Kati Neuvonen, RIPUSTUS (2014)

Kati Neuvosen kolmannessa runokirjassa nainen maalaa maailmalle selitystä, itselleen naamaa, yrittää elää petojen kanssa.

"[…] Aamuisin nainen huutaa ja rimpuilee. Avaimenreiästä katsottuna näyttää että maalaus syntyy itsekseen, peto on ottanut vallan, naista ei tarvita. Vähitellen nainen antaa periksi, lysähtää ovea vasten ja kuiskaa: olen sinun vaimosi, peto, pukeudun valkoiseen jos niin tahdot […]”

Kati Neuvosen aiemmat runokokoelmat ovat Naku (poEsia 2009/ntamo 2012) ja Sylikissat (ntamo 2013).

"Kati Neuvosen kolmas runokokoelma luotaa naisen elämän ja luomistyön risteämiä erilaisten kohtaamisten kautta: on salamantereita, hevosia, kalloja, kaloja, miehiäkin. Proosarunon ovidiaaniseen perinteeseen sopivasti todellisuus on vähän sijoiltaan, mittasuhteiltaan arvaamaton ja subjektinsa melko vapaasti muokattavissa. [...] Neuvosen oikukkaassa maailmassa varmoja vastauksia ei ole.

[...] Perusyksikkö on vatupassilla paketoitu proosakappale, jossa tiiviit lauseet juoksevat toisiaan karkuun. Kuvailua tärkeämpää on pysähtyneinäkin hetkinä tapahtuma, verbit rikkovat stasiksen lumeen ja sulattavat horrostavan pedon. Amerikkalaiset toiminnallisen proosarunon mestarit Charles Simic ja Russel Edson tulevat kysymättä mieleen: heidän käännösvalikoimansa muuten lienevät tämän vuosituhannen runosuomennoksista vaikutusvaltaisimpien joukossa. Lähivuosina debytoineista esimerkiksi Jermu Koskisella ja Veera Antsalolla on perheyhtäläisyys molempiin ja myös Neuvoseen.

[...] Neuvosen runoudessa ilahduttavinta ovat katkokset, kuten yllättävät naiivit toteamukset, jotka pitävät lukijan varpaillaan: 'Lakanat kuin likaiset huorat kadulla. Olen pitkä, se on hauskaa. Junalla matkustaminen koituu vielä kohtalokseni.'

[...] [K]ansi on korostetun pelkistetty. Kehys rajaa maailman näytillä olevaan ja sitä ympäröivään, se on vahva kehotus katsoa rajojen sisälle. Kuitenkin taidenäyttelyssä esillepano ja ympäristö ovat ensiarvoisen tärkeitä. Kuinka paljon tilaa teoksen ympärillä on, seinien väri, korkeus, ripustuskulma, viereiset teokset… Ripustus tekee tästä suoran analogian runokokoelmaan, ja Neuvosen tarkasti rajatut runot on lukuisine keskinäisine viittauksineenkin helppo nähdä seinällä erillisinä töinä. Näyttely on puhutteleva kertomus, joka etenee ääripäästä toiseen: keväästä syksyyn, syntymästä kuolemaan, elävästä pedosta kalloon, esineeseen –- lukijana koen käveleväni oikeaan suuntaan, teoksilla on luonteva dramaturgiansa, turhaan niitä ei ole hämärretty."

Vesa Rantama, Kiiltomato