Kaarina Valoaalto, PATSASTUMA MATRIARKAATIN JALUSTASSA (2010)

Vuonna 1982 debytoineen Kaarina Valoaallon tuotantoa on kuvattu nasevaksi, oivaltavaksi, humoristiseksi, älykkäitä huomioita tihkuvaksi, proosaa ja runoa toisiinsa leikkaavaksi, korkeaa ja matalaa, hienostunutta ja karkeaa, koomista ja vakavaa sekä räväkkää ja herkkää yhdistäväksi. Patsastuma matriarkaatin jalustassa, Valoaallon 17. teos, on kaikkea tätä, "ja pistää siihen vielä parit viserrykset päälle".

"Maalaukselliset tekstit läikähtävät Keski-Suomen luontokuvista Meksikon kirkuvaan ja eksoottiseen valoon. Koskaan aiemmin ei Valoaalto ole löytänyt runoilleen näin voimallisesti kuvataiteellista ilmettä. Kuvien etsimisestä kasvaakin koko teoksen motiivitausta.

[...] Unet tulkitsevat meitä, emmekä me unia. Meidän päivätajuntamme tapahtumat ovatkin jonkun toisen näkemää unen materiaalia, unen ruokaa.

Kokoelmassa on muutama aivan mainio teksti runoilijakollegoista, vapauden sanansaattajista, venäläisestä Joseph Brodskysta ja portugalilaisesta Fernando Pessoasta. [...] Valoaalto kirjoittaa, että kun Brodsky ajettiin kotimaastaan vieraalle maalle, koivut edustivat emigroituneelle runoilijalle tuttuja sukulaisia, Venäjän setiä ja tätejä. Koivuissa, luonnon sanansaattajissa 'oli venäläisen maiseman värit ja Karjalan kannaksen kesän tuoksut'.

Patsastuma matriarkaatin jalustassa on maalattu isolla pensselillä ja suurella värikirjolla. Valoaallon palettiin tarttuu suuria ja pieniä yksityiskohtia, naurettavia ja traagisia kommelluksia elämäksi nimetyssä tarinassa."

Hannu Waarala, Keskisuomalainen 21/v/10