Katri Vala, HENKI JA AINE (1945/2024)

”Niinkuin näkisi kaikenkarvaista likaista pyykkiä käärittynä Suomen lippuun.”


Lause puhuu paljon. Käynnissä on kamppailu oman maan luonteesta ja tasavallan linjasta. Julkista keskustelua ja nuorta älymystöä hallitsee isänmaallisuutta toitottava kiihkokansallinen ääriajattelu, jota maltillinen porvaristo myötäilee. Varovaiset sosiaalidemokraatit haluavat turvata vaikutusmahdollisuutensa käyttäytymällä yhteistyömielisesti. Kommunistit on eristetty ja puuhaavat maan alla, lapualaisten on tarvinnut vain järjestäytyä uudelleen. Osassa keskustaoikeistoa on Mäntsälän kapinan jälkeen herätty kansanvallan puolustukseen, mutta ihmisoikeuksien painoarvoa ja kansalaisyhteiskunnan merkitystä ymmärretään vaillinaisesti. Hitleriä ihaillaan arvovaltaisissa piireissä, taustaltaan ylhäisempiä natseja vielä enemmän.

Kriitikkona, kirjallisuustoimittaja ja poliittisena pakinoitsijana nousi esiin nimimerkki Pecka. Kaikille ei ollut selvää, eikä ole kovin hyvin säilynyt yhteismuistissa sittemminkään, että sen käyttäjä oli runoilijana tunnettu Katri Vala eli Karin Heikel (o.s. Wadenström) (1901--1944). Kansakoulunopettajaksi valmistuttuaan 1922 hän julkaisi pedagogintyönsä ohessa kiitetyn esikoiskokoelman Kaukainen puutarha (1924/ntamo 2012) ja toisen niin ikään hyvät arvostelut saaneen säetaideteoksen Sininen ovi (1926). Yhdessä Elina Vaaran (1903--1980) kanssa hän oli 20-luvun puhutuimpia uusia lyyrikoita, jotka yhdistettiin Nuoren Voiman Liiton Tulenkantajat-albumiin (1924--1927) ja esiintyivät esimerkiksi antologiassa Hurmioituneet kasvot (1925/ntamo 2012) Yrjö Jylhän (1903--1956), Olavi Laurin / Olavi Paavolaisen (1903--1964), Ilmari Pimiän (1897--1989) ja Lauri Viljasen (1900--1984) kanssa. Suomenkielinen runo mullistui nyt modernistisesti niin kuin oli käynyt ruotsinkieliselle diktille jo edelliseltä vuosikymmeneltä alkaen Edith Södergranin (1892--1923) johdolla. Tapauksen järisyttävyys yhdistyi kustantamotyössä kouliutuneen pikkuveljen Erkki Valan (1902--1991) toimittaman Tulenkantajat-aikakauslehden (1928--1930) itsevarmuuteen, innostavuuteen, härnäävyyteen ja suosioon. Kun Katri Valan kolmas kirja Maan laiturilla (1930) ilmestyi, ilmoitti Suomen Sosialidemokraattikin, että ”kukapa voisi jäädä kylmäksi sellaisille vapaamittaisille” teksteille, joita tämä ”kypsä” ja ”seestynyt” koonnos sisälsi.

Jo 20-luvun loppupuoliskolla myllertyi myös Valan elämä. Hän sairastui jouluna 1926 Ilomantsissa asuessaan tautiin, joka vasta tammikuussa 1928 määritettiin tuberkuloosiksi. Se vaikeutti ja varjosti hänen arkeaan siitä pitäen ja lopulta vei hengen ruotsalaisessa parantolassa toukokuussa 1944. Taloudellisesti vaikeat ajat ja kosketus vähäväkisiin ympäri Suomea yhdistyneenä saattelivat jo muutenkin yhteiskunnallisesti huomiokykyistä Valaa selvästi vasemmalle. Kun Erkki-veli perusti Mäntsälän kapinan jälkeen uuden Tulenkantajat-viikkolehden (1932--1939) kotimaan oikeistohegemonian vastavoimaksi ja eurooppalaisen fasismin kriittiseksi puntaroijaksi, suomenkielisen nykyrunon kärkinimi pääsi osoittamaan monipuolisuutensa aikalaistarkkailijana ja kirjoittajana. Hän ei ainoastaan sivaltanut antiparlamentaarisista ja -demokraattisista virtauksista riehaantuneita sanataiteilijakollegoitaan vaan havainnoi myös laajasti vallanpitäjien tekemisiä ja elämänmenon muutoksia.

Katri Valan lyhyissä pääkirjoituksen vierusjutuissa katse pysyy ajanilmiöissä. Niissä seurataan herkeämättä yhtä hyvin satunnaisilta näyttäviä julkisen sanan erikoisuuksia kuin suuria kiistakysymyksiä, joita kriittisen lehdistön tulee osata tulkita ja liittää asiayhteyksiinsä. Hallitseva teema on mannermaan äärioikeistolaisuuden voimistuminen ja tämän heijastusvaikutukset suomalaiseen todellisuuteen niin erilaisia eurofasisteja apinoivien touhuissa kuin ennen kaikkea laajemmassa yleisessä mielipiteenmuodostuksessa ja päätöksenteossa. Neuvostoliittoa kohtaan oltiin ymmärtäväisiä, mikä vastasi sekä koko lehden julkilausuttua pyrkimystä irrottautua russofobiasta että Suomessa hallitustasolla vahvistuvaa pohjoismaista linjaa eli vähintään neutraalien suhteiden tavoittelua naapurimaihin. Tulenkantajat onnistui säilyttämään riippumattomuutensa niin SDP:stä kuin SKP:stä. Samalla se ennakoi länsimaiden joutuvan ennen pitkää mittelöön fasistimahtien kanssa yhdessä venäläisten kanssa.

