Sami Liuhto, AMOK (2024)

Tämä ei ole autofiktiota. Mutta mitä tämä on?


” 1922hakasulkumerkki
vasemmallekaarisulkumerkki
vasemmalle on keskiviikko tein
apurahahakemusta en ole kirjoittanut luullakseni
Amokista tulee laaja luulen nyt sitten luulen
toisin on huomautettu että tämä on päiväkirjaa
eivät ihmiset aina ole ääliöitä heille pitää
sanoa ja on mahdollista että he ymmärtävät
mikä on naurettavaa mikseivät he vain voi olla
en ole lukenut Musilia mikä saattaa olla puute
tuleeko Amokista testamenttini ennen hiljaisuuttani
Field filed 2000pilkku 132kaksoispiste
kokolainausmerkkiwhere everything is quietpistekokolainausmerkki
siten voi käydä menee
lopullisesti päiväkirjaksi miksen ottanut lattea
vaan cappuccinon kaksinkertaisella espressolla
koko on yksinkertainen haistakaa vittu miten
pakkoneuroosi koettelee milloinkin koettelee
kokolainausmerkkiMikä se onkysymysmerkki
hymiökokolainausmerkki hyvä ettei pakkoneuroosi
ole muodikasta tosin silloin parantuisin
en koulussa pitänyt esitelmää pakkoneuroosista
mutten siksi pidä tätä yksinpuhelua johon
myös päiväkirjamaisuuden Saarikoski 2019pilkku
365kaksoispiste kokolainausmerkkiKoko
kirjassa on muualta lainattua varmaan reippaasti
yli puoletpilkku ja sen tulevat arvostelijat tietysti
huomaamaanpistekokolainausmerkki lisäksi
on bugi bugi huomioitu miksen ottanut
aurinkolaseja matkaan en näe hyvin auringossa
siristelen kuulen vain yhdellä korvalla ja toinen
korva humisee omistusliitteettömästi”


Amok on saman tekijän Sotaanlähtöön (ntamo 2015) ihastuneille vihdoin lisää proosaa sylttytehtaalta. Huhu kertoo, että tämä luoma pääsi alulle jo paljon aikaisemmin, kesällä 2010, toisin sanoen ennen kirjailijadebyyttiä. Kostonjanon ja kunnianhimon likaisissa aihelmissaan Amok juoksee hallitun ja hallitsemattoman välistä rajaa yhtä vahvasti työntäen luotaan ja kutsuen ratkomaan arvoituksiaan, jotka ehkä ovat kokonaisen elämänmuodon ja ajattelutavan pimeissä ytimissä. Täytyykö piinattujen tien kulkea eristyksestä arvostukseen väkivalloin, täytyykö kerronnan jotain todella kertoakseen vaalia mielleyhtymien ohella dissosiaatiota.

Romaanin ilmeisin pakote on interpunktaation hoitaminen itse välimerkkien sijaan niiden nimillä. Jos pelkästään jo tämä, eikä vasta karkea palstajako, tekee lukemisesta mahdotonta, mahdotonta laatua ovat myös tekstistä hahmottuva tunto ja henkilöys. Matti Pulkkisen käsissä teos upposi luonnoksiinsa ja romaanihenkilö kuoli, mutta todistetaanko nyt vasta romaanin ja siitä puhumisen kuolemaa.


”Niinpilkku mikä on suhteeni
todellisuuteenkysymysmerkki Se on vähän
heikkopilkku luulisinpilkku sillä en minä kuin
luule korkeintaanpiste Todellisuuteni on sellainenpilkku
ettei siitä voi puhuapiste”


Sami Liuhto sitoo Amokin Sotaanlähtöön kutsumalla uutuutta saman Sielunhistoriallisia muistelmia -teoksen toiseksi osaksi. Ensimmäisenä työnään hän julkaisi Pikku-Postillan (Turbator 2012) ja Surun virsiä (Vätin kustannus 2012) sekä Tusinaromaanit-sarjan (Turbator 2013--2015). Sitten on saatu ntamolta runokirjat on kirjoittanut runoja (2014) ja Pan kai luo sulla (2015) sekä Canti di Assisi (2017) ja Ja punaiset valkoiset (2018). Liuhto on myös mukana toimitteessa Suo, kuokka ja diversiteetti (2018). Runokokoelma Kuuvuori (2018) sai erikoisen lämpimän vastaanoton, kun Virpi Alanen kiitti tätä ”kaupunkiromantiikkaa” ja ”rivoutta” yhdistävää kirjaa SK-palstoilla ”oudon lumoavaksi”. Samoihin aikoihin Ylen Kulttuuriykkönen-ohjelmassaan Jakke Holvas nosti Liuhdon -- "tosi ihmeellisen tekstitaiteilijan” -- esiin, kun mietittiin kiintoisimpia ja lahjakkaimpia suomalaisia luovan työn tekijöitä. Myös Iskut iso kello kuiski(2021) arvioitiin ”taidokkaaksi” (Runografi). Käsite-kustantamon nimekkeiksi Liuhto on tehnyt toistakymmentä muuta kirjaa.