhteiskunnallinen osallistuvuus että etenkin naisasian edistäminen:

”Hilja Tamminen! Kiitos avusta. Annoitte meillekin parastanne. Ihanteelliselle naiselle on elämäntaistelu ankaraa, siksi oli Teidän pakko sortua liian aikaisin. Toivomme teille rauhallista lepoa paljon vaatineen elämän päätyttyä.”

Tamminen on sittemmin melkeinpä unohdettu. Jonkinmoinen korjausliike nähtiin antologiassa Käy eespäin (Tammi 1957), johon koottiin valikoima suomalaista työväenrunoutta. Tamminen pääsi siinä ääneen esimerkiksi Pärssisen, Kössi Kaatran, Katri Valan ja Elvi SInervon sekä Elmer Diktoniuksen rinnalla, joskin mukaan mahtui häneltä vain kaksi kokoelmastaan otettua lyhyttä runoa, kun esimerkiksi Pärssiseltä ja Valalta valittiin yhdeksän kummaltakin, Sinervolta viisi, Diktoniukselta kolme ja Kaatralta yksitoista. Käy eespäin sai 1977 uuden laitoksensa, jossa Vainon ajoilta on yhä edustettuna mukanaan kolme tekijänsä lehtirunoa, kaikki synkeää laatua. Tamminen mainitaan myös kokoomateoksessa Suomen Kirjailijat 1917--1944 (1981).

Antologioiden jälkeen runoilijan huomioi arvattavasti Raoul Palmgren teoksensa Kapinalliset kynät I--III (1983--1984) avausosassa Itsenäisyysajan työväenliikkeen kaunokirjallisuus (1983). Hän puhui Tammisen ”kovasta aineksesta” ja ”monipuolisesta lahjakkuudesta” tarkoittaen kirjoitusten poliittista tinkimättömyyttä ja tilapäätehtävät ylittävää ulotteikkuutta. Palmgren korosti kokoelman syntyneen vankeudessa ja aloittavan kertovilla säkeillä kansalaissotakokemuksista. Toinen osasto merkitsi siirtymää esimerkiksi sonettimuotoa muuntelevaan ”subjektiiviseen äänialaan”, jossa vuorottelevat tunteellisuus ja ironia. Kolmannen osaston vankileirirunot kertoivat ”ulkopuolisen” näkökulmaa hyödyntäen toisten kärsimyksistä. Ylisummaan Palmgren kiittää ”voimakasta runoilijatemperamenttia” ja erottaa -- Pärssisen lehtiarvostelua seuraten ja tälle nyökäten -- Tammisen saavutukset ”tusinarunoilijoiden” teelmistä.

Tässäkin nähdään muistokirjoituksista tuttua pintapuolisuutta ja vaillinaisuutta. Vaikka Palmgren jo niitä eritellymmin puntaroikin Vainon ajoilta -kirjaa, hän ei arvioi lehdissä ilmestyneitä säeteoksia mitenkään ja ohittaa proosakirjoitukset kokonaan. Pääpiirteissään huomiointi toistaa 30-luvun ynnäyksiä eikä lisää mitään järin olennaista Pärssisen pohjustamaan kirjailijakuvaan. Tuotannosta jäävät siten noteeraamatta esimerkiksi humorismi, kansankuvaukset, naisasiateemat ja vapaamittaisen runon kokeilut sekä tilanteiden mukaan tarkentunut aikalaiskritiikki.

Tamminen vilahtaa uudehkoissa Pärssis-kirjoissa päähenkilön vankitoverina. Wikipedia-artikkeli kirjailijasta ilmestyi verkkoon kesällä 2011; sen ilmeisesti Käy eespäin -teoksista ja/tai Palmgrenilta juontava sitkeästi väärä kuolinvuositieto (1933 po. 1932) korjattiin sattumoisin joulukuussa 2023.

Kansallisbiografiaan ei sisälly hakusana-artikkelia Tammisesta eikä häntä mainita suurteoksen muissakaan henkilökuvissa. Mukana ovat esimerkiksi Pärssisen ja Kaatran elämäkerrat. Tamminen ei esiinny muissakaan vastaavissa kirjoissa, joissa periaatteessa voisi. Hänet on koko lailla täydellisesti sivuutettu.

Hilja Tammisen tapausta olisi hyvä tutkia lisää. Hän kuului selvästi kansalaissodan jälkeisen työväenliikkeen merkittävimpiin kaunokirjallisiin kykyihin 1922--1932 syntyneiden tekstiensä ansiosta ja viimeistään 1930 osoittamansa moninaisen taitavuuden ja hankkimansa julkisen tunnustettuuden ansiosta. Kuitenkin hänen elämänsä perusasioista on aina vallinnut epätietoisuutta ja sekavuutta, samaan aikaan kun hänen työnsä laatua ja arvoa on mittailtu erikoisen vähän. Kirjoittamistaan jatkuvasti kohentaneen ja monipuolistaneen tekijän tuotanto on luultua vankempaa ja yllättävämpää laatua: oppimaton mutta lahjakas ja kehittyvä kirjoittaja olisi voinut mitä ilmeisimmin julkaista huomattaviakin runo- ja proosateoksia, jos elämä ja ura olisivat jatkuneet vähänkin pidempään. Poliittisen historian näkökulmasta Tamminen on merkittävä hahmo, joka pystyi kulkemaan kumouksellisesta toiminnasta pitkän tien oikeusvaltion kannattajaksi sosiaalista sanomaansa vesittämättä. Tiedonmuruset kokoava ja paneutuneesti hahmoteltu elämäntarina feministisessäkin katsannossa jännittävästä tapauksesta toisi myös kaivattua lisävaloa kirjailijanaiseksi sukeutumiseen maailmansotienvälisessä Euroopassa, Suomen ensimmäisessä tasavallassa, jonka jännitteisiin pureutuu myös toinen hiljattainen ntamo-faksimile eli Urho Torikan / Juhani Konkan romaani Me sankarit.

Satavuotisuusintapainokseen Vainon ajoilta -kirjasta on sisällytetty seitsemän Tammisen runoa kokoelman ulkopuolelta.

Ks. esittelytekstin laaja versio: täällä pdf.