Tiina Poutanen, PUUTTUVA MASSA (2024)

”kuviteltavissa oleva

tyhjyyden muoto”


Näissä runoissa eksistentiaaliset asiat yhdistyvät ekologisiin ja genealogisiin. Puuttuva massa ottaa vauhtia poincarélaisesta matière obscuresta tai zwickyläisestä dunkle Materiesta, koko ’pimeän aineen’ ja ’pimeän energian’ fysiikasta, koska on muun muassa yritettävä hahmottaa muistisairaan isän kokemusta ja suoraan alenemista kiihtyvän luontokadon aikakaudella.


”peili sylissään

hän on kaksin verroin

tuntematon”


Sana- ja kuvataiteilija Tiina Poutanen on tutkinut kolmessa aiemmassa runoteoksessaan posthumanistisia kysymyksiä ennen termin yleistymistä. ”Eläinmäisestä” (Kulttuuritoimitus) kirjasta Kanakuoro (ntamo 2022) sanottiin, että sen teksteistä moniakaan ei pysty mieltämään ”yksilösubjektin” puhumiksi (Mustekala). ”Maanläheisen ja maagisen sekoittuminen lumoaa”, kun ääneen pääsee ”elämänmuotojen jatkumo” (Runografi). Jos Maisemissa (ntamo 2019) ”vyöryi luontoa” (Kulttuuritoimitus), jo esikoisrunotyö Eläimet liikkuvat ilmaiseksi (ntamo 2012) esitteli yhä pitävän otteen, jolla tavoitetaan ”veitsenteräviä” ja ”nyrjähtäneitä” kuvia (Plaza.fi).


”[…]

Hiukkanen ojentaa kätensä. Se on värineutraali, avoin

kämmen sormet hiukan harallaan. Isä katsoo pimeää

se leijuu ilmassa hänen vierellään.

[…]”