Tony Laine, SE ALKAA TASALTA (2024)

”Kuuletko, ex-naapuri? Entä isä, äiti ja veli? Te pyysitte tätä.”


Kristian Aine on hankalassa tilanteessa. Hänen naapurinsa on päättänyt savustaa kirjailijan pois lähimailta, eikä omaisten tuki näytä täyttävän pyyteettömän rakkauden tunnusmerkistöä. Ja häntä -- tai hänessä kaiken asiallisen hoitavaa tekijää -- varjostaa yliajattelija, joka saa vähäpätöisimmänkin seikan tai pienimmänkin riesan kasvamaan hädäksi ja suorastaan ruumiinvammoiksi. Mutta Kristian vaikuttaa olevan pääsemässä kiinni johonkin parempaan ja terveellisempään, joskin vaikeimman kautta. Kuinka hänen käy ja tuleeko hänestä kuvalehtiin sopiva oman elämänsä sankari ja selviytymisen todistaja?


”Puut on kiinnitetty pääosaan toipumisessani.”


Tony Laine teki kirjallisen läpimurtonsa säetaiteilijana Runo-Kaarina-voittajana ja teoksillaan Mäyräkoirakulkuetta odotellessa (Kaarina 2009) ja Vulgaari parveketervehdys (ntamo 2013). Hän on sittemmin kirjoittanut niin lyhytproosaa (Mustaa metallia ja muuta sirkutusta (Kirjokansi 2015)) kuin lisää runoja (Samuuksiin samuuksiin (Kirjokansi 2017)). Uutuutta edeltävä teos, novellikokoelma Vainottujen arki on yhtä anarkiaa (ntamo 2021), sai innostuneen vastaanoton Parnassossa, kun Virpi Alanen kuvaili sitä ”hauskaksi ja epäsovinnaiseksi kokonaisuudeksi”: absurdiikka, tumma satiiri, ”silottelematon karuus” ja ”piikikäs yhteiskuntakritiikki” tuottivat ”omanlaistaan katu-uskottavuutta henkivän kirjan, joka on kaukana nätiksi sliipatun ja markkinaehtoisesti tuotetun kirjallisuuden mailta”.

Ensimmäisessä romaanissaan Se alkaa tasalta Laine kertoo kirjailijan syöksylaskusta ja kokoonkursiutumisesta. Sovinnainen ote ja eteneminen saavat jäädä, kun proosamoodiksi laukeaa runollisen tiukkuuden ja vuolaan mutta äkkijyrkkiin mutkiin kykenevän fabuloinnin yhdistelmä, joka ei kuitenkaan tingi momentin kasvattamisesta ja yrityksestä synnyttää ajatuksia. Laineen tekstiä lukiessa on tikahtua mustaan nauruun.