Jaakko Numminen, KURAATTORIN MUISTELMAT (2026)

”Kansakuntaa leimasi eräänlainen syvempi yhteisöllisyys monista sisäpoliittisista erimielisyyksistä huolimatta.”


50-lukua muisteltaessa ei aina havahduta aikakauden yleisen luonteen pohtimiseen. Tässä memoaarissa sellainen pohdiskelu on vähintäänkin pinnan alla koko ajan käynnissä. Kun toinen maailmansota päättyy ja kylmä sota alkaa, kansakunta kamppailee olemassaolostaan tavalla, joka riitaisuudessaankin nojaa joihinkin yhteisyyden kokemuksiin ja käytäntöihin.

Pohjanmaalla 1928 syntynyt Jaakko Numminen muistetaan etenkin pitkäaikaisena (1973--1994) opetusministeriön kansliapäällikkönä ja kulttuuripoliittisena vaikuttajana. Hän valmistui ylioppilaaksi Vaasan lyseosta 1947 ja filosofian kandidaatiksi Helsingin yliopistosta 1951. Suomen ja Skandinavian historiaa pääaineenaan lukenut Numminen teki pro gradunsa 1880-luvun liberaaleista ja toisen mokoman yleisen historian puolella vuoden 1908 Itämeren sopimuksesta. Tutkijanuran sijaan kutsuivat muut yhteiskunnalliset tehtävät, mutta syntyi kuitenkin massiivinen Suomen nuorisoseuraliikkeen historia (1961 & 2011). Numminen myös julkaisi vuosiin 1962–2019 ajoittuvan vankan elämäkerrallisen teoksen Sivistys-Suomen synty 1–2 (2020) ja antoi lokakuussa 2021 ikimuistoisen skarpin tv-haastattelun sarjaan Itse asiassa kuultuna.

Konkari halusi myös ehdottomasti palata erillisessä teoksessa rakkaalle 50-luvulleen. Käsikirjoitus valmistuikin jouluksi 2021 ja uutena versiona juhannukseksi 2022. Sitten hanke valitettavasti katkesi tekijän kohtalokkaaksi osoittautuneen sairastumisen vuoksi: Jaakko Numminen kuoli 19. syyskuuta 2022. Kirjaa ei ollut ehditty saattaa valmiiksi ja niin sen viimeistelyn kuin julkaisemisen näkymät olivat epäselvät. Lopulta päätettiin, että Kuraattorin muistelmat tulee viedä maaliin ja saattaa päivänvaloon. Skripti on toimitettu uskollisesti alkuperäistä kunnioittaen ja kuvitettu Nummisen toiveiden suuntaisesti eli runsaasti ja monipuolisesti yleistä ja henkilökohtaista yhdistellen.

Teoksessa korostuu ennen muuta kaksi pääasiaa. 50-luku oli nuoren ylioppilaan ja verkostoitujan silmissä yhtäältä hartaan perinteenvaalinnan ja lähes rajattoman tulevaisuudenuskon aikaa ja toisaalta välttämättömäksi koetun ja enimmäkseen avoimesti käydyn poliittisen kamppailun vuosikymmen. Niinpä Numminen yhtä lailla eläytyy osakunta- ja promootiotraditioiden sekä kotiseuturetkien intoon kuin myös kommunismin vastaisen toiminnan paloon esimerkiksi Vapauden Akateemisen Liiton (1950--1968) ja Suomalaisen Yhteiskunnan Tuki -säätiön (1952--) piirissä.

