Lars Hulden, KAJAANINLINNA 1636 (2010/2026)

”Suuret linjat piirtyvät esiin
yksityiskohtien paljoudesta,
tuhannesta sattumuksesta hahmottuu
yksi tapahtuma.”


Aivan kuka tahansa ei ole päätynyt vangiksi Kajaaniin 1600-luvun alussa valmistuneeseen linnaan. Näytelmiäkin kirjoittanut historioitsija Johannes Messenius (1579/80--1636) toimi lain- ja valtio-opin professorina Uppsalassa 1609--1613, kunnes joutui maanpetturuudesta tuomittuna viettämään vuodet 1616--1635 kaukana kotoa kainuulaisessa västningissä läheisten Ämmä- ja Koivukoskien pauhua kuunnellen. Hänen oltavansa kivisessä säilössä olivat huomattavasti tilavammat ja muutenkin inhimillisemmät kuin runoilijana muistetulla vankitoverilla Lars Wivalliuksella (1605--1669), joka aateliseksi tekeydyttyään oli menettänyt vapautensa ja virui nöyryytettynä huijarina pikkuruisessa kylmässä tyrmässä 1634--1641.

Suomenruotsalainen kirjailija Lars Huldén (1926--2016) tunnettiin niin Helsingin yliopiston pohjoismaisten kielten professorina (1964--1989) kuin Dräpa näckenillään (1958) debytoineena ja laajan kaunokirjallisen tuotannon luoneena sanataiteilijana. Myöhäinen omakustanne Kajaneborg 1636 syntyi lähes tilaustyöluonteisena runoelmana, kun hänet kutsuttiin perinteisen kulttuuritapahtuman vieraaksi kesällä 2010. Sen teksteissä Huldén osoittaa täysimääräisesti niin tutkija- kuin poeettaluonteensa, kun vuoroin Messenius, vuoroin Wivallius pääsevät tilittämään rangaistun tuntojaan: säkeissä kaikuvat miesten tosiasialliset tekemiset ja julkaisut, kuten historiografin Kajaaninlinnassa syntynyt Scondia illustrata (julk. 1700) ja seikkailijan vapauduttuaan luomat ”Klage-Wijsa” ja ”Ack, Libertas”.

Kokonaisuus leikittelee roolirunotekniikalla mutta ottaa myös vaivatta etäisyyttä persoonistaan ja kasvaa toteavaa kokemuksellisuuttaan menettämättä historianfilosofiseksi ja eksistentiaaliseksi pohdinnaksi ihmisen osasta. Huldén ottaa kaiken irti karaktääriensä erilaisista habituksista mutta näyttää painottavan vähemmän näiden mieskohtaista kärsimystä ja tuntuu panostavan lopulta eniten oman linnansa pystyttämiseen ja purkamiseen. Kajaaniin harkittiin venäläisten 1716 tekemien tuhoisien räjäytysten jälkeen etenkin 1890-luvulla mittavia jälleenrakennustoimia restaurointiarkkitehti Jac. Ahrenbergin (1847--1914) piirustusten pohjalta, mutta monumentti säilyi jäännekohteena, joka kunnostettiin viimeksi 2001--2008 kaikkien raunioromantikkojen ja XVII vuosisadan harrastajien iloksi. Huldénin käsissä Cajaneborgin vallit ja muurit vähintäänkin kaksinkertaistuvat merkitsevyydessään, samalla kun hänen säkeensä pääsevät täyteen lentoon Kajaaninjoen dramaattisissa koskimaisemissa.


”Minä joka olen uhmannut kokonaisen maanosan
pyörteitä istun täällä.”


Kajaanin Runoviikon täyttäessä 50 vuotta Kajaaninlinna 1636 puhuu viimein myös finskaa. Suomentajat Tuomo Holopainen ja Jaakko Salemaa ovat aiemmin kääntäneet saksalais-brittiläiseltä W. G. Sebaldilta (1944--2001) runovalikoiman Yli maan ja veden (Artemisia 2022) kiitetyin tuloksin (”teos on kauttaaltaan esimerkillisen tarkkaa työtä ja selkeää suomea” / Vesa Rantama Helsingin Sanomat 12/iii/23). Salemaa on eläkkeellä oleva kirjastonhoitaja, Holopainen taas äänityön ja musiikin moniammattilainen.


