Veli-Matti Värri, UUSIA RUNOJA (2024)

”Pieni johtaja,
Katynin metsästä,
pääsihteerin ja kenraalimajurin vihan hedelmä,
kaasuruhtinaiden valittu, heijastus kansan houreen.
Nyt palavat sairaalat, ja linnut jättävät kansalaistesi maan,
he kerran pienen johtajansa,
vielä Kremlin pronsseissa Iivana Julman tornissa
raikuu niskalaukaus,
uuden pienen johtajan kirkonkello,
lyömäsoitin.”


Uusia runoja sisältää kokonaisen Putin-sikermän. Muutenkin sitä hallitsee poliittisesti latautunut kirjoittaminen, mutta samojen kansien väliin mahtuu toisenlaistakin. Kirja näyttää, että runo on yhä mahdollisuus hahmottaa niin yksilön hetkeä ja elinpiiriä kuin valtakuntien luhistumisia ja kulttuuristen murrosten järistyksiä.

Veli-Matti Värri on esimerkiksi Risto Ahdin opissa säkeensä hionut tamperelainen kirjoittaja. Hän on yhtä kotonaan luontoaiheisissa idylleissä ja elegioissa kuin pisteliäissä epigrammeissa ja kantaaottavissa teksteissä. Värrin säetaiteen esikoistyö Runoja (ntamo 2022) sai kiitosta niin ihmiskeskeisyyden kritiikistään kuin havaintoa tutkailevien värssyjensä kirkkaasta, kuulaasta ja koskettavasta voimasta (Runografi).


”[…]
liha, mykkä tietäjä
villistä Maasta,
vie lopuksi jonnekin,
mistä ei mitään tiedä,
mutta kaikki on kirjoitettu, […]”


"[J]atkaa ja syventää esikoiskokoelman teemaa ihminen maailmassa. Tämän uuden kokoelman runojen aiheita ovat esimerkiksi luontokato, ihmiseläin, maailma ihmisen jälkeen, yhteiskunnalliset epäkohdat, kuten ihmisten eriarvoisuus
[...], sekä sanat.
Värrin kokoelma jakautuu kolmeen osaan. Monissa ensimmäisen osan runoissa katsotaan ihmistä luonnon kautta. Tämä
katse tekee tuoreita ja teräviä havaintoja, jotka puhuttelevat lukijaa.
[...]
Toinen osa sisältää useita yhteiskunnallisesti kantaaottavia, lohduttomia runoja sodista, sotilaista ja hirmuvaltiaista, jotka ovat olleet tai ovat edelleen keskuudessamme. Sotarunot muistuttavat siitä, miten lähellä sotamme, ainakin ylisukupolvisesti,
ovatkaan ja miten sotaisaa aikaa me nyt elämmekään.
[...]
Teoksen kolmannessa osassa menneisyys, muistot, nykyisyys ja tuleva risteilevät rinnakkain, lomittain ja limittäin. Runon kokija katsoo taaksepäin [...] [j]a katsoo eteenpäin[.] [...]
Kokoelmasta huokuu syvä ja piinaava murhe maailmasta, ihmisestä ja ihmisen teoista.
[...] Runon puhuja uskaltaa kuitenkin edelleen toivoa[.] [...]
Värrin runokieli on selkeää ja ilmavaa. Runot maalaavat mieleen kuvia kuin taideteoksia. Runot ovat ajatuksellisesti
tuoreita. Yllättävät rinnastukset virkistävät samoin kriittiset äänenpainot tätä maailmaa kohtaan.
Värri on koonnut painokkaan, kantaaottavan ja moneen suuntaan aukeavan runokokoelman, joka antaa lukijalleen
paljon ajateltavaa ja pohdittavaa."
Päivi Ahtosalo, Reimari 15/i/25

"1970-lukua on tapana pitää poliittisen suomalaisen runouden kulta-aikana, mutta 2020-luvulla yhteiskunnalliset aiheet värittävät kotimaista nykylyriikkaa osapuilleen yhtä vahvasti kuin viitisenkymmentä vuotta sitten. Tätä havainnollistaa hyvin Veli-Matti Värrin toinen runoteos Uusia runoja, joka kiinnittyy kursailemattoman avoimesti ajankohtaisiin yhteiskunnallisiin ja planetaarisiin ilmiöihin. Ekokriisi, Venäjän hyökkäyssota Ukrainaan sekä kestämätön ja kulutuskeskeinen länsimainen elämäntapa nousevat vahvaäänisessä teoksessa kärkevän, paikoitellen alleviivaavankin kritiikin kohteiksi[.] [...] Värrin runot näyttävät nasevasti, että ripustaudumme yhä mieluummin lyhytnäköiseen teknologiakeskeisyyteen ja valmiiksi hyvässä asemassa olevien etujen ajamiseen kuin kohtaamme tuskaisen todellisuuden[.] [...]
[K]ritiikki on painavaa. [...] Kiinnostavaa kerroksellisuutta kirjan julistuksellisuuden keskelle tuo [...] se, että runot suhtautuvat välillä itsereflektiivisesti omaan kantaaottavuuteensa ja pohdiskelevat metalyyrisesti, miten yhdistää kriittisyys ja sanataide sulavasti ja runouden runoudellisuutta latistamatta[.] [...] Teoksessa tematisoituu suuri ja monisyinen kysymys siitä, missä määrin runouden tekeminen on ylipäätään mielekästä eriasteisten hätätilojen kyllästämässä maailmassamme. [...]
Kuten jo kirjailijan Runoja-esikoisteoksessa osoittautui, Värrin ilmaisu on parhaimmillaan silloin, kun runot antavat vallan ympäristön havainnoinnille, jonka kielentämisen Värri taitavasti hallitsee. Havaintokeskeiset, maiseman kylläisiin ja eläviin yksityiskohtiin tarkentavat runot tuovat kirkkaimmillaan mieleen kotimaisen sotienjälkeisen modernismin hienovireisen, imagismista ammentavan poetiikan. Havaintokeskeisten runojen affektiivisuus on voimallisimmillaan humahduttavaa ja maalaa mieleen väkeviä kuvia ei-inhimillisen luonnon mahdista: 'heidän puhdas graafisuutensa/ kirkastaa järvenselän äärettömyyden/ alastomat koivut/ näkevät yli talvien/ yli sokean toivoni/ syvään ja täyteen ehtymättömään/ vihreyteensä'. Pelkistettyyn ilmaisuun yhdistetty alleviivaamaton ympäristöeetos onnistuu näin  puhuttelemaan lukijaa paremmin kuin paatoksellinen julistus.
Erityisesti kirjan loppupuolella runot laajenevat käsittelemään myös muistamisen problematiikkaa ja yksilön elämänpiirin kapenemista. Vaikka luopuminen tematisoituu sisällöllisesti rikkaassa teoksessa monisyisesti,  ekokriisin äärellä Värrin runot eivät ole valmiita antamaan periksi ja luovuttamaan. Sen sijaan ne ravistelevat ja usuttavat lukijaa avaamaan silmänsä, toimimaan. Kenties ajassamme kipeästi tarvittavan toivon mahdollisuus piileekin juuri siinä."
Reeta Holopainen, Runografi 5/iii/25