Kari Aronpuro, RETRO 1964--2008 (2010)
Hinta 39,90 €
"…on vaikea nimetä kovinkaan monta suomalaista kirjailijaa, jotka olisivat kirjoittaneet viiden vuosikymmenen ajan ja säilyttäneet yhtä tuoreen otteen kirjoittamiseen kuin Kari Aronpuro. Hän kuuluu niin maamme avantgarden klassikoihin kuin uuden runon hienoimpiin tekijöihin. Retro 1964—2008:a varten on luotu runollisia pääluokkia tai osastoja, jotka jäsentävät Aronpuron tuotannon olennaisimpia muotoja. Nämä aakkosjärjestykseen pakotetut osastot perustuvat väljään lajinmukaiseen jakoon, joskin väliin kokoamisperusteena on ollut temaattisempi periaate. Runot ovat kussakin luokassa pääosin ilmestymisjärjestyksessä. Tällaisten poikkileikkausten avulla lukija saa hyvän otteen Aronpuron tuotannon eri vaiheisiin mutta myös yhteyksiin, joita muodostuu teosten kesken. Joiltakin osin osastojen kronologisesta järjestyksestä on luovuttu runollisten heijastuskonstellaatioiden synnyttämiseksi, esimerkiksi silloin kun tahdotaan tuoda lähekkäin tiettyyn aihepiiriin paneutuvat eriaikaiset tekstit. Valikoiman loppuun on nostettu sellaisenaan vuonna 2008 ilmestynyt Lehmän henkäys.”
Vesa Haapala (toimittajan esipuheesta)
"Vesa Haapalan toimittama valikoima Retro 1964–-2008 on kattava katsaus Aronpuron tuotantoon. Haapala on valinnut runot Aronpuron kanssa vuoropuhellen, ja onkin kiinnostavaa, että lopputuloksena syntynyt valikoima toimii itsenäisenä taideteoksena, tavanomaiset retrospektiiviset lokeroinnit välttäen.
Valikoima ohjaa kohti vaikutelmaa Aronpuron tuotannosta suurena kokonaistaideteoksena, sillä runojen ilmestymisvuosia ei runojen kohdalla mainita erikseen, ei myöskään sitä, mihin kokoelmaan runot kuuluvat. Näin eri aikojen tekstit keskustelevat keskenään häiriöttä, sulautuen, ja ratkaisu on hyvä – joskin toisinaan huomasin kaipaavani merkintöjä runojen yhteyteen. Runojen alkuperäiskokoelmat ovat kuitenkin tarkistettavissa kokoelman sisällysluettelosta, johon ne on merkitty lyhentein."
Virpi Alanen, Kiiltomato
Toimituskulut
- Postitse Suomeen (kirje / paketti)
- 10,00 €
- Toimitusaika 7-10 päivää.
Tilauksesi tuotteet voidaan toimittaa seuraavilla toimitustavoilla.
ntamo, Helsinki 2010. 216 × 216 mm, 726 s., pehmeäkantinen. ISBN 978-952-215-094-3. Kansi Banks L. Steppburn, sivuasemointi Make Copies. OVH 73,70 euroa, ntamo.net-hinta 39,90 euroa.