Juha Hurme, EINO (2025)

”Jos hyvä voittaa Einon, niin tulee Einosta suuri mies, jos paha, niin suuri lurjus.”


Repliikki kuullaan Einon tädin Olga Kyreniuksen suusta. Suomi oli lokakuussa 1905 siirtymässä yhdessä rytäkässä modernin ja demokraattisen yhteiskunnan oloihin suurlakon kiihkeän tapahtumakulun ja kamppailun myötä. Protestit johtivat Venäjän imperiumin suuriruhtinaskuntaansa kohdistaman komennon väljentymiseen, uudenaikaisten poliittisten puolueiden syntyyn ja maailmanlaajuisessa tarkastelussa historiallisen edistyksellisen kansanedustuslaitoksen aikaan yleisine ja yhtäläisine äänioikeuksineen.

Vaan mitä puuhasi tuolloin nuori Eino Leino (1878--1926)? Hän oli debytoinut runoilijana 1896, dramaatikkona 1900, tietokirjailijana 1902 ja prosaistina 1903 sekä osoittanut jo kyntensä niin lehtimiehenä ja kriitikkona kuin myös suomentajana kääntämällä yhtä lailla Topeliusta kuin Runebergiä. Esikoisrunokirjaa oli nopeaan tahtiin seurannut jo peräti 12 muuta kokoelmaa, niiden joukossa Helkavirsiä (1903/ntamo 2012). Romaaneja saatiin vielä vähän aikaa odottaa, mutta suoraa sanaa ja draamaa oli läpimurron jälkeen julkaistu lisää, vimmaisesta journalismista puhumattakaan. Ajankohtainen oli peräti viiden näyttämökappaleen sarja otsikkonaan Naamioita I (Otava 1905): siihen lukeutuivat kokeilevat spektaakkelit Väinämöisen kosinta, Hiiden miekka, Pentti Pääkkönen, Lydian kuningas ja Meiram.

Juha Hurmeen uuden näytelmän Einon yhtenä riemukkaana ulottuvuutena on toteuttaa kohtauksia näistä luomuksista osana ilmavaa omaa itseään. L. Onerva, Aarni Kouta, Freya Schoultz ja Olga-täti laittavat vauhtiin niin Lydian kuningas -haaremikuvaelman kuin Pääkkönen-maailmantuskailun. Ne eivät ole hääppöisiä, mutta ollaan liikkeellä jonnekin parempaan niin kirjailijuudessa kuin kansakunnuudessa.

Mukana suurlakkoaikalaisten touhuissa vaikuttaa myöhempien aikojen teatterikriitikko Elisabeth Nordgren. Hän on hetkittäin kalana vedessä ja ajoittain outona lintuna, kun Onerva vaikuttaa jo Onervalta ja Leino yrittää tulla Leinoksi muun muassa Onervalta pihistämällä. Ja tuleehan hän, ainakin jos uskotaan hänen uskollista aseenkantajaansa Koutaa (1884--1924, joka fanittaa maestroa pidäkkeittä ja jonka esikoisteosta Tulijoutsenta päästään ällistelemään ja lempeästi nokittelemaan.

Koko ajan on meneillään intohimoinen aatekeskustelu sekä ajattelun ja ilmaisun tinkimätön uusiminen. Ollaan moderneja, vaikka maa ei järin moderni olekaan. Jos Leino potee Onervan hänessä diagnosoimaa ”tyhjyyden kammoa”, sitä täytetään yksissä tuumin kaikella mahdollisella naamiohuveista joogaamiseen. Mitä sanoo samana vuonna vihitty puoliso, kielenkääntäjä Schoultz?


”Minun on vaikea vihata tuollaista miestä. Mutta kyllä se mahdollista on.”


Yhdenpäivännäytelmä saa kantaesityksensä tekijän ja Katti Taavitsaisen yhteisohjauksena Kajaan kaupunginteatterissa huhtikuussa 2026. Yhtä iloisena ja oivaltavana uutuusteos tuo mieleen esimerkiksi Hurmeen Kivi-seikkailun Making of Lean (ntamo 2018). Häneltä on julkaistu myös näytelmäkirjat Jumalainen näytelmä (2022), Rehu-Virtanen (2019), Lemminkäinen (2018), Töppöhörö (2016), Muuttomiehet (2015) Suomalaisten puolustus (2014), Maailmankaikkeus (2014) ja Europaeus (2014) sekä Jälkisanat teoksissa Matthias Salamnius, Ilo-Laulu Jesuxesta (1690/2024) ja Volter Kilpi, Pitäjän pienempiä (1934/2017) ynnä teksti ”Pyölniittu” teoksessa Suo, kuokka ja diversiteetti (2018).


Lisälukeminen
L. Onerva, Eino Leino. Runoilija ja ihminen (1932). Otava, Helsinki 1979.


"Hurme kuvailee Leinoa äärimmäisen luovaksi ja tuotteliaaksi, mikä tekee hänestä ainutlaatuisen. [...] Hurme on tehnyt näytelmästä komedian. Hänen mukaansa se on ainoa tapa, jolla käsittelee maailmaa, myös surullisia kohtaloita. Hurme myös halusi tehdä näytelmän nuorista, jotka lukevat kuin hullut. 'Tuntui hauskalta tehdä näytelmä sadan vuoden takaisesta hetkestä, jolloin luku- ja kirjoitustaito oli seksikkäintä ikinä ja vanhemmat olivat huolissaan, kun lapset lukivat liikaa.'"
Tiia Korhonen, Yle.fi 11/iv/26


"Näytelmän tapahtuma-aika on yksi päivä, 30. lokakuuta suurlakon vuonna 1905. Se oli Hurmeesta hyvä näköalapaikka viime vuosisadan alun aatteellisiin mullistuksiin. [...]  Yhdessä toisen ohjaajan KM Taavitsaisen ja työryhmän kanssa Hurme tahtoi 'keikauttaa Leinon läheistensä sekaan'. [...] Hurmeen mukaan Leino kuitenkin arvosti naispuolisia kollegojaan ja rakastui usein juuri lahjakkuuteen heissä. 'Nostamalla Leinon elämän naisia myös tasapainotamme sitä suurta historiallista vääristymää, että edelleen puhutaan pääasiassa suurmiehistä.' [...] Hurmeen mukaan Leino seurasi koko ajan sitä, mitä ulkomailla tapahtuu, ja matkusti aina rahatilanteen salliessa ulkomaille. Veljensä Karisimirin kanssa hän perusti kulttuurijulkaisun Nykyaika, jonka esitteli suomalaisille uutta eurooppalaista korkeakulttuuria. [...] Klassikoiden kääntämistä Leino nimitti Hurmeen mukaan maanpuolustustyöksi. Hän käänsi niitä ruotsista, ranskasta, saksasta, italiasta, tanskasta ja norjasta. 'Leino ajatteli, että käännöstyöt auttaisivat entistä useampia ymmärtämään sitä eurooppalaista kulttuuria, johon kuulumme.' Liian vähälle huomiolle on jäänyt myös Leinon tuotanto näytelmäkirjailijana, prosaistina ja journalistina', Hurme sanoo."
Kristiina Sarasti, Helsingin Sanomat 13/iv/26