Karri Kokko, SIINÄ NE NYT OVAT. KOOTTU RUNOUS (2025)

”En halunnut koottuja, jossa erilliset teokset julkaistaan perinteiseen tapaan aikajärjestyksessä yksissä kansissa. Sen sijaan alun perin itsenäiset teokset muodostavat ikään kuin yhden tasaveroisista osastoista koostuvan teoksen.”


Uno Boy (WSOY 1982/ntamo 2012) avasi uniikin runoilijanuran. Tekijän kirjat ovat sen jälkeen tulleet arvaamatonta tahtia ja aina ennustamattomassa muodossa. Hänen nimensä on jo vuosikymmeniä ollut suomen kielessä jotakuinkin samamerkityksinen kuin laatumääre ”kokeellinen” tai ”kokeileva”.

Siinä ne nyt ovat pakkaa 13 nimekettä yhdeksi kerralla luettavaksi teokseksi. Laajasta œuvresta jää pois tittelikaupalla luomuksia, kuten vaikkapa Sillat voitetaan kulkemalla (ntamo 2009), Käsialoja (Poesia 2020) ja Sana sanasta (Lyhyttavara 2022), puhumattakaan Das Leben der Anderenistä (ntamo 2010) ja Retweetedistä (ntamo 2016), sillä nyt keskitytään visuaalisten töiden sijaan kirjallisimpiin tuotoksiin. Helsinginkatu-esikoisromaaninsa (ntamo 2025) juuri tehtyään auteurin on aika esittää aikaansaannoksensa poeettana: saamme varhais- ja myöhäiskauden kirkkaan säetaiteen välissään käsin poimitut konseptualistiset helmet.

Karri Kokko tunnetaan monitahoisena kirjallisuusvaikuttajana. Hän on antanut tuntuvan panoksensa kulttuurielämän virvoitukseen niin Parnasson toimittajana kuin blogistina, esiintyjänä, somettajana, aseemikkona, kuva-artistina, keskustelijana, tukijana, kustantajana ja Jalokiviä & kiikareita -editorina. Kokon ansioksi voi lukea paljon taiteilijoiden ja tutkijoiden sekä muiden avaintahojen kiinnostuksesta toisiaan kohtaan ja keskinäisriippuvaisesta toimeliaisuudesta kirjallisilla kentillä viimeisen viiden vuosikymmenen aikana.

Mutta kuinka moni on lukenut Kokon runoja kaikessa leveydessään ja syvyydessään? Siinä ne nyt ovat kutsuu ottamaan selvää, miten sieltä ja täältä muistettu skeneaktivisti kirjoittaa. Kokon tapa ratkaista pakotteiden ja tekniikoiden suhteet vapaaseen ilmaisuun taikka välittää käsitteiden ja kokemusten hyökyä on ollut nautittavan muuntautumisvoimaista ja pysyvästi ravitsevaa. Ja tuskin on runoudenystävää, joka ei hätkähtäisi, kun paatunut proseduralisti etsiytyy herkimmilleen ja päästää stanzansa laulamaan.

Siinä ne nyt ovat kätkee Uno Boyn lisäksi sisäänsä kirjat Ilmaisin asiani (Ankkuri 2006), Vapaat kädet (poEsia & Kirja kerrallaan 2007/ntamo 2012), Toisaalta (poEsia & Kirja kerrallaan 2010/ntamo 2012), Varjofinlandia (poEsia & Kirja kerrallaan 2005/ntamo 2012), Avokyyhky, lattiaheroiini (ntamo 2007), Töllötin (ntamo 2010), Takaperin (ntamo 2014), Hänen lehmänsä (Lyhyttavara 2023), Kehre (ntamo 2020), Sana sanasta (Lyhyttavara 2023), Kaiken nähnyt merkki (Lyhyttavara 2022) ja Käsikirjoitus (Lyhyttavara 2023). Näihin kaikkiin saadaan tekijän antoisat jälkilauseet. Kokon sanoin tekstejä peukaloitiin koottaessa vähäisesti: ”Muutama kokonainen runo tai rivi sai lähteä. Yksityiskohtiin puutuin vain siellä täällä joko poeettisin tai typografisin perustein.”

Siinä ne nyt ovat.


