Tero Hannula, IHMINEN VOI OLLA (2013)

Tero Hannulan (Tunkeilija, ntamo 2010, Subtanssi, ntamo 2011) uusi teos päivittää Arthur Rimbaud’n Kauden Helvetissä ja Nathalie Sarrauten Tropismeja Suomen 2000-luvulle. Samalla Suomen 2000-luvun kokeellinen runous kohtaa kotimaisen kertomakirjallisuuden: ”En häpeä lainkaan tunnustaa sitä, että minusta ainoa valtavia, giganttisia asioita hienompi asia on kun valtavat, giganttiset asiat törmäävät valtaviin, giganttisiin asioihin.” Hannulan vakavina aiheina ovat tietoisuuden paradoksit ja kommunikaation mahdollisuus / mahdottomuus. Ihminen voi olla osoittaa että minän voi kokea vain astumalla sen ulkopuolelle — ja luetun ymmärtää vain näkemällä lukemisensa, jolloin se hajoaa. Se on pieni kirja suurin ambitioin.

"Tero Hannulan proosaa vetää runokonemainen vieteri. Sattumanvaraisen näköiset sanat ketjuuntuvat solmuun.
Noin ehkä torjuisi tekstiä esteetikko, perinnelyriikan ystävä.
Modernien suuntien herkistelijä voisi kuulla Hannulan riveissä mm. beat-proosan henkeä sivuavaa luentaa; rituaalia, joka vetoaa arkiloitsun ja omalakisen ilmiön tapaan. Kieli on itsensä synnyttävää symboliikkaa, oman symbolisminsa hedelmä tai (t)ulostus.
Heittelehtivänä ja tyhjäkäyntisenäkään teksti ei ole tapahtumitta. Visiot, tunteet, aistimukset personoituvat. Ovat kieli. Henkilöt ovat kuin tajunnanvirtamaisesti kohteisiinsa liimautuvia ja samassa kohteistaan kimpoavia sukupuolettomia sanoja. Sellaisia persoonia.
Liittäessään internetin & infon inhimillisen kosketuksen ja ajattelun lähtökohdaksi, osaksi ja kohteeksi tekstillä on varsinaista tajunnanvirtaa vakuuttavampi merkitys -– yleismaailmallisuutta heijastavana yksilöllisenä mutta päättömänä ilmiöketjupäätelmänä.
[...]
Vapauttavaa teoksessa – kuin sanoihin hirtettyjen vankilassa -– on se, että ihminen joka tapauksessa on. Ihminen voi olla. Mutta.
Pyrkimys kommunikoida tai halu tyydyttyä elämästä toteutuu paradoksina: nälkäinen vuoropuhe netin kanssa on kaaoksen tapaista.
Ajatus koneistuu, luonnollisiksi mieltyvät ja estetiikkaan perinteisinä esteettisinä ominaisuuksina havahtuvat huomiot pyrkivät mukaan mutta katkeavat."
Teppo Kulmala, Keskisuomalainen 22/viii/13

"Runoa luulisi lukevansa, mutta Ihminen voi olla väittää olevansa proosaa. [...] Parhaimmillaan Ihminen voi olla on unenomaisesti kummallinen ja rytmiltään suggestiivinen teksti, jota on vaikea määrittää. [...]
Hannulan  keskeinen kuva on perinteinen sisätila. Ruumiita ja huoneita on paljon. Jo Hannulan pienoisromaanissa Tunkeilija (2010)  jätetään avain sisälle ja vieras mies pyrkii taloon. Myös Ihminen voi olla näyttää sisäänpyrkijät uhkana."
Tarja Pulli, Plaza.fi 10/ix/13