Federico García Lorca, MUSTALAISROMANSSEJA (1928/2009)

Mustalaisromansseja ja kaksi runodialogia sisältää Federico García Lorcan (1898--1936) runoteoksen Romancero Gitano (1928) kahdeksantoista kertovaa runoa sekä kaksi vuoropuhelumuotoista runoa samana vuonna ilmestyneestä kokoelmasta Poema de cante jondo (Runoelma syvästä laulusta). Nämä Lorcan tunnetuimpiin, tutkituimpiin ja rakastetuimpiin kuuluvat runot julkaistaan Katri Kaarnialan uutena, mitallisena suomennoksena. Niteen päättää suomentajan asiantunteva ja informatiivinen jälkisana.

Lähdettyään opiskelemaan Madridiin granadalainen Lorca solahti yliopiston helmassa kukoistavaan taiteilijapiiriin. Tutuiksi tulivat 20-luvun kaikkea luovaa toimintaa ehdollistavat ismit ja sellaiset maailmantähdet kuin Luis Buñuel ja Salvador Dalí. Heidän rinnallaan muistetaan nykyään myös lyyrikko-dramatisti Lorca.

"Kahdeksantavuisten säkeiden varaan rakentuva romanssimitta taipuu Lorcan käsissä suurten tunteiden kertovaksi runoudeksi. Rakkaus, kuolema, intohimo ja lorcamaisen pisteliäs huumori saavat aihetason kehyksensä Andalusian romanikulttuurista.
[...]
Kiinnostavia ja lukukerrasta toiseen tenhoavia Lorcan romansseista tekee kertovan ja kuvallisen tekstiaineksen lomittainen ja monikerroksinen suhde. Samalla, kun valtaosasta teoksen runoja on hahmotettavissa jonkin sortin selkeä kertomus, tempovat villit ja monitulkintaiset kuvat tekstiä yllätyksellisiin suuntiin. Vaikka romanssi teoksen nimessä viittaakin ensisijaisesti käytettyyn runomittaan, puhuu Lorcan lyriikka yhtä kaikki ikiaikaisen romanttisesti tunteen palavan puhtauden ja elämän ronskin värikylläisyyden puolesta.
[...]
Romancero Gitano on [...] tiivis ja kiihkeä paketti [...]
Runot ja lyyriset dialogit suomentanut Katri Kaarniala on kirjoittanut kokoelmaan laajan ja syvällistä perehtyneisyyttä henkivän jälkisanan. [...]
Uusi käännös itsessään on tervetullut lisä Lorcan runouden ystäville. Siinä, missä Kirsi Kunnaksen vuoden 1999 suomennos painottaa runokielen soinnillisia piirteitä, nostaa Kaarnialan käännös etualalle romanssimuodon mitallisuuden. Versiot tukevat toisiaan tarjoten kaksi erilaista näkökulmaa yhden 1900-luvun rakastetuimman eurooppalaisrunoilijan tuotantoon."
Miikka Laihinen, Turun Sanomat

"Rohkea ja ennakkoluuloton [kääntäjä]debyytti."
Harri Nordell, Helsingin Sanomat

"Andalusialaisen runoilijan Federico García Lorcan mukaan duende on se mystinen käsite, joka kuvaa flamencon, espanjalaisen kansankulttuurin tanssi- ja lauluperinteen maagista, syvintä ja kiihkeintä olemusta parhaimmillaan.
Lorca (1898--1938) oli taustaltaan etuoikeutettu ja yläluokkainen, mutta hänestä tuli opiskeluaikoinaan vasemmistolainen ja surrealisti. Espanjan sisällisodassa hän joutui oikeistoterroristin surmaamaksi ja hänestä tuli marttyyri.
Monissa runoissaan Lorca kuvasi väkivaltaista kuolemaa, sen ympärillä vellovaa täyteläistä ja tiheän aggressiivista ilmapiiriä.
Lorcan runouden kaikupohja oli duenden maanläheinen ja kansanomainen filosofia, väkevien ja alkuvoimaisten kuvien, intensiivisesti koettujen flamencon rytmien kiihkeä tempo ja palo -- sen tuottama runouden viilto ja leikkauspiste ihmissydämessä.
Käänteentekevässä kokoelmassaan Mustalaisromansseja (1928) Lorca luo mustalaiskulttuurin välityksellä eräänlaista oman runoutensa mytologiaa, oman tunnistettavan kielensä verenkäyntiä.
Lorcan runouden dramaturgian ytimessä ovat voimakkaat surrealistiset kuvat, väkivallan ja hellyyden motiivit, uskonnon ja mytologian kertomukset, elämän alitajuisista voimavirroista ja kohtalon nopeista käänteistä, eräänlaisista symbolisista ennuskuvista, jotka etsivät toteutumistaan.
Dialogi runouden ja draaman välillä oli Lorcan luovuuden keskeisiä jännitteitä. Katri Kaarnialan suomentamassa teoksessa on mustalaisromanssien lisäksi kaksi runodialogia, jotka ilmentävät hyvin Lorcan myöhempiä pyrkimyksiä dramaatikkona.
Surrealismi on aina lähellä sekä lyyrikkoa että dramaatikkoa: '...Pikarit pirstoutuvat neitosen kirkaisusta...'"
Hannu Waarala, Keskisuomalainen