Biografi Minna Maijala summaa: ”Kirjoituksissaan Katri Vala otti kiivaasti kantaa niiden asioiden puolesta, joihin uskoi, mutta puoluekantaan ja ideologioihin nähden hän oli maltillinen ja tahtoi pitää etäisyyttä luokitteluihin.”

Heti uransa alussa Vala oli typistetty "eksoottisuuden" laulajaksi. Tätä laatupiirrettä on Elsa Enäjärvestä ja Anna-Maria Tallgrenista lähtien toistettu hieman yksiulotteisesti hänen ensimmäisten teostensa intohimoa ja värikylläisyyttä kuvailtaessa. Ehkä Henki ja aine voisi auttaa näkemään, että se oli kaiken muun mahdollisen ohessa yksi tapa pureutua lähellä olevaan ja tutuimpaan, välttää sallitun tai sopivan kuvaston ja sanaston kaventumista, pitää käsillä olevankin, läheisen ja arkeen kuuluvan mieltämisen ja kielellistämisen varanto laajana. Näin syntyisi yhteys Valan neljännellä vuosikymmenellään harjoittamaan ankaraan erittelyyn suvaitsemattoman nationalismin vahingollisuudesta.

Olennaisin tulenkantajalainen 30-luvun teema oli peitsentaitto tasa-arvoisen, oikeudenmukaisen ja rauhantahtoisen demokratian puolesta. Valan kirjoituksissa tämä tulee esiin sosiaali- ja oikeuskysymyksissä naisten ja pienituloisten asemasta aina kuolemanrangaistukseen sekä yleisemmin valistuksen ja tiedepohjaisen kriittisen ajattelun suosimisessa.

Runoilijana hänen odotetussa Paluussaan (1934) tunnistettiin monia arvostelijoita vaivannutta kantaaottavuutta. Puhdasoppisuushakuiset marxilaiset Tulenkantajat-tukija Raoul Palmgrenista (1912--1995) alkaen pitivät sitä puolestaan liian vähäisessä määrin tunnustuksellisena ja täyteläisenä proletaaritaiteena, vaikka mainittu nuori toisinajattelija pitkin hampain sietikin kirjassa erottamaansa puolinaisempaa sosialistisuutta. Vastaanotto ohjasi tekijäänsä entistä selvemmin yksinäisen suden asemiin, vaikka pakinoissa jaksetaankin korostaa yhteisyyttä.


”Ei hyvä Suomen kansa, tästä mielettömyydestä on vapauduttava. […] Vähemmän ennakkoluuloja, vähemmän vihaa ja epäluuloja! Keskittäkäämme voimamme tehdäksemme tämä maa sellaiseksi, että sen työstä riippuvaiset kansalaisetkin voivat todella elää ja sanoa: täällä meidän on hyvä olla.”


Henki ja aine -tekstit alun perin 1945 toimittanut Palmgren suitsuttaa alkusanoissaan Valan hyväsydämisyyttä ja oikeamielisyyttä sekä itseisarvona että eetoksena: ”Hänen pakinoistaan puuttuu kaikki hienostelu, tyylikeikarointi ja asenteellisuus.” Nuottiin yhtyy myös elämäkerturi Saarenheimo (”Hänestä puuttui kaikenlainen keikarointi ja hienostelu, hänen sanomansa oli karu ja osui usein suoraan asiaan.”), joka tosin näpäytti 30-luvun kirjoittajaa huumorittomuudesta, yksipuolisuudesta ja vastustajien kunnioittamisen puutteesta, joille kaikille hän näki kuitenkin lajityypin suomat mahdollisuudet: loppupunnintana Valassa oli Eino Leinosta (johon myös Palmgren häntä vertasi) muistuttavalla tavalla ”rohkeutta, iskuvalmiutta ja taisteluintoa” sekä optimismia, niin että ”hänen parhaat pakinansa ovat osin vielä ajankohtaisia ja ansaitsevat perehtymisen vaivan”.

Nyt ne vasta aktuelleja ovatkin. Me elämme aikaa jälkeen kesän 2023 hallitusta ravisuttaneen ja maailman mediaakin askarruttaneen fasismi- ja rasismikohun. Jos suomalaisen intelligentsijan suuri osa siirtyi 1920-luvun oikeistopopulismista 1930-luvulla vieläkin oikeammalle ja liberaalin demokratian ja vasemmistolaisen politiikan puolustajat olivat alakynnessä, yhtymäkohtia nykytilanteeseen ei ole vaikea hakea. On paljossa Valan tapaisten esitaistelijoiden ansiota, kun tai jos pluralistisen kansanvallan ja kriittisen kansalaisuuden näköalat ovat pysyneet kuvassa mukana.

Kirjoituskokoelman ntamo-editioon sisältyy laaja, 46 sivua käsittävä ja lukemista tukeva huomautusten ja muun lisämateriaalin osuus.


Lisälukemista
Minna Maijala, Katri Vala. Kulkuri & näkijä. Otava, Helsinki 2021.
Vesa Mauriala, Uutta aikaa etsimässä. Individualismi, moderni ja kulttuurikritiikki Tulenkantajien elämässä 1920- ja 1930-luvulla. Gaudeamus, Helsinki 2005.
Kerttu Saarenheimo, Katri Vala. Aikansa kapinallinen. WSOY, Helsinki 1984.
Kerttu Saarenheimo, Katri Vala (1901--1944). Suomen kansallisbiografia. Toim. Matti Klinge ym. Osa 10. SKS, Helsinki 2007.