"Viimeisen neljän vuosikymmenen aikana kirjoitettujen runojen ilmaisu on pelkkään vääntelytarkoitukseen pääosin liika sofistikoitunutta -- yhtä aikaa läpeensä itsetietoista ja -reflektiivistä, raa’an avointa ja spontaania sekä rakenteellisesti hienosyiseksi viimeisteltyä. 
Kokon runoilijanpolku näyttäytyy nykyperspektiivistä tarkasteltuna koko lailla poikkeuksellisena. Vuonna 1982 julkaistua esikoiskokoelmaa seurasi liki neljännesvuosisadan mittainen julkaisutauko. Vuonna 2005 uudelleenkäynnistynyttä lyyrikonuraa taas leimaa niin määrällisesti kuin laadullisestikin tiivis kirjoittaminen ja julkaiseminen.
[...] Siinä ne nyt ovat ei ole niinkään perinteiseen tapaan kronologisesti etenevä läpileikkaus urasta kuin teosten yhteisiä nimittäjiä jäsennyksessään hyödyntävä kriittinen editio -- ikään kuin yksi mahdollinen näkökulma, tulkinta tuotannosta.
Ratkaisu on erinomaisen onnistunut. Vuosilukujen tuijottamisen ja aikalaiskontekstien neuroottisen vahtaamisen sijaan lukijalle avautuu mahdollisuus lähestyä runoja runoina, kielenä ja kielen taiteena. 
[...] [K]okonaisuuden kruununjalokivenä näyttäytyy Kokon varmasti tunnetuin teos, vuonna 2005 ilmestynyt tekstikollaasi Varjofinlandia. Koottujen runojen laitoksen erityistiheässä ladonnassakin kahdenkymmenen sivun mittaan venyvä yksittäinen, katkeamaton proosakappale kronikoi 2000-luvun alun masennusta, ahdistusta, tuskaa ja addiktioita käsitteleviä blogikirjoituksia. Kokko runoilijana on koonnut anonyymeiksi jäävien kirjoittajien onnettomat, epätoivoiset lauseet pysäyttäväksi ajankuvaksi sosiaalista katas­trofia kohti ryskyvän talousihmeen digitaalis-henkisistä marginaaleista.
Messevä runolaitos päättyy Kokon itsensä huomautuksiin omista runoteoksistaan. Lukijan vapautta arvostavana kriitikkona olen itse usein karsastanut erilaisia tekijän koottuja selityksiä kaunokirjallisten julkaisujen osana. Kokon koottujen runojen kohdalla teoskohtaiset loppuhuomautukset ovat kuitenkin perusteltuja ja tervetulleita. Kielen ja kirjallisuuden ryteikköisillä metatasoilla samoava runoilmaisu edellyttää lukijaltaan usein poikkeuksellista perehtyneisyyttä, ja varsinkin monotonis-toisteisten muotoratkaisujensa äärellä myös sinnikkyyttä. Teosten kirjoittamista ohjanneiden taustaideoiden ja menetelmien avaaminen lukijalle on epäilemättä omiaan madaltamaan tutustumiskynnystä ”vaikean” runoilijan ehdottomasti tutustumisen väärtiin tuotantoon."
Miikka Laihinen, Turun Sanomat 12/i/26

"Kokko innostui uudesta, instituutioista ja totunnaisista ilmaisumuodoista vapaasta kirjallisuudesta, jota julkaistiin verkossa.
Hän perusti useita runoblogeja, joista muodostui tulevan tuotannon siemen. Jos Kokko juhlikin viisikymppisiään vain yhden teoksen julkaisseena, jo entisenä kirjailijana, seitsemänkymppisenä hänellä on vähintään kolmekymmentäneljä kirjaa vyönsä alla.
Poikkeuksellinen luovuuden puhuri on inspiroiva kenelle tahansa vielä keski-ikäisenä kirjailijuudesta haaveilevalle.
Kirjallisuusinstituution muutoksesta kertoo, että Otavan julkaisemasta esikoisteoksesta julkaistiin Kokon mukaan enemmän arvioita kuin hänen koko myöhemmästä tuotannostaan yhteensä[.] [...] Aikamme julkaisutulvassa tasokkaatkin marginaalijulkaisut muutamia poikkeuksia lukuun ottamatta vaietaan kuoliaaksi.
Esimerkiksi Varjofinlandiasta ei kritiikkejä julkaistu yhtäkään. [...] Helsinginkatu [ja] [...] Siinä ne nyt ovat [...] todistavat yhä kiihtyvästä kirjoittamisen ilosta, ja ovat täynnä kirjallisia eleitä, jollaisia voi tehdä vain kerran. [...]
Kokko oli jo viisitoista vuotta sitten ehtinyt kokeilla [...] melkein kaikkia [uuden runon moninaisia keinoja] -- ja luoda päälle tukun uusia. [...] Hän on [...] romanttinen herkkis, joka tekee joko kätkettyjä tai aivan avoimia rakkausrunoja. [...]
Uusin runoteos Käsikirjoitus (2023) näyttää [...] jälleen uutta, monikielistä ja abstraktia suuntaa Kokon runouteen. Paikoin se tuo mieleen jopa edesmenneen Hannu Helinin (1944--2015) hurjan vyörytyksen[.] [...] Kokko [...] on enemmän romanttinen herkkis, joka tekee joko kätkettyjä tai aivan avoimia rakkausrunoja.
Vaikka teosten ulkoiset muodot vaihtelevat ja niiden lukeminen on vuoroin uuvuttavaa, vuoroin inspiroivaa, yksi pysyy. Kokkoa lukemalla voi oppia, että kieli ei ensisijaisesti kuvaa, vaan luo todellisuutta."
Vesa Rantama, Helsingin Sanomat 17/i/26