Arto Kytöhonka, VENETSIALAINEN SARJA. NAGAUTA 32--71 (1987/2012)

Suomenkielisen runouden modernismin toisen aallon vuonna 1987 ilmestynyt maanalainen klassikko julkaistaan nyt näköispainoksena. Venetsialainen sarja. Nagauta 32—71 on viime vuosisadan loppupuolen runoutemme ehdottomia huippuja, jossa Anhavalta ja Haavikolta peritty puhunta yhdistyy villin anakronistiseen historianäkemykseen ja perinteessämme harvinaisen suoraan tunnustuksellisuuteen. — Arto Kytöhonka (1944--1992) oli runoilija, tietokirjailija, toimittaja ja päätoimittaja, kolumnisti, pidetty kirjoittamisen opettaja, läänintaiteilija, suomentaja ja mm. digitaalisen ja visuaalisen runouden pioneereja Suomessa. Viimeksi mainittuja puolia hänen työssään tulee esittelemään Lahden Fellmanniassa 3—28. syyskuuta 2012 järjestettävä näyttely.

"Venetsialaisen sarjan muoto on hankala hahmottaa lukijalle, joka 1980-luvun todellisuudessa oli tottunut lyhyisiin, lyyrisiin ja tiukan suomenkielisiin runoihin. Kirjan tekstien pituus ja muoto vaihtelevat, numeroidut runot muodostavat löyhää sarjaa, kielen rekisteri vaihtelee matalasta korkeaan, vanhahtava kieli, puhekielisyydet ja monimielisyydet vaihtelevat nopeasti.
Kytöhonka nimesi runonsa 'nagautoiksi'. Sana on japania ja merkitsee 'pitkää laulua'. Sana juontuu kabuki-teatterin piiristä. [...]
Kytöhonka kirjoitti aikanaan kirjallisuutta, jollainen on tullut meillä mahdolliseksi vasta 2000-luvun puolella. Siksi varmaan pienipainoksiset omakustanteet hävisivät, ja Kytöhonka on “löydetty” vasta viime vuosina uudelleen. Näin väittäessäni otan huomioon hänen postitaiteensa (mail art), digitaalisen runotuotantonsa ja myös perinteisesti kirjoitetun lyyrisen tuotannon. Keskityn nyt jälkimmäiseen, jota, kuten 2000-luvun kokeellista runoutta, leimaa yhtäaikainen pyrkimys moniaineksisuuteen, nopeaan vaihteluun korkean ja matalan välillä, tietoisuus kielestä ja toisaalta ankara pyrkimys määrätä kokonaisuutta.
[...]
Eräässä mielessä Venetsialainen sarja on vapaasti jäsennetty eeppinen runoelma ajastaan, mieshahmosta (ihmisen hahmosta?), venetsiankaltaisen ihmeen tavoittelusta ja sen väistämättömästä kääntymisestä rappioksi. Mutta nämä ovat suuria kysymyksiä, joita paremmin voi kiinnittää huomionsa myös pieniin, kuten lapsuusmuistoihin, dialogeihin, puhuttelun kuviohin ja lemmenaiheisiin.
Päällimmäisenä huomaa helposti Venetsialaisen sarjan kyynisen ja resignoituneen katsannon. Sen helposti huomaa päällimmäisenä, mutta silti se on paremminkin osa kirjan pintaväreilyä kuin sen sanoma. [...] Tietyssä mielessä Venetsialainen sarja on yksi virstanpylväs kotimaisen kirjallisuuden vallan ja rappion analyysissa [...] 
Nagauta 38 on pitkä, kitkerä ja parodinen runo Suomesta ja suomalaisista.
[...]
Venetsialaiseen sarjaan voi astua eri kohdista, ja siitä, että sen perusluonne on sovitteleva. [...]
Ehkä tahdon sanoa, että Venetsialaisen sarjan merkitysavaruus on tyhjäntäysi tai täydentyhjä. Käyttääkseen seiniä, lattioita tai kattoja ei varsinaisesti tarvitse tietää mistä kivestä ne on rakennettu ja mitä laasti sisältää.
Kytöhongan runoihin sisältyvä tiedollinen tai intertekstuaalinen universumi ei ole niinkään sen sisältö kuin sen puite, vaikka jokainen analyysi ja esittely herkästi ronkkiikin juuri puitteita. Kaikki lukeminen, ennakkoluuloilleen antautuminen, tapahtuu näissä puitteissa. [...]"
Maaria Ylikangas, nokturno.fi 2018