Sakari Katajamäki, Kukunor. UNI JA nonsenseKIRJALLISUUDEN TRADITIO LAURI VIIDAN RUNOELMASSA (2016)

Lauri Viidan (1916-–1965) runoelma Kukunor. Satu ihmislapsille (1949) on suomalaisen runouden klassikko ja yksi kaunokirjallisen nonsensen varhaisimmista tienraivaajista Suomessa. Tämä väitöskirja tarkastelee Viidan monitasoista runoelmaa eurooppalaista nonsensekirjallisuutta vasten ja selvittää, millaisia suhteita Kukunorin unipiirteillä on nonsensen lajitraditioon. Vertailukohtina ovat lajin tunnetuimmat eurooppalaiset mestarit Edward Lear, Lewis Carroll ja Christian Morgenstern. Nonsensekirjallisuuden ja unen suhteista on kirjoitettu alan ensimmäisistä tutkimuksista lähtien, mutta tämä teos on ensimmäinen aihepiiriin keskittyvä tutkimus. Teos toimii suomenkielisenä johdatuksena länsimaiseen nonsensekirjallisuuteen sekä kirjallisuuden unipiirteiden tutkimukseen. Se osoittaa, että Viidan rakastettu mutta outona pidetty Kukunor avautuu uudella ja kiehtovalla tavalla nonsensekirjallisuuden perinnettä vasten. Samalla teos antaa näkökulmia Lauri Viidan koko tuotantoon.

Sakari Katajamäki on aiemmin tutkinut Lauri Viidan 1960-luvun runoutta sekä toimittanut Viita-antologian Ne runot, jotka jäivät. Runoja kokoelmien ulkopuolelta (2016). Lisäksi hän on ollut toimittajana useissa kirjahankkeissa, kuten tietokirjassa Kirjallisuuden avantgarde ja kokeellisuus (2007) sekä Aleksis Kiven tuotannon kriittisissä editioissa (2010 alkaen).

Kukunor-väitöskirjan tarkastustilaisuus on Porthanian salissa PII (Yliopistonkatu 3, Helsinki) perjantaina 11. maaliskuuta 2016 klo 12:00.

"Suomalaisen Kirjallisuuden Seurassa toimituspäällikkönä työskentelevä Sakari Katajamäki ihastui alkujaan Viidan kielitietoisuuteen. Etenkin saturunoelmassa Kukunor (1949) Viita etsii ilmaisun rajoja.
'Toisaalta Viita on perinteisten keinojen eli mitan ja riimin mestari', Katajamäki sanoo, ­'eikä hän käytä niitä koristeellisuuden tähden vaan merkityksen rakentajina.'
Kolmas tutkijan alati jatkuvan kiinnostuksen syy on vahvuuden ja herkkyyden limittyminen Viidan runoudessa. Älyllisyys ja tunteikkuus yhdistyvät.
'Juuri se Viidassa varmaan koskettaa yleisemminkin ihmisiä', Katajamäki arvelee.
Lisentiaattityönsä Katajamäki teki Lauri Viidan 1960-luvun runoudesta.
Maaliskuussa hän väittelee Kukunor-runoelmasta suhteessa Edward Learin, Lewis Carrollin ja Christian Morgensternin edustamaa, niin sanottua nonsense-kirjallisuuden traditiota vasten.
Pispalan pojan lukio jäi alkuunsa, ja monta vuotta meni sodassa, mutta kirvesmies Viita oli silti lukenut mies.
'Maailmankirjallisuutta todella paljon, mutta myös psykologisia ja filosofisia teoksia, esimerkiksi Eino Kailaa', Katajamäki luonnehtii. 'Ja on hänen tuotannossaan paljon viittauksia kotimaiseen kaunokirjallisuuteenkin.'
Tutkijan omia suosikkeja tutkittavansa teoksista ovat Kukunor – 'josta aina löytää jotakin uutta, vaikka olen tutkinut sitä jo vaikka kuinka pitkään' – sekä kokoelmat Betonimylläri ja Käppyräinen."
Antti Majander, Helsingin Sanomat 14/i/16

