Eeva-Liisa Manner, KÄVELYMUSIIKKIA PIENILLE VIRTAHEVOILLE (1957/2000/2012)

Kaksitoista surullista, absurdia, ymmärtäväistä tarinaa yksinäisyydestä ja ystävyydestä; virtahevoista, norsuista ja musiikista. Mannerin novellikokoelma on kuin sävellys; se koostuu erillisistä tarinoista, mutta yhdessä ne muodostavat surumielisen ja kauniin kokonaisuuden.

Herkkää ja kuulasta proosaa rakastetulta runoilijalta. Kävelymusiikkia pienille virtahevoille ja muita harjoituksia sisältää kaksitoista surullista, kaunista, absurdiakin tarinaa yksinäisyydestä ja ystävyydestä.

"Mennään kävelemään, hän sanoi. He menivät. Se oli kävelymusiikkia pieniä virtahepoja varten. Se oli puheliasta, paksua ja lyhytjalkaista musiikkia, ja samalla jotenkin lopullista ja peruuttamatonta. Leikillistäkin se oli. Oboesta tuli lyhyitä, hajamielisiä säveliä, jotka laajenivat kuin kuplat ja pyörivät ympäri ja yhtäkkiä hävisivät pois. Pop, ne sanoivat. Pop, sanoivat tahdikkaat virtahevoset. Ja pasuuna venytti itseään ja lauloi."

Eeva-Liisa Manner (1921--1995) oli sodanjälkeisen Suomen huomattavimpia runoilijoita. Hänen läpimurtoteoksensa oli runokokelma Tämä matka (1956). Runojen lisäksi Manner suomensi mm. Shakespearea ja Kafkaa, mutta hänet muistetaan myös näytelmäkirjailijana. Hänen tunnetuimpia draamojaan ovat Uuden vuoden yö (1965) ja psykoanalyyttinen Poltettu oranssi (1968).

"Manner luo infantiilin, absurdin ja groteskin maailman, missä arki ja fantasia kietoutuvat kummalliseksi kirjalliseksi todellisuudeksi. Se saattaa jäädä avautumatta, mutta toisaalta tekstit tuottavat älyllisiä oivalluksia, poikkeuksellisia kuvia sekä tunnetason elämyksiä.

Kävelymusiikkia sisältää 12 lyhyttä proosatekstiä vuodelta 1957. Edellisenä vuonna oli ilmestynyt Mannerin läpimurtoteos, suomalaisen modernin runouden klassikko Tämä matka. Kävelymusiikin proosa jatkaa runojen aineistoa: tematiikkaa, kuvastoa ja rytmiä.

Teoksessa soi klassinen musiikki. Se soi lauseissa, rakenteessa sekä tematiikassa. Sävellyslaji on polyfonia, kompositio kontrapunkti. Teos nimittäin jakaantuu neljään osaan, joiden tematiikka ja kuvat soivat itsenäisesti, mutta osat tukevat, muuntelevat tai laajentavat alkusoitossa esitettyä teemaa. [...]

Matkalla yksinäisyyteen Manner kuvaa aikaa ja tilaa, jotka menetetään. Hän kuvaa menetyksen tuntemuksia, jotka liittyvät väistämättä yksinäisyyteen. Lapsuuden olotilassa eläimillä on keskeinen rooli ystävinä sekä turvallisuutta ja läheisyyttä tuovina kavereina. Yksinäisen pojan iloksi saapuu ystävä, kissa. Hyrrätyttö iloittelee kävelymusiikkia pieniä virtahepoja varten. Herra Hippopotamus osuu lymyilemään omituisine tapoineen ja ominaisuuksineen naisen luona. Hippopotamus on pieni tutkielma rakkaudesta ja sen menettämisestä, samoin novelli 'Aamulla kello viisi’. Rakkauden jälkeen jää yksinäisyys, kaipaus, pettymys.

[...]

Matkalaisen on löydettävä yhteys menetettyyn lapsuuteen, jotta hän voi kavuta yksinäisyyden vuorelle. Mannerin matkalainen ratsastaa sinne sarvikuonolla, norsulla ja lohikäärmeellä sekä pohtii maailman rakennetta ja Pythagoraan hahmoa. Vuorella matkalainen kohtaa täyttymyksen: 'Menen siihen yksinäisyyteen missä minun ei tarvitse tuntea olevani yksin. Sanon sitä hiljaisuudeksi.'"

Pertti Terho, Kiiltomato