Tuomas Parkkinen, TOM OF FINLAND (2026)

”Näyttävät, kiinteät ahterit
Täyttävät teatterin lehterit.”


Taide oli hänen kohtalonsa. Isä toivoi soittotaitoisesta pojasta konserttipianistia tai kuoronjohtajaa. Äiti kannusti jatkamaan piirustusharrastusta. Paperi ja lyijykynä veivät hänet maailmantähtien joukkoon. Kuvien homoeroottinen ja -seksuaalinen viritys johti myös yhä jatkuviin konflikteihin. Musiikkinäytelmämuodossa kaikki löytää oikean soinnin.

Tom of Finlandissa tämän notoriöösin pseudonyymin saanut nimihenkilö elää halki lounaissuomalaisen lapsuuden, toisen maailmansodan ilmatorjuntatehtävien ja jälleenrakennusajan palkkatyövuosien, kypsän kauden sukseen aina vanhoille päivilleen 90-luvun alun Helsingissä. Mukana kulkee kirjava joukko hatusta vedettyjä ja todellisuuspohjaisia karaktääreja, joista etenkin sisko Kaija ja pitkäaikainen rakastettu Nipa kohoavat merkkihahmoiksi. Teoksen kyky muljahdella luonnikkaasti realismista fantasiaan ja takaisin on sen päävaltteja, samalla kun itse aiheen käsittely kasvaa yhtä hyvin tutkitun ja vihlovan kriittisen draaman kuin ratkirailakkaan komedian mittoihin. Jymylauluineen kaikkineen Tom of Finland on 21. vuosisadan suomalaisen biofiktion ja näyttämötaiteen vakuuttavimpia tour de forceja.


”Hahmotan ihmisen
Taustan ja piirteet sen”


Kaarinassa kasvanut ja Turussa koulunsa käynyt Touko Laaksonen (1920--1991) pulpahti 1957 esille lahjakkaana artistina kalifornialaisessa voimailu- ja homokulttuuria yhdisteelleessä aikakauslehdessä Physique Pictorialissa (1951--1990) julkaistuilla piirroksillaan. Suomessa hän oli töissä mainostoimisto McCannissa (1924--2020), jonka luovaksi johtajaksi hänet nimitettiin 1958. Laaksosen sensaatiomainen mutta sensuurin vuoksi hidas nousu muun muassa Marlon Brandon (1924--2004) tähdittämästä Hurjapäät-elokuvasta (The Wild One, 1953), suomalaisesta tukkijätkäromantiikasta ja vividistä mielikuvituksestaan ammentaneen roisin piktorialismin suunnannäyttäjäksi johti vapaaseen taiteilijuuteen 70-luvulla.


“Sota-aikana mä en pystynyt piirtään likasia kuvia.
Kun mä tapasin sinut, mä olen taas pystyny…”


Laaksosen tai Tom of Finlandin laajempi ja keskittyneempi vaarinotto alkoi Ilppo Pohjolan dokumenttifilmistä Daddy and the Muscle Academy (1991) ja F. Valentine Hooven III:n elämäkerrasta The Life and Times of Tom of Finland (1993). Jatkoa näille on saatu niin koti- kuin ulkomaisista kirjoista ja taidenäyttelyistä oheisjulkaisuineen sekä esimerkiksi 2014 julkaistuista postimerkeistä ja Finlayson-lakanoista, mutta varsinkin nyt kirjana ilmestyvä Tuomas Parkkisen kirjoittama ja Jussi Vahvaselän & Jori Sjöroosin säveltämä musikaali sekä sattumoisin täsmälleen samaan aikaan tammikuussa 2017 päivänvalon nähnyt Aleksi Bardyn käsikirjoittama ja Dome Karukosken ohjaama samanniminen elokuva ovat innoittaneet kokonaisia uusia polvia syventymään ainutlaatuiseen taiteilijatiehen ja -persoonaan.


”Kuulkaa, veljet rakkaat, nyt mä kerron teille sen
Luoja antoi duunin mulle messiaanisen:”


Teatterintekijä Parkkinen on kirjoittanut näytelmiä, librettoja, revyitä, monologeja ja lyriikan yli sataan näyttämölauluun. Turun kaupunginteatterin messiaanisen komedian Stand up, Jesus! (2003) ja Tampereen Teatterissa nähdyn räävittömän satiirin Madaamit (2008) kautta kulkenut dramaatikon ura sai yhden täyttymyksistään suuren luokan musikaalissa Tom of Finland (2017). Sen jälkeen Parkkinen on kirjoittanut libreton Olli Kortekankaan säveltämään sisällissotaoopperaan Veljeni vartija (2018) ja Jukka Linkolan säveltämään lapuanliikeoopperaan Hiljaiset perivät maan (2022). Hänet tunnetaan myös Teatteri Jurkan johtajana vuodesta 2020 alkaen.


”Jumala loi miehen
Mies loi tosimiehen”