Ville-Juhani Sutinen, EI-KENENKÄÄN MAA (2015)

Ville-Juhani Sutinen, EI-KENENKÄÄN MAA (2015)

Ville-Juhani Sutinen, EI-KENENKÄÄN MAA (2015)

Hinta 29,90 €

Ei-kenenkään-maa on samaan aikaan yksi tarina ja viisi tarinaa 1920-luvulta lähitulevaisuuteen, tohtori Caligarin kabinetista hylättyyn huvipuistoon. Romaani käsittelee ihmisten ja maailmojen välisiä rajoja, saumoja, jotka paljastavat jotain olennaista. Koska historia toistaa itseään, lukija voi koota tarinoiden harkot muuriksi missä järjestyksessä haluaa. Niitä kaikkia yhdistää yksi piste kartalla, Berliinin kaupunki.

”Siinä vaiheessa, kun muutin pois Berliinistä, minulla oli satoja liuskoja aineistoa. Jonkin ajan kuluttua palasin niiden pariin, kenties hieman epätoivoisena. Silloin tajusin, että tarvitsin vain muutaman sivun tekstiä, joka saumoisi sen kaiken yhteen. Kirjoitin ne. Sitä kautta muutin takaisin Berliiniin, mutta sillä kertaa käsikirjoituksen sisään. Minusta tuli romaanin kansalainen.”
Ville-Juhani Sutinen

Ville-Juhani Sutinen on kymmenkunta teosta julkaissut kirjailija ja kääntäjä. Ei-kenenkään-maa on hänen toinen romaaninsa. Se on itsenäinen kokonaisuus, mutta edustaa samaa esteettistä jatkumoa Sutisen edellisen romaanin Tornin (ntamo 2013) kanssa.

”[…] romaanilla on elokuvaan ja televisioon […] vähintään yhtä pakkomielteinen suhde kuin klassisella postmodernismilla ja sen edustajilla, esimerkiksi Thomas Pynchonila ja Don DeLillolla. […] Torniin on sommiteltu […] myös metafiktion traditio Laurence Sternestä John Barthiin varsin tyylikkäästi, sillä teos kykenee todella oikeuttamaan tällaiset kytkennät.”
Juha-Pekka Kilpiö, Parnasso 3/2013

Toimituskulut

Veloitukseton
0,00 €
Koskee vain ostoksia joita ei toimiteta postitse.
Postitse Suomeen (kirje / paketti)
3,00 €
Toimitusaika 7-10 päivää.

Tilauksesi tuotteet voidaan toimittaa seuraavilla toimitustavoilla.

ntamo, Helsinki 2015. 145 × 210 mm, 528 s. ISBN 978-952-215-553-5, paperikantinen. Ulkoasu Make Copies. OVH eur 38,00; verkkohinta eur 29,90.

Ostoskorisi on tyhjä

Toimitusehdot

Yleistä
www.ntamo.net on tarvepainojulkaisija ntamon verkkosivusto ja -kauppa. Kauppa toimittaa tilauksia Suomeen ja muualle Eurooppaan.

Toimitusaika
Useimmissa tapauksissa tilaus lähetetään tilaajalle tilauspäivänä tai viimeistään sitä seuraavana päivänä. Jos tilattu kirja on käsivarastosta loppunut, se voidaan joutua tilaamaan Saksassa sijaitsevasta painosta, jolloin toimitusajaksi tulee 7—20 arkipäivää. Tällöin tilaajalle ilmoitetaan viiveestä ja hänellä on mahdollisuus perua tilaus, jos arvioitu toimitusaika ei vastaa hänen tarpeitaan.

Tilausvahvistus
Kun tilaus on vastaanotettu, saat siitä vahvistuksen sähköpostiisi. Säilytä tilausvahvistus siltä varalta, että sinun tarvitsee ottaa yhteyttä asiakaspalveluun.

Toimitustapa
Toimitustavat ovat kirje ja postipaketti tilauksen koosta riippuen. Kun tilaus on lähetetty, saat siitä vahvistuksen sähköpostiisi.

Toimitusmaksut Suomeen
Toimitusmaksu Suomeen on eur 3,00 kun lähetyksen paino on enintään 1 kg; painavampien tilausten toimitusmaksu on eur 10,00.

Toimitusmaksu muualle Eurooppaan

Toimitusmaksu muualle Eurooppaan on eur 10,00 kun lähetyksen paino on enintään 1 kg; painavampien tilausten toimitusmaksu on eur 20,00.

*Maksutavat *
1. Pankkien verkkomaksut: Nordea, Osuuspankki, Aktia, Nooa, POP, Ålandsbanken, Tapiola Pankki, Neocard
2. Luottokortit: Mastercard, Visa, Visa Electron

Palautusoikeus ja tilauksen peruutus
Asiakkaalla on oikeus peruuttaa tilauksensa kokonaan tai osittain ennen sen toimittamista. Tuote on mahdollista palauttaa 14 vrk sisällä tilauksen vastaanottamisesta. Palautettavan tuotteen on oltava samassa kunnossa kuin se on ollut vastaanotettaessa, käyttämätön ja myyntikelpoinen. Kirjan mukana on oltava tiedot tilauksesta, johon palautus kohdistuu, sekä verkkokaupassa maksetussa tilauksessa tilitiedot maksun palautusta varten.

Tekninen tuki
Kauppasovelluksen käyttöön liittyvissä ongelmissa pyydämme ottamaan yhteyttä sähköpostitse osoitteeseen info.ntamo@gmail.com.

Asiakaspalvelu
ntamo / Yargon
Suonionkatu 7 C 31
00530 Helsinki
+359-40-7358768
email: info.ntamo@gmail.com
alv.rek.