"Katajamäki aloittaa lähes 400-sivuisen tutkimuksensa perusteellisella katsauksella Viidan tuotannon, unien ja kirjallisuuden yhteyden sekä nonsense-kirjallisuuden aikaisempaan tutkimukseen ja tutkimussuuntiin. Varsinainen tutkimus jakaantuu kahteen osaan, Kukunorin unijaksoja käsittelevään ”Muuttuva minä unien maailmoissa” ja nonsensea tarkastelevaan ”Kielikeskeinen nonsense”. Nonsense-piirteet nousevat esille myös unen tarkastelussa. [...]
Katajamäki tarkastelee ja erittelee huolellisesti Kukunorin rakennepiirteitä käyttäen vertailussa Edward Learin, Lewis Carrollin ja Christian Morgensternin nonsense-tuotantoa. Näistä etenkin Carrollin teksteissä myös uniteema on keskeinen. Katajamäki vertaa kirjallisuuden unimaisia piirteitä oikeiden unien rakenteisiin hyödyntäen unennäköä koskevaa tutkimusta ja unien tulkinnan perinnettä. Unen ja nonsensen logiikka poikkeaa niiden ulkopuolisesta logiikasta eikä aina ole varmaa, mikä on totta, mikä unta. Katajamäki käsittelee myös tietoteoreettisia kysymyksiä olemisen ja tietämisen tietämisestä.
[...]
Eräs nonsensen keskeisistä piirteistä on kielikeskeisyys. Katajamäki nostaa esiin nonsenseen kuuluvan jännitteen leikin kahden vastakkaisen elementin, luduksen ja paidian, välillä. Paidia on kontrolloimatonta improvisaatiota ja mielikuvitusta, ludus taas sääntöjen, esimerkiksi tietyn muotorakenteen, noudattamista. Siten samakin asia voi näyttäytyä eri näkökulmista katsottuna sekä sekavana että järjestyneenä, sisällöltään merkityksetön tai hämmentävän monimerkityksellinen voi olla kielellisesti koherentti.
[...]
Katajamäki korostaa Kukunor-runoelman potentiaalisuuden näkökulmaa. Runoelma on monipolvinen ja aukkoinen, siinä on ennakoimattomia käänteitä ja yllättäviä reittejä. Keskeistä on jännite ja tasapainottelu järjestyksen ja epäjärjestyksen välillä. Huolimatta näennäisestä ennakoimattomuudesta ja polveilevuudesta runoelman jatkuvuus säilyy.
[...]
[V]äitöskirja [...] sisältää paljon teoriaa ja tiukkaa analyysia eikä ole kovin kevyttä lukemista. Katajamäen kirjaa ei siis mitenkään voi suositella rinnakkaislukemiseksi Kukunoriin ensi kertaa tutustuvalle. Nonsense-kirjallisuudesta kiinnostuneelle se sitä vastoin on oikea aarreaitta. Hakemiston puuttuminenkaan ei ole ylitsepääsemätön ongelma, sillä informatiivinen sisällysluettelo auttaa aika hyvin halutun asian löytymisessä."
Merja Leppälahti, Kiiltomato 18/ix/16

