Karri Kokko, HELSINGINKATU (2025)

”Stendhalin mukaan romaani on tietä pitkin kävelevä peili, miksei sitten Helsinginkatua.”


Modernin kirjallisuuden merkkiteoksiin kuuluva Punaista ja mustaa (Le rouge et le noir, 1830) antaa yhden lukemattomista herätteistä tälle uudelle romaanimuotoiselle tutkielmalle nykyajasta ja -kielestä. Helsinginkatu-kirjan minä sanoo heti alkuun saaneensa ajatuksen, jonka mukaan aika on kypsä romaanin kirjoittamiselle. Ja koska idea syntyy itäpäässä muuatta 2,1-kilometrista väylää, se nimetään kulkutiensä kunniaksi.

Karri Kokon esikoisromaani peilaa todellisuuksiaan avoimesti. Se kertoo koostuvansa päiväkirjasta, työpäiväkirjasta ja digiliitteistä. Ja se uumoilee kasvavansa johonkin kerronnalliselta tuntuvaan suuntaan.

Helsinginkatu on haukannut osia tekijänsä aiemmista hankkeista. Mutta se ottaa ne sisään uuteen kokonaisuuteen, johon kuuluu myös kaiken luoduksi tulevan pohdinta ja dialogiksi sukeutuva tulkinta. Liikkeellä on eräänlainen ro-ro-romaani, joka alinomaa lastaa ja purkaa tavaraa rullaustaan kadottamatta ja perille kaipaamatta.


”Kuten syntyjään napolilaiselle ystävälleni Helsinginkadulla tai niillä main totesin, tämä kielen epätarkkuusperiaate on itse asiassa se, mikä mahdollistaa kommunikaation. Jos kieli olisi täsmällistä ja sekä lähettäjä että vastaanottaja ymmärtäisivät viestin samalla tavalla, riittäisi kun jokainen asia nimettäisiin vain yhden ainoan kerran, koska epäselvyyttä ei sen jälkeen olisi.”


Karri Kokko on kuvataiteilijanakin tunnettu runoilija ja sana-artisti. Esikoisteoksen Uno Boy (1982/2012) lisäksi ntamo on julkaissut häneltä neljätoista kirjaa: Varjofinlandia (2005/2012), Avokyyhky, lattiaheroiini (2007), Vapaat kädet (2007/2012), Così fan tutte (2008), Mitä ehkä (2008), MMVII (2008), Sillat voitetaan kulkemalla (2009), Töllötin (2010), Das Leben der Anderen (2010), Toisaalta (2010/2012), Takaperin (2014), Retweeted (2016), Sanat vain roikkuvat ilmassa irrallaan (2018) ja Kehre (2020). Toimittajanakin kunnostautunut (mm. Parnasso) Kokko on myös kustantanut titteleitä Lyhyttavara-merkillään ja tuottanut kirjallista journaalia Jalokiviä & kiikareita (2023–).


”Olemme yhtä ja samaa elävää olentoa
ja tehty kaikesta mitä kieli on.
Arvailtavaksi jää onko ihminen mitä on
läpikotaisin vai pelkkä sana.”


Teokseen kuuluu digitaalinen kuvaliite. Romaanilla on myös oma bloginsa ja Spotify-soittolistansa hakusanalla ”Helsinginkatu”.


”Idea romaaniin tulee kuin salama kesäisen kirkkaalta taivaalta. Siinä minä kuljen Helsinginkatua pitkin Harjutorin kohdalla, kun saan päähäni ryhtyä kirjoittamaan romaania. Nimi: Helsinginkatu, mikäpä muukaan. Aihe: Elämä tässä ja nyt. Muoto: Monimediallinen kollaasi. Määritelmän keksin vasta myöhemmin, mutta ajatuksena useista erilaisista aineksista koostuva ei-narratiivi, ajankuva tai aikalaisromaani.”


"Taiteilijalle ominaisesti Helsinginkatu ei ole tavallinen juoniromaani."
Rami Nummi, Pointti 3/25

"Kokko innostui uudesta, instituutioista ja totunnaisista ilmaisumuodoista vapaasta kirjallisuudesta, jota julkaistiin verkossa.
Hän perusti useita runoblogeja, joista muodostui tulevan tuotannon siemen. Jos Kokko juhlikin viisikymppisiään vain yhden teoksen julkaisseena, jo entisenä kirjailijana, seitsemänkymppisenä hänellä on vähintään kolmekymmentäneljä kirjaa vyönsä alla.
Poikkeuksellinen luovuuden puhuri on inspiroiva kenelle tahansa vielä keski-ikäisenä kirjailijuudesta haaveilevalle.
Kirjallisuusinstituution muutoksesta kertoo, että Otavan julkaisemasta esikoisteoksesta julkaistiin Kokon mukaan enemmän arvioita kuin hänen koko myöhemmästä tuotannostaan yhteensä[..]. [...] Aikamme julkaisutulvassa tasokkaatkin marginaalijulkaisut muutamia poikkeuksia lukuun ottamatta vaietaan kuoliaaksi. [...] Helsinginkatu sekä kolmetoista hänen mittapuullaan perinteisempää runokirjaa yksiin kansiin kokoava Siinä ne nyt ovat [...] todistavat yhä kiihtyvästä kirjoittamisen ilosta, ja ovat täynnä kirjallisia eleitä, jollaisia voi tehdä vain kerran.
Helsinginkatu on eriparisista aineksista kokoon kyhätty epäonnistunut romaani, joka juuri siksi on innostavampi kuin kymmenen onnistunutta -- niitähän meillä riittää. [...] Helsinginkatu sisältää esimerkiksi tekijänsä pätevää analyysia aikalaisrunoudesta, kätketyn rakkaus- ja erotarinan sekä dialogimuotoisen kuvauksen runoilija Arthur Rimbaud'sta Kööpenhaminassa ja Tukholmassa. Tukholmaan kirja jää niin jumiin, että sillä on vaikeuksia päätyä takaisin alkupisteeseensä Helsinginkadulle.
Mutta mikään ei ole sitä miltä näyttää: kadun ruotsinkielisestä nimestä kertoja päättelee, että 'Helsinginkatu on oikeastaan Vantaankatu'. Nimi kun viittaa Helsingeen eli Helsingin maalaiskuntaan ja sitä edeltäneeseen pitäjään. [...]
Vaikka teosten ulkoiset muodot vaihtelevat ja niiden lukeminen on vuoroin uuvuttavaa, vuoroin inspiroivaa, yksi pysyy. Kokkoa lukemalla voi oppia, että kieli ei ensisijaisesti kuvaa, vaan luo todellisuutta."
Vesa Rantama, Helsinginkatu 17/i/26