Leo Tolstoi & Pasi Lampela, ANNA KARENINA (2026)

”Minulla oli niin hauskaa siellä juhlissa, hukkasin itseni aivan täydellisesti[.]”
Anna


Keisarillisella Venäjällä on levotonta. ”Lehtiä, kirjallisuutta, yliopistoja kontrolloidaan, ihmisiä pidätetään…”, tiivistää sivuhenkilö Nikolai. Hän näyttää kärsivän henkilökohtaisesti kansalaisyhteiskunnan rapautumisesta, kuolee sitä mukaa kuin valmiiksi heikoilla ollut vapauskin. Liberaaleilla uudistuksillaan valtakautensa aloittanut Aleksanteri II kiristää komentoa Turkin sodan puhjetessa, vastustuksen noustessa ja salamurhan uhatessa.

Epävapaissakin oloissa rakastutaan. Anna Karenina on mennyt naimisiin ja saanut lapsen pikemmin vakauden ja velvollisuuden takia kuin sydämensä palosta. Sitäkin intohimoisemmin hän heittäytyy suhteeseen kreivi Vronskin kanssa ja joutuu loppuelämänsä kestävään pyörteeseen. Heidän romanssinsa heijastaa autoritaarisen maan tuskaa ja taantumusta, kaipuuta parempaan.

Leo (ven. Lev) Tolstoin (1828--1910) moderni klassikkoromaani kertoo Annan veljen näkökulmasta muutamien ihmisten kohtaloista 1870-luvun Pietarissa ja Moskovassa. Monien muiden tekijänsä luomusten tapaan se tutkii inhimillisen onnen mahdollisuuksia yhteiskunnallisesti kiperissä tilanteissa. Teos on kuin luotu näyttämölle.


”Naisilta odotetaan niin kummallisia asioita.”
Anna


Pasi Lampelan käsittelyssä siitä tulee ennen kaikkea Annan draamaa. Aviovaimon ja äidin kokemus, asema, tunnot, ajatukset ja kamppailu ovat kaiken keskipisteessä. Lampela toteaa Jälkisanoissaan halunneensa rakkaustarinan uuteen tulemiseen mukaan ”hyytävän tunnistettavan yhteiskunnallisen kontekstin”, onhan valtapolitiikassa ympärillämme pahaenteisiä kaikuja menneisyydestä. Samalla Anna Karenina kysyy perustavia eksistentiaalisia kysymyksiä: ”Elämmekö todella omaa elämäämme?”

Tolstoi oli aloittanut kirjailijana 1850-luvulla ja noussut maailmanmaineeseen vuosiin 1805--1810 sijoittuvalla suurromaanillaan Sota ja rauha(Vojna i mir, 1865--1869) (ntamo 201). Loputtomasti puhuva ja pohdiskeleva opus kertoi Ranskan armeijan hyökkäyksestä Venäjälle ja tämän tapahtumasarjan vaikutuksista laajaan joukkoon henkilöitä. Anna Karenina taas tarkastelee ihmisiä Tolstoin nykyajassa ja tuntuu edelleen hämmästyttävän todelliselta.

Näytelmäkirjailija-ohjaaja Pasi Lampela on kuulunut suomalaisten teatterintekijöiden keskeisiin nimiin 90-luvun lopulta alkaen. Teatteri Jurkalle tehty Kuolemaani saakka (1999) sai kiittävät arvostelut. Sittemmin on nähty esimerkiksi Aurora (2002, Espoon kaupunginteatteri), Viattomuuden loppu (2003, Helsingin kaupunginteatteri), Hotelli (2004, Lappeenrannan kaupunginteatteri), Nollaneljäviisi (2006, Tampereen Työväen Teatteri) sekä niin Granada ja Sammakkokuningas (2017 & 2019, Kansallisteatteri) kuin myös Kunnia (2022, Turun kaupunginteatteri), Selli (2023, Teatteri Jurkka) ja Laura (2024 & 2025, Jyväskylän kaupunginteatteri & Kansallisteatteri). Willensaunassa ensi-iltansa syksyllä 2015 saanut Nyt kun olet minun ilmestyi samalla ntamo-kirjana, kuten myös Turun kaupunginteatterissa 2025 kiitosta saanut Päällikkö. Lahden kaupunginteatterille 2021 syntynyt Sota ja rauha -sovitus saa nyt jatkoa Anna Kareninasta. Kirjoittamansa tai dramatisoimansa kappaleet -- mukaan lukien Tolstoi-tulkintansa -- tekijä on tyypillisesti myös ohjannut itse. Arvostettujen teatteriteosten lisäksi Lampela on kirjoittanut eteväksi kehuttua suoraa sanaa. Novellikokoelmalla Hellekausi (WSOY 2007) alkanut prosaistin ura on jatkunut viidellä muulla teoksella, joista viimeisimmät ovat romaanit Kehä (WSOY 2017) ja Luottomies (Like 2020). Lampela on myös käsikirjoittanut tv-sarjoja Kylmäverisesti sinun ja Virta sekä ohjannut kymmeniä muiden kirjoittamia näytelmiä eri teattereissa. Ks. myös: https://www.dramacorner.fi/fi/naytelmat-ja-kirjailijat/kirjailija/lampela-pasi/esittely Yhdessä Virpi Rautsialan kanssa koottu muhkea toimite Murroskausi (ntamo 2022) on ohittamatonta luettavaa tämän päivän teatterintekijöiden taustasta ja arjesta.

Lampelan Anna Kareninassa alun perinkin veitsen terällä oleva rakkaus kulkee päin rakastajien pahimpia aavistuksia. Mahtava romaani vain kasvaa voimassaan näyttämöllä ja näytelmäkirjana.


”Tarvitsin elämää, todellista elämää.”
Anna