Kuitenkin näiden rinnalle ja saman tien ohi ja yli kohoaa kuvaus historioitsijan oman ajattelun varttumisesta ja kypsymisestä. Nummisen lähtökohdat olivat oikeistolaisen isän aateperinnössä, mutta jo varhain saadut muutkin herätteet ohjasivat nuorta aikuista liberaalin keskustalaisuuden tietä ymmärtämään kekkoslaisen puolueettomuuspolitiikan paremmuutta verrattuna moniin vitivalkoista tai tummanpuhuvaa ideologiaa ajaneisiin pohjalaisiin (tai ei-pohjalaisiin). Hän katsookin, että ristiretki äärivasemmistolaisuutta vastaan oli laajaa kannatusta nauttinut kansallinen hanke, jonka yksi merkittävä osa oli tunnustus ja arvonanto tannerilaiselle sosiaalidemokratialle. Valitettavasti näistä herkullisista kysymyksistä ei ehditty Nummisen kanssa juuri keskustella, joten emme tiedä, miten hän olisi kenties vielä tarkentanut ja laajentanut puntarointiaan 50-luvun ytimestä ja sanomasta 2020-luvulle. Yhtä kaikki Kuraattorin muistelmat johdattaa loitolle yksioikoisista julistuksista kohti mutkikkaiden asetelmien tutkailua.

Kirjan kohokohtiin kuuluvat pikantti muistelus Suomen ensimmäisen presidentin K. J. Ståhlbergin haastattelemisesta 1951 ja selostus vetovastuusta uuden valtionpäämiehen Urho Kekkosen vaalitoimikunnassa 1961--1962. Näiden väliin jännittyy aika, joka viettyi esimerkiksi yliopistopolitiikassa, järjestötehtävissä ja pohjoismaisen kesäyliopiston tunnelmissa. Erikoisen lämpimästi Numminen kirjoittaa vaimostaan Maija Nummisesta, jonka kanssa hän avioitui 1957 ja saattoi tehdä yhteistöitä ennen kaikkea ensyklopedisteina. Puolison menetys maaliskuussa 2022 johti Muistelmat-teoshankkeenkin katkeamiseen ennen viimeistä pinnistystä kirjan edistämiseksi. Siinä käsitellään myös Historiallinen Aikakauskirja -toimitussihteeriys ja Kronos-järjestön perustaminen.

Muistelmien nimi juontuu Nummisen pestistä Etelä-Pohjalaisen Osakunnan kuraattorina 1951--1954. Ei tarvitse liikaa ihmetellä, miksi hän halusi sanan kirjan pääotsikkoon ilmentämään jotakin paljon laajempaa ja syvempää. Roomalaisilla keskusvallan nimittämät curator-virkahenkilöt vastasivat merkittävistä tehtävistä yhteiskunnallisen elämän ja kulttuurin eri lohkoilla. Latinan curare merkitsi huolehtimista, vaalimista, valmistamista, valvomista, hoitamista ja parantamista, niin ikään virkistämistä, moninaista huolen- ja hyvänäpitoa siis, toisinaan myös toteuttamista ja johtamista, komentamistakin. Kääntäen: laaja-alainen oli myös osakuntakuraattorin vakanssi, joka ennen Nummista oli EPO:ssa uskottu esimerkiksi J. V. Snellmanille ja Fredrik Cygnaeukselle. Nuori kandidaatti otti sen vakavasti kuratoiden parhaansa mukaan opiskelijuuksia sekä siinä sivussa itseään ja maailmansodasta toipuvaa kansakuntaa sukeutuen vähitellen sellaiseksi monitaitajaksi, jonka palveluksia tarvittiin myöhemmin toisaalla, alkaen valtioneuvoston kanslian alaisesta valtakunnansuunnittelutoimistosta (1956--1973) 60-luvulla ja jatkuen esimerkiksi peruskoulu-uudistuksessa.

Jaakko Nummisen kirja henkii sulavassa ilmaisussaan eräitä 50-lukulaisuuden kauneimmista puolista. Se kuvastaa luottavaista elämänasennetta ja tietoon varaavaa otetta kammottavien tuhotöiden jälkeisessä maailmassa ja uusien mullistusten keskellä. Samalla se on todistusvoimainen esitys suku-, vertais- ja aateverkostojen merkityksestä omaa paikkaansa hakevalle kansalaiselle.