Hilda Käkikoski, PÄIVÄ VERONASSA JA VIIKKO VENETSIASSA (1909/2012)

"Iloisessa päiväpaisteessa kiiti höyryhepo vasta kylvetyiltä Baijerin pelloilta Tyrolin alppiseutuun. [...] Tavarat kannettiin uusiin vaunuihin, sisälle astui uusi konduktööri, mustapartainen mies, jonka puheesta emme ymmärtäneet kuin kaksi sanaa: Signorina ja biglietti."

Tämä Euroopan-reilaus tehtiin 1904. Matkasta pidettiin ensin nuorisolle esitelmät ja laadittiin sitten niihin pohjautuva kirja, johon lisättiin selostusta veronalaisesta ja venetsialaisesta taidehistoriasta. Eläväinen kuvaus suomalaisten kokemuksista saapasmaassa on innostunutta ja tuoretta luettavaa.

Hilda Käkikoski (aik. Sjöström) (1864--1912) syntyi Lapinjärvellä, valmistui 1888 opettajaksi ja toimi pedagogina Helsingin Suomalaisessa Yhteiskoulussa ja Helsingin Suomalaisessa tyttökoulussa. Hän oli aktiivinen Suomen Naisyhdistyksessä niin luennoitsijana kuin kääntäjänä. Käkikoski valittiin 1907 eduskuntaan, jossa hän vaikutti esimerkiksi kouluruokailun järjestämiseen. Vanhasuomalainen poliitikko oli konservatiivinen talouspoliittisissa kysymyksissä mutta kamppaili naisten ja tyttöjen oikeuksien puolesta.

Käkikoski oli tärkeä kansankynttilä ja esikuva monille nuorille naisille. Anna Kortelainen kertookin teoksessaan Naisen tie (Otava 2006), kuinka "ihanteellinen ja intomielinen" sekä "ihailtu ja rakastettu 'Käki'" oli merkittävä inspiraatio L. Onervalle (1882--1972): "Hänen vaikutuksensa Onervaan oli suurin, sillä hän oli intohimoinen Suomen ja suomen kielen asian ajaja, taitava historianopettaja ja kasvattaja. Hänelle tyttöjen koulutus, naisasia, kansanvalistus ja isänmaallisuuden aate ja käytäntö kuuluivat yhteen." Käkikoski esimerkiksi antoi kiinnostuneille erityisopetusta antiikin filosofeista. Onerva pysyi tämän "eturivin naisen" kanssa kirjeenvaihdossa ja kuvaili saaneensa tältä "alkuvirikettä" omaan luovaan työhönsä ja (taide)historian tutkimiseensa.

Kortelainen olettaa kirjailijan käyneen myös kuuntelemassa entisen opettajansa ja "suuren esikuvansa" Italia-esitelmiä 1904. Käkikosken kirjaa Onervan elämäkerturi arvioi sangen vähättelevästi mutta yhtä kaikki kiintoisaksi etenkin aikansa eurooppalaisen naismatkustajan aseman kannalta. Sosiaalipolitiikan ja sukupuolentutkimuksen konkariin Tuula Juvoseen tukeutuen Kortelainen myös mainitsee Käkikosken olleen "myöhemmällä iällä naissuhteissa, joita nykyään saattaisimme kutsua lesbosuhteiksi".


"Mielemme oli tämän viikon kuluessa vallannut kunnioitus kauneuden majesteetillista suuruutta kohtaan, ja meistä tuntui, kuin se kaupunki, joka tällaiset aarteet omistaa, ei koskaan voisi vanhentua."