Arja Meski, EXSISTENTIA HIBERNA (2014)

Arja Meski, EXSISTENTIA HIBERNA (2014)

Arja Meski, EXSISTENTIA HIBERNA (2014)

Tuoteryhmä: 

Hinta 19,90 €

Exsistentia hibernan minä "kuulee sanoja" tai "tekstiä" samaan tapaan kuin Arja Meskin kiitetyn esikoisen Tractatus nocturnuksen(2013) runopuhuja. Kun edellisessä teoksessa "mieli haki mieltä" keväästä syksyyn, tullaan nyt talveen: "marraskuussa laulut putoavat/ kaarnasta maahan puiden juurelle/ musta päivä tönäisee toista/ ja se taas toista.” Sanapyörä on vähemmän näkyvillä: "tai sitten se joka ovesta kulki -– ehkä itse yö/ halusi pysyä näkymättömänä/ vain koska niin on hauskempi liikkua.” Meski nivoo unenomaisen lähes-nonsensen lyyrisyyteen tavalla, jota voi sanoa ainutkertaiseksi: "toista erilaista tilaisuutta ei tule” ("näin puhui vanhempi tomaatti"). Piirtyy universumi, joka on yhtä aikaa äärikonkreettinen ja kosminen: "kun maailma tulee julki/ ääni hyväilee säveliä." Mutta "vaikka istuisin lähteen reunalla/ vaikka viimat puhaltaisivat/ viidesosa on neljäsosa metriä."

"Teos levittää hienosti auki jännitteen, joka vallitsee kaaoksen ja järjestyksen, alitajunnan ja tajunnan välillä."
Anna Tomi Arja Meskin teoksesta Tractatus nocturnus (2013). Parnasso 4/2013

Toimituskulut

Postitse Suomeen (kirje / paketti)
3,00 €
Toimitusaika 7-10 päivää.

Tilauksesi tuotteet voidaan toimittaa seuraavilla toimitustavoilla.

ntamo, Helsinki 2014. 170 × 220 mm, 132 s. ISBN 978-952-215-485-9, paperikantinen. Taitto Make Copies, kansi Ralf & Max Karlström. OVH eur 25,00; ntamo.net-hinta eur 19,90.

Ostoskorisi on tyhjä

Toimitusehdot

Yleistä
www.ntamo.net on tarvepainojulkaisija ntamon verkkosivusto ja -kauppa. Kauppa toimittaa tilauksia Suomeen ja muualle Eurooppaan.

Toimitusaika
Useimmissa tapauksissa tilaus lähetetään tilaajalle tilauspäivänä tai viimeistään sitä seuraavana päivänä. Jos tilattu kirja on käsivarastosta loppunut, se voidaan joutua tilaamaan Saksassa sijaitsevasta painosta, jolloin toimitusajaksi tulee 7—20 arkipäivää. Tällöin tilaajalle ilmoitetaan viiveestä ja hänellä on mahdollisuus perua tilaus, jos arvioitu toimitusaika ei vastaa hänen tarpeitaan.

Tilausvahvistus
Kun tilaus on vastaanotettu, saat siitä vahvistuksen sähköpostiisi. Säilytä tilausvahvistus siltä varalta, että sinun tarvitsee ottaa yhteyttä asiakaspalveluun.

Toimitustapa
Toimitustavat ovat kirje ja postipaketti tilauksen koosta riippuen. Kun tilaus on lähetetty, saat siitä vahvistuksen sähköpostiisi.

Toimitusmaksut Suomeen
Toimitusmaksu Suomeen on eur 3,00 kun lähetyksen paino on enintään 1 kg; painavampien tilausten toimitusmaksu on eur 10,00.

Toimitusmaksu muualle Eurooppaan

Toimitusmaksu muualle Eurooppaan on eur 10,00 kun lähetyksen paino on enintään 1 kg; painavampien tilausten toimitusmaksu on eur 20,00.

*Maksutavat *
1. Pankkien verkkomaksut: Nordea, Osuuspankki, Aktia, Nooa, POP, Ålandsbanken, Tapiola Pankki, Neocard
2. Luottokortit: Mastercard, Visa, Visa Electron

Palautusoikeus ja tilauksen peruutus
Asiakkaalla on oikeus peruuttaa tilauksensa kokonaan tai osittain ennen sen toimittamista. Tuote on mahdollista palauttaa 14 vrk sisällä tilauksen vastaanottamisesta. Palautettavan tuotteen on oltava samassa kunnossa kuin se on ollut vastaanotettaessa, käyttämätön ja myyntikelpoinen. Kirjan mukana on oltava tiedot tilauksesta, johon palautus kohdistuu, sekä verkkokaupassa maksetussa tilauksessa tilitiedot maksun palautusta varten.

Tekninen tuki
Kauppasovelluksen käyttöön liittyvissä ongelmissa pyydämme ottamaan yhteyttä sähköpostitse osoitteeseen info.ntamo@gmail.com.

Asiakaspalvelu
ntamo / Yargon
Suonionkatu 7 C 31
00530 Helsinki
+359-40-7358768
email: info.ntamo@gmail.com
alv.rek.