Elina Snicker, ROSETTAN KIVI (2026)

”Mä mietin että… mitä meistä jää jälkeen, mistä meidät muistetaan. Tää kivi on seissyt temppeleissä ja museoissa vuosituhannet ja on miehiä, jotka on yrittäneet ymmärtää sitä ja saaneet hinkattua mainetta sen kyljistä ja heidän nimensä on sitten jääneet historiaan… On rintapatsaat Champollionista ja Youngista tossa ja kivinen Ramses tossa. Niin, haluatko sä olla kivi… siis monumentti… tai että susta jää jokin jälki?”


British Museumissa osataan. Museopedagogiikka on sitä tasoa, että kuuluisa Rosettan kivi puhkeaa itse puhumaan ja laskettelee kertomuksensa värikkäistä vuosista kaikilla maailman kielillä hamasta muinaisuudesta nykypäivään. Mutta kirjoitustauluksi valikoituneen möhkäleen omistusoikeudesta kiistellään, nimestäkin, kutsutaanhan löytöpaikkaa eli egyptiläistä Rosettan kaupunkia paikallisten keskuudessa Rashidiksi. Debatin keskelle joutunut suomalainen tulkki Kaino tutustuu anestesialääkäristä museovartijaksi sukeutuneeseen lontoolaiseen Safiiyaan, jonka sukujuuret juontavat Niilin suunnalta. Yhdessä he alkavat pohtia, millaiseksi itse kukin tulee ja millaisena muistetaan.

Tämän meidän aikamme yhteenkäynnin lisäksi syvennytään paateen tai steelaan hakatun monikielisen kirjoituksen tulkitsijoiden edesottamuksiin pari sataa vuotta aiemmin. Pohjatyön läpitunkemattomana pidetyn tekstin ymmärtämiseksi tekee 1814 brittiläinen lääkäri ja arvostettu monitieteilijä Thomas Young (1773--1829), mutta varsinaisen käännöksen moderniin kieleen valmistaa 1822 ranskalainen filologi Jean-François Champollion (1790--1832). Nämä päättelytaidon mestarit ja koodinpurkajat joutuvat keskinäisen yhteistyön ja kilpailun lisäksi voittamaan monenlaisia vaikeuksia, kun varsinkin vaatimattomista oloista lähtenyt grenoblelainen kohtaa graavien terveysmurheiden lisäksi plagiointisyytöksiä ja uususkonnollista ahdasmielisyyttä. Juopon kauppiasisän kuopus Champollion on isoveljensä holhoama ikuinen mammanpoika ja räiskähtelevä persoona, joka muistetaan aidoista tai teeskennellyistä pyörtymisistään: hän on nerokas työssään mutta pikkumainen skolaareissa kamppailuissaan maineesta ja kunniasta.

Luvaton lainaaminen tai alkuperäislähteiden epäasiallinen käyttö on itse asiassa tuonut Kainonkin museotulkiksi. Hän on englannin lisäksi muun muassa egyptinarabiaa taitava entinen Helsingin yliopiston professori, joka oli sisällyttänyt juhlapuheeseensa erään opiskelijansa tutkielmasta nappaamiaan lauseita antaen ymmärtää ne omikseen. Vaikka Kaino pyysi anteeksi ja vakuutti toimineensa epähuomiossa eikä tarkoituksellisesti toisen omaa riistäen, syntynyt kohu ajoi hänet maanpakoon ja pois tiedeyhteisöstä. Uudella ystävällä Safiiyalla taas on perheeltäkin salassa pidetty heikkous. Vuolaasti tilittävän kiven herätteestä ja siihen meislattujen kuvien ja kirjainten arvoitusten ratkaisijoiden sysäyksestä he ovat valmiit ottamaan elämänsä uudelleen omiin käsiinsä.

Elina Snickerin Rosettan kivi on näytelmä eurooppalaisesta suuruudenhulluudesta ja sotaisuudesta. Kyseenalaisesti Afrikasta ryövätty museoesine muukalaisvihaisine tulkintahistorioineen luo taustan tämän päivän riidoille. Champollion oli niitä paljolti itseoppineita orientalisteja, jotka mullistivat käsityksen maanosamme kulttuurin ja sivilisaation lähtökohdista: kaikki ei ollutkaan antiikin Kreikan viisauden ja Rooman voiman jatkoa, vaan yhtä ja toista oli taiteissa, tieteissä ja muussa toiminnassa saatu aikaan myös Egyptissä (ja Intiassa ja Kiinassa ja Amerikoissa ja niin edelleen). Hän myös puolusti valistusta ja vallankumouksen saavutuksia taantumuksellista vanhan valtajärjestyksen palautusta vastaan. Mutta samalla Champollion oli omanlaisensa muunnelma eurooppalaisesta ambitiosta ja hybriksestä.

Snicker aloitti teoksilla Räjähtäviä aineita (2005) ja Teppo ja Tampereen Odysseus (2006). Läpimurto oli (yhdessä Heini Junkkaalan kanssa kirjoitettu) Itsettömät (2009), joka kantaesitettiin Teatteri Takomossa. Sitä seurasi Kansallisteatterissa nähty Maamme -- nykykuvia Suomesta (2011). Tunnetusta Harmony Sistersistä koettiin ensin 2014 Riihimäen Teatterin musikaali alaotsikkonaan Kolmannen valtakunnan sisaret (ohj. Saana Lavaste & Markku Arokanto), sitten 2017 Lahden kaupunginteatterin ja Joensuun kaupunginteatterin spektaakkeli alarubriikkinaan Kaksiosainen musiikkinäytelmä (ohj. Saana Lavaste) sekä lopulta 2022 myös näytelmäkirja tekijän Jälkisanoineen; suosittu laatukappale toteutui myös Kemin Teatterissa 2025 ja nähdään Pyynikin kesäteatterissa 2026. Snickerin muita töitä ovat Carola-aiheinen kuunnelmasarja Nainen mä oon enkä pyhimys (2012), Riihimäen Teatterin draama Puolustusvoimat, rakastettuni (2018), Radioteatterin Suomenlinna 1918 (2018), toinen kuunnelma Puu -- A Tree (2021) ja parinsa Omppu -- An Apple (2023) sekä TTT:lle valmistunut Eeva-Liisa Mannerin runoihin ja elämään kiinnittynyt Kun kissakin kuoli aloin nauraa (2021), jonka näytelmäkirjailija myös ohjasi. Helsingin Kaupunginteatterissa hänen pienoisnäytelmänsä Itku vieraalle oli osa Aino Kiven ohjaamaa kokonaisuutta Vain parasta minulle (2020; muut dramatistit: Sofi Oksanen ja Maija Vilkkumaa). Hämeenlinnassa asuva Snicker valmistui Teatterikorkeakoulun dramaturgian koulutusohjelmasta 2008. Hän toimii ammattikirjailijoiden lukevana dramaturgina ja Uuden Näytelmän Toimisto UNTOssa.

Rosettan kivi kantaesitettiin (ohj. Saana Lavaste) Ryhmäteatterissa lokakuussa 2025. "Tiede on teatterin tavoin yhteisöllistä. Ketään tieteen historian suurista neroista ei ole kasvatettu tynnyrissä. Snickerin näytelmä käsitteli tätä tieteen yhteisöllistä luonnetta ja yhteisöllisyyttä mielestäni ansiokkaasti." (Matti Saarela, KielipuolenPaivakirja.fi 8/x/25)