Anneli Pääkkönen, OMPELIJA (2025)

”Koko elämän pysyvät seurana ajatukset, joita ei sanota.”


Orvokki varttuu aikuiseksi ja kouluttautuu ompelijaksi. Hänen elämässään yhtä tärkeiksi käyvät niin lukemiset ja sanomiset kuin häivepistot ja tikkaukset. Mihin hänet vie rakkaus Tinoon?

Mietintö-runoteoksellaan (Otava 1968) debytoineen Anneli Pääkkösen Ompelija on hänen kolmastoista proosatyönsä. Se kasvaa Orvokin mukana täysiveriseksi kehitys- ja rakkausromaaniksi.


”Ihmetellen Tino ihaili Orvokin merimiespuseron kaulukseen kiinnittämää kapeaa sinistä koristenauhaa. Kuinka Orvokki osasi ommella nauhan kiinni valkeaan kankaaseen niin, ettei minkäänlaisia pistoja näkynyt.”


Pääkkösen edellinen romaani Huuberi (ntamo 2022) ”hiveli aisteja ja kosketti mieltä (Itä-Savo). Sitä edeltänyt Juhannusnovelleja (ntamo 2020) koostui ”toinen toistaan kutkuttavammista” teksteistä (Liisa Enwald). Pääkkösen aiempaa proosaa ovat romaanit Somerikko (ntamo 2018) ja Sairasta (ntamo 2013) sekä satumuotoinen Sielu, siemen, keiju, aasi (ntamo 2013). Viisas Ompelija todistaa kertojanotteen vain lujittuneen.

Pääkkösen teos valittiin marraskuussa Savonia-kirjallisuuspalkintoehdokkaaksi. "Romaani on pistoja elämästä", totesi raati ja jatkoi: "[Ompelija] ankkuroi menneisyyden teot ja tekemättömyydet, tunteiden monimutkaisuuden ja valintojen seuraukset tiukasti nykyaikaan. Elämänmakuinen romaani, jossa päähenkilöt tuntuvat samaan aikaan pyrkivän lähelle, mutta juoksevan karkuun. Teosta elävöittävät oivallisissa kohdin kiinnostavat kirjallisuuslainaukset ja virkistävät ajatusrakennelmat. Ompelija ei selitä asioita puhki, vaan tilaa jää sopivasti lukijan omalle tulkinnalle. Teksti vaikuttaa kuin varkain pinnan alla vielä pitkään lukemisen jälkeenkin."


"Valokuvaamon oven avaamisesta alkaa [...] päähenkilön uusi elämänvaihe. [...] [E]siin nousee kysymys: mitä rakastaminen on ollut, ja miten sitä voi nyt ymmärtää? Entinen ystävä Seija, jälleen löytynyt Tino ja Orvokki itse ovat elämänlankojen merkitsemiä, seuranaan 'koko elämän pysyvät ajatukset, joita ei sanota'. Tätä sanomatonta [romaani] sanoittaa pisto pistolta [...]
Tarkkana ihmisten ja suhteiden havainnoijana ja tulkitsijana tunnettu Anneli Pääkkönen menee taitavasti hahmojensa pään sisään. Ompelijassa hän avaa sinne pääsyn [...] dialogin avulla. [...] [E]lämää luotaavien intiimienkin keskusteluiden seuraaminen on kuin luottamuksenosoitus lukijalle.
Intohimo lukemiseen tulee romaanissa vahvasti esille. Orvokki rakastaa lukemista ja kirjojen viisautta, hän elää kirjoissa, etsii itseään niiden kautta. Ompelijassa puhutaan 'kirjojen kieltä'. [...]
Teoksessa ollaan vahvasti naisen asialla, mutta ei miestä vastaan. Äidin kylmän katseen alla kasvaneesta Orvokista on muotoutunut vahva nainen, josta Tinokin loppujen lopuksi joutuu toteamaan: Sinä olet oma itse. [...]
Jos lukijalla onkin parsinneula keskellä kämmentä tai ompelukoneen paininjalka ei vipata, se ei lukukokemusta haittaa. Tämä oivallusten ompelurasia kannattaa avata."
Asta Siekkinen, Itä-Savo 6/vi/25