"Katajamäen väitöskirja on [...] ensimmäinen täysmittainenja perusteellinen tutkimus Kukunorista ja avaa teoksesta monia
kiinnostavia kulmia ja särmiä, jotka aikaisemmilta tutkijoilta ovat jääneet käsittelemättä. [...] Nonsensen ja unen tulokulmien yhdistäminen tekee Katajamäen teoksesta kiinnostavan myös muille kuin Viita-entusiasteille. Unen ja nonsensen välisiä suhteita ei nimittäin ennen Katajamäen teosta ole tarkasteltu kovinkaan perusteellisesti, vaikka lähes kaikessa nonsensekirjallisuuteen
keskittyvässä tutkimuksessa tavalla tai toisella sivutaankin unen ja nonsensen läheistä liittoa. Nonsensen sisarlajin surrealismin kohdalla
unta on tarkasteltu varsin tarkastikin, mutta nonsensessa tämä maasto on vielä ollut pitkälti kartoittamatonta. Katajamäen tutkimus
tekeekin tässä suhteessa tärkeää ja jopa uraauurtavaa työtä.
Katajamäki ilmoittaa teoksensa toimivan myös suomalaiselle lukijakunnalle suunnattuna johdatuksena nonsensekirjallisuuteen. Onkin
totta, ettei nonsense lajiterminä ole välttämättä kaikille suomalaisille tuttu. Toisaalta teoksen lukijakunta lienee sen teoreettisesta otteesta johtuen ensisijaisesti kirjallisuudentutkijoita ja -opiskelijoita, joille tutkimustraditio ei sentään ole aivan vieras. Ennemminkin kuin johdatuksena teos toimiikin syventävinä opintoina.
[...] [T]eoksen paras anti liittyy [...] oivaltavaan analyysiin ja teorian ja aineiston sujuvaan vuoropuheluun. Katajamäen perehtyneet luennat todistavat, ettei nonsensekirjallisuuden analyysin sovi olla mitään hölynpölyä, vaan myös ja ehkä jopa erityisesti nonsensinen teksti vaatii tarkan välineapparaatin.
[...]
Nonsensekirjallisuutta on Suomessa ilmestynyt jo jonkin verran, joskin meille laji vakiintui suomenkielisenä toden teolla vasta 1950-luvun tietämillä. Tässä suhteessa Viidan nonsensinen Kukunor ajoittuu varsin kiinnostavasti lajin varhaiseksi edustajaksi. Kuten Katajamäki huomauttaa, nonsensellä on kuitenkin Suomessa vanhempiakin juuria. Jo kansanrunoperimästä löydetään nonsensea muistuttavaa vieraita kieliä jäljittelevää hölynpöly-puhetta. Viidan teoksen kuuluminen kotimaisen kirjallisuuden varhaisimpiin nonsenseteoksiin voi osin selittää teoksen aikalaisvastaanoton hämmennystä. Nonsensen kielioppi tuntui vielä vieraalta.
[...] Ajallisesti Kukunorin ilmestyminen vuonna 1949 ajoittuu[...] tärkeään ajankohtaan, jota on pidetty suomenkielisen modernismin
keskeisenä käänteenä. Samana vuonna ovat ilmestyneet esimerkiksi Lassi Nummen esikoiskokoelma Intohimo olemassaoloon ja Viljo Kajavan Siivitetyt kädet. Viitaa on usein kirjallisuushistoriallisesti tarkasteltu osana perinteisen runouden ja modernistisen runouden välimaastoa ja hänet on tavallisesti luokiteltu siirtymäkauden lyyrikoksi. Katajamäki löytääkin Kukunorista monia tyylillisiä yhtymäkohtia 1940–1950-lukujen taitteen ja 1950-luvun kirjallisuuden modernistisina pidettyihin piirteisiin. Tällaisia modernistista tyyliä edustavia yhtymäkohtia ovat esimerkiksi monikerroksisuus, nopeat näkökulmanvaihdokset, vapaa assosiaatio, kielen kaksihahmotteisuus ja lauserakenteiden avoimuus.
[T]eos on kiehtova sukellus Viidan arvaamattomaan ja leikkisään teokseen. [...] Katajamäen tutkimus [...] osoittaa vakuuttavasti
lukijalleen useita tulkinnallisia polkuja ja tienviittoja ensilukemalta järjettömään teokseen."

Maria Laakso, Joutsen. Kotimaisen kirjallisuudentutkimuksen vuosikirja 15/xi/18.

Vrt. Ylen Viita/Katajamäki-spesiaali: https://yle.fi/aihe/artikkeli/...