Heikki Lahnaoja, YÖLLÄ PUUT (2013)

Heikki Lahnaojan esikoisrunokokoelma sisältää 137 fragmenttia: ensi katsomalla pysäytyskuvia luonnosta, ihmisen arkisista askareista maalla ja kaupungeissa, ja ajatuksenpoikasista. Pysäytyksen tunnetta vahvistaa fragmenttien rauhallinen rytmi ja niiden kielen kuulaus — usein ne tuntuvatkin näkymättömän kuunvalon kietomilta. Lopulta pysäytys on kuitenkin vain runoilijan tietoisesti aikaansaama illuusio, ja juuri se auttaa saamaan esiin kaikkea hallitsevan liikkeen ja virtaamisen:

"Aurajoki näkyy rakennuksen läpi." (Fragmentti 123).

"Kun jonkin asian voi sanoa lyhyesti, miksi sanoa pitkästi", runoilija itse perustelee muotovalintaansa. Lyhyesti sanominen on tässä noyryyttä asiain arvoituksellisuuden edessä, ja lukija voi havahtua huomaamaan, että oikeastaan mikään ei ole niin kuin se on: "Antti Tuuri seisoskelee talonsa pihalla kuin rikas mies." (Fragmentti 60.) Ehkäpä Herakleitos oli turhan vaatimaton: voi olla, että kertaakaan ei voi astua samaan virtaan.

Heikki Lahnaoja toimii Pyhäjoen kirjastotoimenjohtajana.

"Yöllä puut muodostaa maisemaa toiveiden ja sävyjen välityksellä, fragmentti vetoaa mielikuvitukseen luomalla tilan ympärilleen.

Siruset ovat yksinkertaisia ja toteavia [...] [,] vaatimattomalla tavalla avaria ja juhlallisella tavalla arkisia, vetoavia palasia.

Yöllä puut on konkreettisten ja avautuvien lauseiden kirja, jonka lyhyisiin merkintöihin sisältyy maiseman ja merkityksen mahdollisuuksia."

Maaria Pääjärvi, Voima 1/14

"Heikki Lahnaojan esikoisteos on tämä omaperäinen lyhyiden tekstifragmenttien kokoelma, jota voisi sanoa runoteokseksi, mutta myös jonkinlaista aforismimaisuutta näissä teksteissä on, mainion nyrjähtäneellä tavalla. [T]eos sai ajatuksen liikkeelle, ja tekstifragmenttien keskinäiset suhteet ja niiden väliset jännitteet, jopa ristiriidat, tekivät kokonaisuudesta enemmän kuin vain yksittäisten fragmenttien kokoelman. Monet fragmenteista toimivat kyllä yksinäänkin, saavat mietteliäksi [...] [P]oiminnat eivät tee teokselle oikeutta, vain sen lukeminen tekee."
Juha Haataja, Valopolku-blogi 18/xii/13