Pertti Julkunen, KIRJASTOPÄIVÄKIRJA (2013)

Pertti Julkunen, KIRJASTOPÄIVÄKIRJA (2013)

Pertti Julkunen, KIRJASTOPÄIVÄKIRJA (2013)

Hinta 23,20 €

”Tampereen kaupunginkirjaston johto on paiskinut lujasti töitä, jotta saisi lapset kirkumaan kirjastossa, mutta ei ole vielä onnistunut täydellisesti. Läheskään kaikki eivät huuda vieläkään. Mutta kirjaston rauha ja kirjaston ilo on jo viety myös niiltä lapsilta, jotka ovat yhä hiljaa. Kirjasto ei ole enää heille eikä kenellekään muullekaan mikään millään tavalla erityinen paikka. Siellä ei enää ole hiljaisuutta eikä siellä voi enää syventyä kirjoihin. Yhteisöllisyyden vallassa olevat ihmiset tekevät siellä samaa kuin muuallakin. Huutavat puhelimiinsa.”

Miksi kirjastoihin on ryhdytty tuomaan melua? Miksi niistä hävitetään kirjoja ja hakuohjelmat vaikeuttavat niiden löytämistä?

Pertti Julkunen, journalisti, kriitikko, yht.tri ja kirjastofriikki, kysyy ja vastaa terävästi: autenttiseen päiväkirjaan pohjaava teos laajenee tutkielmaksi monista ehkä hyvinkin vaarallisista trendeistä ympärillämme. Kokoavia ajatusvälineitä ovat mm. myytti, keskinkertaisuus ja ideologia, mutta lukija oppii jotakin myös Avignonin kaskaista ja vapaan tahdon ongelmasta.

Pertti Julkunen on journalisti, kriitikko ja yhteiskuntatieteilijä. Hän on julkaissut tieteellisiä tekstejä yliopistojen julkaisusarjoissa sekä yleistajuisia kirjoituksia noin sadassa eri aikakaus- ja sanomalehdessä. Julkusen väitöskirja Julkisuus ja nomenklatuura (Acta Universitatis Tamperensis, 2005) käsittelee eliittien muodostumista julkisuudessa. Tohtori Julkunen on kokenut kirjastojen käyttäjä ja harras kirjojen ystävä.

Toimituskulut

Postitse Suomeen (kirje / paketti)
3,00 €
Toimitusaika 7-10 päivää.

Tilauksesi tuotteet voidaan toimittaa seuraavilla toimitustavoilla.

ntamo, Helsinki 2013. 190 × 190, 304 s. ISBN 978-952-215-465-1, paperikantinen. Ulkoasu Make Copies. OVH eur 29,00, ntamo.net-hinta eur 23,20.

Ostoskorisi on tyhjä

Toimitusehdot

Yleistä
www.ntamo.net on tarvepainojulkaisija ntamon verkkosivusto ja -kauppa. Kauppa toimittaa tilauksia Suomeen ja muualle Eurooppaan.

Toimitusaika
Useimmissa tapauksissa tilaus lähetetään tilaajalle tilauspäivänä tai viimeistään sitä seuraavana päivänä. Jos tilattu kirja on käsivarastosta loppunut, se voidaan joutua tilaamaan Saksassa sijaitsevasta painosta, jolloin toimitusajaksi tulee 7—20 arkipäivää. Tällöin tilaajalle ilmoitetaan viiveestä ja hänellä on mahdollisuus perua tilaus, jos arvioitu toimitusaika ei vastaa hänen tarpeitaan.

Tilausvahvistus
Kun tilaus on vastaanotettu, saat siitä vahvistuksen sähköpostiisi. Säilytä tilausvahvistus siltä varalta, että sinun tarvitsee ottaa yhteyttä asiakaspalveluun.

Toimitustapa
Toimitustavat ovat kirje ja postipaketti tilauksen koosta riippuen. Kun tilaus on lähetetty, saat siitä vahvistuksen sähköpostiisi.

Toimitusmaksut Suomeen
Toimitusmaksu Suomeen on eur 3,00 kun lähetyksen paino on enintään 1 kg; painavampien tilausten toimitusmaksu on eur 10,00.

Toimitusmaksu muualle Eurooppaan

Toimitusmaksu muualle Eurooppaan on eur 10,00 kun lähetyksen paino on enintään 1 kg; painavampien tilausten toimitusmaksu on eur 20,00.

*Maksutavat *
1. Pankkien verkkomaksut: Nordea, Osuuspankki, Aktia, Nooa, POP, Ålandsbanken, Tapiola Pankki, Neocard
2. Luottokortit: Mastercard, Visa, Visa Electron

Palautusoikeus ja tilauksen peruutus
Asiakkaalla on oikeus peruuttaa tilauksensa kokonaan tai osittain ennen sen toimittamista. Tuote on mahdollista palauttaa 14 vrk sisällä tilauksen vastaanottamisesta. Palautettavan tuotteen on oltava samassa kunnossa kuin se on ollut vastaanotettaessa, käyttämätön ja myyntikelpoinen. Kirjan mukana on oltava tiedot tilauksesta, johon palautus kohdistuu, sekä verkkokaupassa maksetussa tilauksessa tilitiedot maksun palautusta varten.

Tekninen tuki
Kauppasovelluksen käyttöön liittyvissä ongelmissa pyydämme ottamaan yhteyttä sähköpostitse osoitteeseen info.ntamo@gmail.com.

Asiakaspalvelu
ntamo / Yargon
Suonionkatu 7 C 31
00530 Helsinki
+359-40-7358768
email: info.ntamo@gmail.com
alv.rek.