Anumari Siltapuro, RIKU F (2025)

”Ja olethan sinäkin selvinnyt hengissä täällä.”


Se on totta. Neljätoistavuotias Riku F on selvinnyt hengissä. Ja täällä hän on: Turengissa, jossa on Koo, Ässä, Ärrä sekä yksi jäätelötehdas, yksi liikenneympyrä ja yksi pahamaineinen hyppääjien silta.

Riku F on omanlaisensa näkijä. Hänen perheensä on rikki mutta vanhemmilta saatu kamera toimii. Sillä hän kuvaa rautatiesillan joka ilta, ettei kukaan hyppäisi tuhoon. Riku F tahtoo elää, vaikka ei tiedä miksi. Sen hän tietää, että valokuva on hänen maailmansa asioista valoisin.


”Se näyttää pintakuorelta, litteältä, liikkumattomalta, kuolleelta, mutta ei se ole. Valokuva on reikä, jonka läpi näkee pinnan alle, syvälle ytimeen.”


Riku F:n äiti otti hatkat ja isä lojuu Möykkynä sohvalla. Asetelma on luisumassa pahasta pahemmaksi. Onneksi on laumakavereita koulunpihassa. On sopivasti outo sijaisopettaja. Ja on Kerttu.

Riku F on tarkentanut moneen kohteeseen. Niin moneen, että tunnistaa, kun linssistä näkyy jotain ihmeellisen kaunista.

Mutta häntä itseään ei ole nähty. Ei ennen kuin Kerttu muutti kulmille ja näki.

Yhdessä heidän pitää yrittää selvitä läpi hurjan kevään. Ystävyyden syventyessä Riku F:n maailma tulee koko ajan todemmaksi.

Lastensuojelutehtävissäkin toiminut tamperelainen Anumari Siltapuro työskentelee nykyään kuntoutuslääkärinä. Hän pääsi palkinnoille Otavan kirjoituskilpailussa 2023. Syksyllä 2025 Riku F ilmaantui esimerkiksi Järvenpään kaupungin yläkoululaisten lukudiplomilistalle.


”Joskus äitiä ajatellessa ikävä puristaa rintakehää ja tuntuu vaikealta hengittää. Silloin on helppo uskoa, että suruun voi kuolla.”


"Nuoruuden etsikkoajan ja ensi-ihastumisen kuvaukset ovat nuortenromaanien peruskauraa: nuortenkirjojen konventiot ovat pohjimmiltaan säilyneet samoina, mutta välillä yllätyn iloisesti, kun saan lukea [...] raikkaan ja siekailemattoman nuoruuden kuvauksen. [...] Riku odottaa malttamattomasti 15-vuotispäiväänsä, jolloin hän voisi vaihtaa ristimänimensä Rikhart Aapelin Säynävän Riku Fageriksi. [...] Äiti on lähtenyt reilu vuosi sitten [...] 'Kanta-Hämeen karvaisimman miehen matkaan'.  
Sen jälkeen isästä on tullut Möykky, joka pitelee toisessa kädessään kaukosäädintä ja toisessa kaljatölkkiä. [...]
Kerttu opettaa Rikulle myös aivan uusia sanoja, kuten sananvapaus. 
Äidinkielen ja kirjallisuuden opettajan sairaslomaa tulee tuuraamaan persoonallinen sijainen, joka saa oppilaita nimen Sivuseikka. Sijainen teettää oppilailla kirjoitusharjoituksia, 'sadatteluja' tai 'satasia', joissa tarina pitää kertoa sadan sanan avulla.
[...] Korona-ajan poikkeustilan vaikutukset alkavat näkyä nyt pienellä viipeellä myös nuortenromaaneissa. Rikunkin luokka siirtyy etäopetukseen. 
Rikun huumori on väliin viistoa. Komiikka ja tragiikka törmäävät toisiinsa kohtauksessa, jossa Riku astuu Turengin psykiatrian poliklinikan ovesta ja kertoo ensimmäiselle näkemälleen työntekijälle isänsä itsemurha-aikeista. [...]
Riku F:n levollinen, väliin jopa hieman lakoninen ja Aki Kaurismäen elokuvien dialogia muistuttava kerronta toimii tehokkaasti keskushenkilön sisäisten ajatusten havainnollistajana. 
Taitolla on nykyisin entistä isompi rooli nuoren lukijan koukuttamisessa kirjan ääreen. [...] Aukeamille syntyy ilmavuutta, kun teksti ei tunnu lukiessa liian raskaalta. Tämä tehokeino toimii mainiosti Riku F:n taitossa. 
[...] Riku F on eheä ja viimeistelty esikoisteos, joka luottaa siihen, että nuori pääsee taidokkaan kerronnan imuun myös ilman päälle liimattuja viittauksia nopeasti ohikiitäviin nuorisotrendeihin ja arjen pintaliidon kuvausta."
Päivi Heikkilä-Halttunen, Lastenkirjahylly 2/ix/25

"On olemassa kirjoja, jotka pakenevat sellaisia ahtaita lokerointeja kuin dekkari tai nuortenkirja. [...] Riku F on ehdottomasti sellainen. Vaikka se tietyssä mielessä onkin nuortenkirja, on se samalla rehellisyydessään ja taidokkuudessaan minkä ikäistä lukijaa tahansa puhutteleva kokonaisuus yksinäisyydestä, ikävästä, kasvamisesta ja etsimisestä.
[...] Rikhartilla [...] on kamera, ja lennokas mieli. Kun vielä kouluun saapuu innostava sijainen [...], alkaa harmaaseen todellisuuteen ilmaantua yllättäviä värejä.
Oiva Paloheimon Levottomaan lapsuuteen äiti-ikävän kuvauksena rinnastuva teos on sekä uskottava [romaani] teinipojan maailmasta että yllättävän syvällinen katsaus moniin suuriin kysymyksiin aina Jumalasta taiteeseen. [...] [L]ujaa iskeviä lauseita [...] kirja on tulvillaan."
Niilo Rantala, Kotimaa 11/25