Louis-Auguste Blanqui, TÄHTIEN KAUTTA IKUISUUTEEN (1872/2014)
Hinta 19,90 €
Kuuluisan 1800-luvun vallankumouksellisen anarkistin vankeudessa kirjoittama tähtitieteellinen tutkielma, jonka voi lukea myös runoelmana. Louis-Auguste Blanqui ennakoi hämmästyttävällä tavalla joitakin tieteen myöhempiä tuloksia ja myös filosofian tulevaa kehitystä — kirjan teema "kaiken toistumisesta loputtomasti" tulee hyvin lähelle Nietzschen 'ikuisen paluun' ajatusta, johon Tähtien kautta ikuisuuteen (L'éternité par les astres, 1872) on voinut jopa vaikuttaakin. Kirjassa on suomentaja Jan Blomstedtin "Humanistin jälkisanat" ja Rauno Lauhakankaan "Luonnontieteilijän jälkisanat”. Teos julkaistaan ntamon ja Pro&Contra ry:n yhteistyön tuloksena ja se avaa ntamon P&C-kirjasarjan.
"Maapallomme siinä missä jokin muukin taivaankappale on tietyn alkukantaisen yhdistelmän toisinto, joka uusiutuu samanlaisena ja jolla on miljardit samanaikaiset ja identtiset versiot. Jokainen versio syntyy, elää ja kuolee vuorollaan. Niitä syntyy ja kuolee miljardeittain jokaisen kuluvan sekunnin ajan. Niistä jokaisesta seuraa uusi aineellinen kooste, kaikki jäsentyneitä olioita, samassa järjestyksessä, samoin koordinaatein ja aikatauluin niin täällä kuin tuolla, vastaavilla planeetoilla. Niinpä kaikki asiat, jotka ovat tapahtuneet tai tulevat tapahtumaan maapallollammeennen sen kuolemaa, ovat ja tulevat olemaan täsmälleen samanlaisia sen miljardeilla kopioplaneetoilla. Ja koska näin on jokaisen tähtijärjestelmän laita, koko maailmankaikkeus on jatkuvaa reproduktiota, samaa alati uusiutuvalla kalustolla ja henkilökunnalla.”
Louis-Auguste Blanqui (1805--1881) oli ranskalainen poliittinen aktivisti, anarkisti ja kommunisti, joka osallistui aktiivisesti Ranskan heinäkuun vallankumoukseen 1830 ja vuoden 1848 vallankumoukseen ja valittiin myös 1871 Pariisin kommuunin presidentiksi, vaikka istuikin tuolloin vankilassa. Blanqui kannatti vallankumouksen toteuttamista väkivaltaisella kaappauksella. Hänen nimensä on jäänyt elämään politiikan teorian terminä (blanquismi), ja onpa Pariisissa sille omistettu metroasemakin.
Teoksen kääntänyt Jan Blomstedt (s.1952) on suomalainen kauno- ja tietokirjailija, esseisti, suomentaja, kriitikko ja dosentti, joka on julkaissut mm. useita esseekirjoja.
Lue lisää kirjasta ja tekijästä täältä.
Pro&Contra perustettiin vuonna 2013 kirjakustannusprojektiksi tarkoituksena saattaa suomen kielelle muutama teos, jotka muutoin olisivat jääneet suomalaisen kustannuspolitiikan katveeseen. Hanketta päätettiin jatkaa ntamon kanssa Pro&Contran nimeä kantavana kirjasarjana.
Toimituskulut
- Postitse Suomeen (kirje / paketti)
- 3,00 €
- Toimitusaika 7-10 päivää.
Tilauksesi tuotteet voidaan toimittaa seuraavilla toimitustavoilla.
ntamo, Helsinki 2014. 135 × 215 mm, 88 s., ISBN 978-952-215-537-5, paperikantinen; P&C-sarja. Taitto & kansi Jouko Vatanen. OVH eur 25,00; verkkohinta eur 19,90.