”Runo joka on pelkkiä sanoja
ei yllä perille. Sävelet puhuvat
enemmän kuin sanat. Paljon enemmän.”


"[K]uuluu Huldénin vähemmän tunnettuihin teoksiin. Alkuperäisteos ilmestyi varsin vaatimattomana omakustanteena. Kyseessä on kuitenkin tärkeä osa runoilijan tuotantoa. [...] Omassa lukukokemuksessani teoksen keskeisimmiksi teemoiksi nousivat pohdinta identiteetin ja historian suhteellisuudesta. Runoilija sai tuomion, koska hän esiintyi vapaaherra Erik Gyllenstjernana. Niin kauan kuin ihmiset uskoivat Wivalliuksen olevan Gyllenstjerna häntä arvostettiin ja hän sai avioitua varakkaan miehen tyttären kanssa. Kun alkuperäinen henkilöllisuus paljastui, sama henkilö olikin nyt rikollinen ja avioliitto mitätön. Kysymys kuuluu, kuka saa määritellä ihmisen identiteetin ja miten toisten arvostus määräytyy? Vanki pohtii: 'Mitä sillä on väliä, mikä/ rakastettu on nimeltään? Eihän/ nimiä rakasteta?'
Kokonaan toisen tyyppinen, mutta ei vähemmän merkittävä on kysymys menneisyyden hallintaan liittyvästä vallankäytöstä ja ihmisten sokaistumisesta 'oikealle' historialle. Messenius haaveilee: 'saan mahdollisuuden jäljittää/ sukukuntien alkuperän,/ ei nyt aivan maailman luomisesta lähtien,/ mutta aina Nooasta ja hänen pojistaan alkaen' ja Wivallius ihmettelee: 'Mistä tuo halu omistaa historia,/ olipa se miten perätön tahansa'.
Huldén on aikaisemminkin kirjoittanut kokoelmia, joiden aiheena ja puhujina ovat historialliset henkilöt, kuten Runeberg ja Bellman. Kajaaninlinna nousee omissa silmissäni näiden aikaisempien historiallisten runoelmien yläpuolelle kokonaisteoksena, josta yksittäiset runot eivät ole helposti irrotettavissa. Tutkijana Huldén tunsi molempien päähenkilöidensä historian, tuotannon ja tyylin, jota hän sisällytti tekstiinsä. Huldenin taitavuudesta runoilijana kertoo se, että historialliset lainaukset eivät millään tavalla paista läpi tekstistä tai häiritse sen kirjallista asua nykyrunoutena.
Luin Kajaaninlinnan suomennoksen rinnalla myös alkuperäisteoksen. Holopainen ja Salemaa ovat tavoittaneet hyvin sekä runojen sisällön että rytmin. Lisähaasteen suomentajille on tuonut se, että Huldén vaihtaa välillä tyyliä ja kirjoittaa historiallisia runoja runoelman sisälle. Vaikka pääosa teoksesta on vapaata mittaa, on mukana myös Sapfon, Alkaioksen ja distikonin runomittojen mukaan laaditut Wivalliuksen kokeilut. Tässä osiossa Huldén viittaa myös omaan aikaisempaan tuotantoonsa, sillä  'Distikoneja odottamisesta' on alkujaan kirjoitettu lavalle ja julkaistu nimellä 'Sång om väntan' teoksessa Sånger för scen och kabare (2002).
Ntamon kustantama suomennos on tyylikkäästi taitettu ja runsaasti kuvitettu. Suomentajat ovat tehneet varsinaisen teoksen kääntämisen ohella perusteellista tutkijan työtä varustaessaan kirjan jälkisanoilla ja yksityiskohtaisilla selityksillä, jotka avaavat runojen historiallista taustaa. Ylen ruotsinkielinen radioteatteri esitti Kajaneborgin Janina Janssonin dramatisoimana ja ohjaamana vuonna 2012. Teos käykin oivallisesti sovitettavaksi ja esitettäväksi -- vaikkapa Kajaaninlinnan raunioilla."
Eemeli Hakoköngäs, Kulttuuritoimitus 4/vi/26